Tulen hyvissä ajoin keikkapaikalle. Seuraan porukan energiaa, vireystasoa ja humalan astetta. Lääkäreille esiinnytään eri tavalla kuin raksa-äijille. Otan esityksessäni lavalle esityksen aikana jopa seitsemän henkilöä ja sillä, keitä nämä henkilöt ovat on suuri merkitys.

Ajattelen showtani elokuvana: esitän itse pääosaa, mutta lavalla käyvät yleisön edustajat esittävät tärkeitä sivuosia. Minulla on valmiita rooleja, joihin haeskelen sopivia tyyppejä jo ennen esitystä. Yhdessä kohtaa lavalla täytyy olla roteva, miehinen mies. Toisessa taas hyvännäköinen nainen. En halua lavalle ihmisiä, jotka eivät siellä halua olla. Aikaa myöten minulle on tullut hyvä pelisilmä tämän suhteen. Jännittynyt ihminen jännittää myös yleisöä, eikä show pääse lentoon. Parempi pelata ihmisten kanssa, jotka pystyvät pitämään lavalla hauskaa.

Skannailen katseellani yleisöä samalla kun kiinnitän headset-mikrofonia. Tuossa olisi hyvä, ekstrovertti ja reippaan oloinen mies, jolla on hauska paita. Itseironinen tyyppi, ei ota itseään liian vakavasti. Sen kanssa voisi tulla hauskaa ja spontaania läppää. Näyttää siltä ettei jäädy ihmisten edessä. Voisi sopia hyvin ensimmäiseen juttuun.

Yhdessä pöydässä istuu juronnäköinen, kookas mies jolla kädet isot kuin lapiot. Fyysisiä töitä on tehty ja todennäköisesti saliakin harrastetaan. Häntä voisi profiloida lavalla vaikkapa herkäksi, kaunosieluiseksi ja runolliseksi ihmiseksi, joka arvostaa elämän kauniita puolia. Toimii.

Tuossa pöydässä istuu päällystöä. Meininki on hiukan jäykempää. Tämän pöydän jätän rauhaan. Myöskään keikan tilannutta henkilöä en koskaan ota lavalle. Muut ajattelisivat helposti, että ollaan sovittu jotain.

Olen nähnyt useita esityksiä, jotka ovat aiheuttaneet myötähäpeää ja ahdistusta johtuen avustajien käsittelystä. Yleisö on empaattinen ja kokee tunteita lavalla olevien ihmisten kautta. Juuri kukaan ei lavalle hingu ja yleisössä kaikki tietävät tämän. Jos lavalla kiusataan avustajaa tai tehdään hänen olonsa epämukavaksi, se näkyy katsomon perälle saakka.

Vedän aina keikan hyvin, mutta jos lavalle saadaan vielä avustajia jotka pitävät hauskaa, eivät jännitä liikaa ja jopa tuovat omaa persoonaansa rohkeasti esiin, nousee show aivan uudelle tasolle. Parhaimmissa esityksissäni avustajat ovat olleet rentoja, mielenkiintoisia persoonia ja meillä on ollut keskenämme hauskaa. Tämä välittyy yleisöön.

Mietin paljon, kenet lavalle otan. Mietin vielä enemmän sitä, miten avustajiani kohtelen. Pyrin tekemään kaikki mahdollisimman helpoksi, selkeäksi ja miellyttäväksi. En pyydä avustajiani suorittamaan lavalla mitään kovin vaativaa. Esimerkiksi suhteellisen helpotkin päässälaskutehtävät saattavat yleisön edessä olla vaikeita. Olen nähnyt esityksen, jossa esiintyjä moitti avustajaa, kun hän ei osannut laskea annettua laskutehtävää. Tällainen on täysin tarpeetonta avustajien huonoa kohtelua ja huonontaa koko esitystä.

Lisäksi suomalaisissa juhlissa yleisö saattaa olla joskus humalassa. Kun seuraan yleisöä ennen esitystä, karsin mielessäni pois liian humalaiset. Joskus olen kuitenkin vasta lavalla huomannut, että jonkun avustajan kisakunto alkaa vaikuttaa ohjelmaamme. Kerran pyysin erästä herraa ajattelemaan äitinsä tyttönimeä. Kun kysyin, mikä tämä nimi oli, mies kiekaisi mikkiin: “Riitta!”

Kuka Jose?

Meidän ihmisten todellisuus on plastista. Sitä muovaillaan yhteiskunnan, uskontojen, perheen, työpaikan ja mainonnan toimesta. Ihmismieli on hyvin sopeutuvainen, todellisuus tuntuu normaalilta niin Donald Trumpin kannattajien kuin Al Qaidan terroristien leirissä. Molempia puolia leimataan medioissa pahuudeksi. Itse en edes usko pahuuteen. Tyhmyyteen, mielisairauksiin ja fanaattisuuteen kyllä.  Trumpin kannattajat eivät ole pahoja ihmisiä, vain väärässä useassa asiassa. He haluavat aidosti paremman maailman lapsilleen, mutta heidän todellisuus on muokkautunut sellaiseksi, että tarkoitus pyhittää keinot. Islamiterroristin todellisuus on muovautunut erilaiseksi. Silti hänkään ei koe olevansa paha, vaan toteuttavansa Jumalan tahtoa.

Ihminen uskoo todellisuuteen, vaikka koko todellisuuden käsitys on parhaimmille tutkijoillekin vielä hämärän peitossa. Tieteen puolella näyttää täysin mahdolliselle, että elämme hologrammissa tai olemme simulaation tulosta, keinoäly. Ihmisen mieli on silti hyvin taipuvainen uskomaan. Tämän vuoksi esimerkiksi hypnoosi on mahdollista. Ihmismielen todellisuutta on mahdollista muokata osaavan tahon toimesta - ja tämän muokkaavuuden nopeus ja tehokkuus yllättää minut kerta toisensa jälkeen.

Todellisuuden muokkaamiseen ei tarvita edes suggestioita saati hypnoosia - pelkät sanat riittävät. Jopa kehonkieli. Skeptinen mieli on ainoa turvasatama, jonka avulla ihminen saattaa pystyä pitämään itsensä suon yläpuolella. Tällöinkin kyse on usein enemmän Kreivi Münhausenin tyyppisestä "nostan itseäni niskasta ilmaan"-itsesuggestiosta, kuin aidosta kirkkaasta ajattelusta.

Ihmismieli on siis huijattavissa, manipuloitavissa ja muokattavissa, ja on sille jopa hyvin altis. Helppoon todellisuuden muovaamiseen liittyy myös vahva usko, että tämä on totta ja oikein. Ihminen haluaa katsella asioita mustavalkoisena, koska kontrasteja on helpompi ymmärtää ja erottaa kuin sävyjä. Ideologinen vastapuoli nähdään pahana, samanmielisten puoli hyvänä. Tätä pahan ja hyvän erottelua ihmiset ovat harrastaneet läpi historiansa. Tarinat ovat tarttuva tapa myydä ajatuksia. Esimerkiksi uskonnoissa hyvän ja pahan käsitteiden avulla saadaan ihmiset elämään elämäänsä pahan tai synnin pelossa, vaikka alkuperäinen ajatus saattoikin olla yksinkertaisempi ja helpompi: rakastakaa.

Hyvän ja pahan vaikutus ylettyy kaikkeen: viihteeseen, mainontaan, politiikkaan, ihmissuhteisiin. Kun ihmistä kutsutaan mediassa psykopaatiksi tai narsistiksi, viitataan pahuuteen, ei siihen, että henkilöllä olisi sairaus johon hän tarvitsee apua.

Ihminen harvoin valitsee todellisuuttaan. On arpapeliä, minne synnymme ja millaisessa vaikutusympäristössä elämme. Ympäristömme muovaa todellisuuttamme ja alamme uskoa sitä. Trumpin kannattaja, Al Qaida-terroristi tai skientologiauskovainen kaikki uskovat olevansa oikeassa, koska heidän todellisuutensa on muovaantunut sitä tukemaan.

Eri ideologioiden edustajien kutsuminen pahuudeksi on vaarallista ja lyhytnäköistä. Sotiminen on perusteltavampaa, kun vastapuolella olevat ihmiset mielletään pahoiksi ja epäinhimillisiksi.

Internetissä liikkui meemi, jossa islamilaisessa valtiossa asuva henkilö kiitti Amerikkaa Donald Trumpista. Miksi? Hän kertoi maansa ihmisten vihanneen amerikkalaisia ja pitävän heitä pahoina ihmisinä. Trumpin valtaan tulon jälkeen amerikkalaisten ääni tuli kuuluviin: me emme vihaa muslimeita, emmekä salli rajojen sulkemista. Tämän myötä tavalliset ihmiset islamivaltioista alkoivat kuulla tavallisia ihmisiä Yhdysvalloista. Ehkä he eivät olekaan pahoja?

Kuka Jose?

Intronauha soi. Viimeiset venytykset ja ultimaalinen fokus kohdilleen: kohta viihdytetään ja kympillä!

Kävelen lavalle kädet levällään - tässä minä olen ja nyt jumalauta pidetään hauskaa. Alan puhua alkuspiikkejä, joista selviää kuka olen, miksi yleisön pitäisi olla minusta kiinnostunut ja ei hätää, esitys ei ole luonteeltaan liian vakava tai kiusallisella tavalla muka-mystinen.

Nauratan porukkaa, osallistan koko yleisön. Isosta yleisöstä pitää heti alussa saada takanakin olevat kiinnostumaan siitä mitä lavalla tapahtuu. Jos kolmasosa yleisöstä juttelee omiaan, ei hommassa ole järkeä kenenkään kannalta.

Hyvä yleisö. Reagoiva, sopivasti rentoutunut (humalassa) ja osallistuva. Mutta mikä tuo yksi äijä tuossa kolmannessa rivissä on? Toljottaa vaan kyllästyneenä. Odotahan vain, ukkoseni, vielä sinutkin saadaan viihtymään.

Luen avustajani ajatuksista sanan. Yleisöä kohahtaa ja antaa isot aplodit. Mutta tuo yksi äijä taputtaa kolme golf-aplodia ja katsoo kyllästyneenä. Kyllä, laskin taputukset.

Etenen esityksen kanssa. Pistän parastani ja skannaan katseellani yleisön ihmisiä silmästä silmään. Juro äijä ei edes hymyile. Mikä helvetti sinua vaivaa? Nopeutan hiukan tahtia ennen pientä suvantoa draaman kaaressa. Ajoitukset menee tänä iltana todella nappiin. Puhun repliikkejä luontevasti ja selkeästi, improvisoin hauskoja juttuja avustajien kanssa. Olen liekeissä.

Liekeissä ei ole tämä yksi äijä kolmannessa rivissä, joka ei liioin naura, ihmettele tai taputa raivokkaasti. Katselee vain sama tympeä ilme kasvoilla. Mitähän se miettii?

Nyt tulee setin vahvin temppu, jota kovinkin insinööri saa ihan vapaasti yrittää miettiä ja tulkita. Kuules äijä, nyt vedetään sulta matto alta 6-0. Sitten sinäkin jo repeät aplodeihin. Tässä tempussa on vielä ns. tuplaefekti, eli yleisö luulee jo tempun päättyneen huikeaan efektiin, mutta sen jälkeen onkin vielä ns. yllätyskoukku tulossa joka pudottaa paatuneenkin skeptikon perseelleen.

Yleisö mylvii ja taputtaa raivokkaasti. Se ei kuitenkaan minua kiinnosta tippaakaan. Minua kiinnostaa, onko kolmannen rivin äijä edes hengissä? On se, laiskat aplodit. Sentään jo neljä kappaletta. Jumalauta, pistin parastani ja vedin parhaan setin pitkään aikaan ja sinä annat siitä neljä laiskaa läpsyä!

Kiitän yleisöä ja poistun hikisenä takahuoneeseen. Pakkaan kamani ja teen lähtöä keikkapaikalta. Kolmannen rivin äijä tulee nykäisemään hihasta: "Hei, se oli todella hieno esitys. Olisiko sulla käyntikorttia?"
 

Noora Karma hermostui Hannu Lauermalle, joka hermostuu aina jos joku esittää hypnoosia viihteellisesti. Ilta-Sanomat julkaisi jutun hypnoosin vaaroista ja epäeettisyydestä kuvittaen jutun kuvalla, jossa Karma “hypnotisoi” Ilkka Kanervaa linnanjuhlien jatkoilla. Käytän lainausmerkkejä sillä Kanervaa ei oikeasti hypnotisoitu, kyse oli Karman esityksestä jossa hän käytti hypnoosia teemana.

Symbolisesti ajatus on toki kiinnostava: nainen kaataakin naistenkaatajan. Kanervan “hypnotisointi” saavutti paljon mediahuomiota, niin hyvässä kuin pahassa. Itsekin olen pari kertaa joutunut keikkatilaajalle vakuuttamaan, että ei, en kaada ketään vieraistanne selälleen.

Olen ollut kiinnostunut hypnoosista kauan ennen kiinnostusta taikuuteen ja lukenut Lauerman & Kallion Hypnoosi ja suggestio lääketieteessä ja psykologiassa (Duodecim, 2004) kannesta kanteen useamman kerran. Arvostan Lauerman ammattitaitoa, mutta hänen kommentit lavahypnoosin suhteen ovat kuitenkin usein aika hysteerisiä. Lauerma ei kuitenkaan ole ketään lavalla “hypnotisoinut” eikä omaa kokemusta tietääkseni muustakaan viihdetaiteesta.

Aitoa lavahypnoosia ei tietääkseni kukaan suomessa edes tee. Lavahypnoosi on aika tylsä ja hidas viihteen muoto, jossa erilaisilla suggestiotesteillä haetaan lavalle joukko suggestioherkkiä ihmisiä, jotka sitten ohjeistetaan tekemään hassuja asioita. Asiaan liittyy vahvasti myös sosiaalinen paine sekä puhdas esiintymishalu. Hypnoosishown “vauhdikkuudesta” saa kuvan, kun katsoo vaikkapa Olliver Hawkin työskentelyä.

Suggestiot voivat olla paljon kiinnostavampia psykologisia ilmiöitä, eikä minkäänlaista hypnoositilaa vaadita. Ihmisen saa suggestioilla nauramaan, unohtamaan asioita, tuntemaan kätensä magneettiseksi tai vaikkapa valitsemaan juuri tietyn asian.

[youtube=://www.youtube.com/watch?v=pok7M1XV0n4&w=854&h=480]

Mentalistit tekevät taikuutta, joka keskittyy psykologiaan ja ihmismieleen. Hypnoosi ja suggestiot ovat yleinen teema mentalismissa, joka vaatii esittäjältään paljon ajatustyötä ja pelisilmää. Hysteeriseksi ei kannata kuitenkaan heittäytyä. Suuri todennäköisyys on, ettei mentalismiesityksessä ketään oikeasti hypnotisoida.

Olin puhumassa mikroilmeistä ja ihmisten tulkinnasta Belinda Gerdtin ja Kari Korkiakosken   “Ylivoimainen asiakaskokemus” -kirjan julkistamistilaisuudessa. Selatessani kirjaa ja kuunnellessani muiden puhujien viisaita puheenvuoroja oivalsin, kuinka asiakkaan ajatusten lukeminen on tiivistettävissä kahteen asiaan. 

1 - Läsnäolo. Tähän liittyy kuuntelu, tulkinta, havainnointi ja toisinaan myös tekniikat kuten kehonkielen, ilmeiden ja eleiden tulkinta. Mentalistina esiintyminen on jatkuvaa jazzia, improvisaatiota. Kaiken takana kannattelee kyllä harjoiteltu, testattu ja mietitty show, mutta jokainen avustaja on kuitenkin oma yksilönsä. Läsnäolo ja “auki” oleminen on välttämätöntä aidon kontaktin ja tulkinnan luomiseen. Aivan sama asia toistuu myynnissä ja asiakaskontakteissa. Asiakkaan on helppo ostaa, kun hänen on helppo ostaa. Tämä vaatii asiakkaan sen hetkisten tarpeiden ja mielialan ymmärtämistä. Asuntoesittelijä voi ensisijaisesti esitellä asuntoa, tai kartoittaa asiakkaan tarpeita ja kehittää ratkaisun.

Läsnäolo ja kuunteleminen ovat perusjuttuja, mutta perusjutut ovat myös niitä, jotka helposti unohdetaan. Valitettavan usein vuorovaikutustilanteissa kumpikin osapuoli vain odottaa, että toinen lopettaisi oman dialoginsa ja pääsisi kertomaan omansa.

2 - Jos laitan eteesi viisi esinettä ja pyydän sinua valitsemaan niistä yhden, valitset hyvin todennäköisesti neljännen esineen itsestäsi katsottuna. Tai jos pyydän ajattelemaan lukua yhden ja kymmenen välillä, ajattelet todennäköisesti lukua seitsemän. Tämä saattaa parhaimmillaan tuntua ajatusten lukemiselta, mutta ei ole sitä. Se on kokemusta.

Minulla on päässäni lukemattomia malleja avustajien ja yleisön kanssa. Näitä malleja olen oppinut opiskelemalla, tutustumalla, lukemalla ja etenkin kokemalla. Jos tiedän, että tietyn tyyppinen ihminen hyvin todennäköisesti valitsee esimerkiksi tietyn pelikortin, voin käyttää tätä hyödykseni luomalla Ihmeen jota ei voi selittää.

Jälleen sama asia asiakkaiden suhteen. Vankka kokemus auttaa huomattavasti "ajatusten lukemista". Peilaa asiakasta ja hänen tarpeitaan kokemuskirjastoosi, mutta älä ole laiska ja tee hätiköityjä johtopäätöksiä. Kokemus on eri asia kuin urautuminen. Läsnäolo on aktiivista, ei passiivista.

JOSEN KOULUTUKSET JA LUENNOT

Kollegani Pete Poskiparta kysyi Facebookin taikuriryhmässä, mikä olisi neuvo, jonka antaisitte aloittelevalle taikurille. Aloin miettiä asiaa ammattilaisuuden näkökulmasta, miten tulla toimeen näinkin hullulla alalla jossa paraskaan mentalisti ei pysty ennustamaan onko kuukaudessa kymmenen keikkaa vai ei yhtään. Ammattitaidon kehittäminen ja setin parantaminen joka päivä on itsestäänselviä juttuja, mutta itsensä markkinoiminen on yllättävän haastavaa.

Näin pienenä ja köyhänä yrittäjänä joutuu keksimään kaikkia jänniä juttuja, joilla tavoittaisi ihmisiä ja jäisi mieleen. Omien viraalivideoiden ym. tempausten lisäksi olen yrittänyt keksiä koukuttavia (ja halpoja!) kuvioita niin Club Harhalle,  Huijarit-ryhmälle kuin Tytötkin Panee! -olutprojektille. 

Neuvoni on siis tämä: erotu.

Hyvä markkinointi on erottuvaa. Monet yritykset tuntuvat lähinnä copypastaavan muiden vastaavan alan toimijoiden teesejä ja ilmettä. Toistellaan itsestäänselvyyksiä ja kehutaan itseä samoilla adjektiiveilla joilla muutkin. Sitten ollaan tilanteessa, jossa lähes kaikki alan toimijat muistuttavat toisiaan. Ostaja tekee sitten päätöksen usein hinnan perusteella, koska on eksyksissä. Ja hinnalla kilpailu ei ole etenkään pienille toimijoille järkevä strategia.

Ilmiö johtuu joko pelosta tai laiskuudesta. Laiskuus on hankalampi asia, sillä se myös viestii siitä ettei yrittäjä ole aidosti kiinnostunut omasta palvelustaan kokonaisvaltaisesti.

Pelko syntyy epävarmuudesta. Rohkea ihminen uskaltaa erottua ja jää mieleen. Rohkeus tuntuu karismaattiselta ja myy jo itsessään. Rohkeus myös ärsyttää, mutta vahvat ideat jakavat aina ihmisiä.  Isommissa puljuissa markkinoinnista vastaavat usein ryhmätyöpelaajat, jotka varmistavat kampaviineripalavereissaan että terävimmätkin ideat pureskellaan yhdessä mössöksi, joka ei enää kiinnosta ketään saati jää kenenkään mieleen.

Pelkkä laaja huomio ei kuitenkaan riitä kauppojen syntymiseen. Ovela markkinoija rakentaa paketin niin, että hyvä kamppis rakentaa myös sillan ostoprosessiin. Sillan on oltava ostajalle helppo ja nopea, kuin liukumäki josta voi lasketella ojentamaan kovalla työllä ansaittuja eurojaan.

[youtube=://www.youtube.com/watch?v=yvzITW4lEIU&w=854&h=480]

Kuulin pari päivää sitten radiosta Terveystalon mainoksen, jossa kauhistunut nainen diagnosoi itseään googlettamalla. “Kiva! MULLON LEPRA!!!”

Mainos nauratti ja jäi mieleen koska se erottui ja haastoi, alan kilpailijoiden suoltaessa lähinnä harmaata korvastasisääntoisestaulos-diipadaapaa. Mainos epäilemättä myös ärsyttää. Nopealla googlauksella Vauva-palstoilla kiistellään siitä, onko mainos hyvä vai ei. Ainakin se toimii, kun ihmiset jatkavat mainoksen sanomaa sen kuultuaan ja tietämättään sissimarkkinoivat Terveystaloa.

[youtube=://www.youtube.com/watch?v=BRAvqwLOwTQ&w=854&h=480]

Terveystalon “lepra”-mainoksella on YouTubessa jo pitkälti toistasataa tuhatta katsojaa, joka on varsin hyvin mainokselle joka ollut esillä kuukauden.

Tässä vertailuksi Mehiläisen mainos. Mainos ollut esillä puolisen vuotta ja katsojia tällä hetkellä 1932. Laadukkaasti tehty, ei ärsytä ketään, ei haasta - mutta jääkö mieleen?

Ajattele kissaa. Ajattele mustaa kissaa. Muodosta mielessäsi voimakas kuva mustasta kissasta, kuvittele kuinka musta kissa liikkuu.

Ajattele sitten musiikkityyliä.

Katso viereisen kuvan kuvatekstiä, ajattelitko kyseistä musiikkityyliä?

Kaikki tietävät psykologisen tempun, jossa luetellaan valkoisia asioita ja lopulta kysytään, mitä lehmä juo. Lehmä ei juo maitoa, mutta maito tulee mieleen koska aivomme virittyvät tiettyyn tilaan kysymysten myötä.

Kun ajattelemme tiettyä asiaa, vaikkapa nyt kissaa, aivomme virittyvät tuottavat linkityksiä kaikista asioista joita meille tulee kissasta mieleen. Jos olemme erityisen kiinnostuneita tietyistä asioista, aivomme näkevät useimmat asiat tämän suodattimen läpi. Insinöörit hahmottavat maailmaa eri tavalla kuin taiteilijat.

Pohjimmiltaan olemme ihmisinä hyvin samanlaisia. Halumme, tarpeemme ja pelkomme ovat hyvin samankaltaisia, mutta katsomme maailmaa usein hyvinkin eri vinkkelistä. Meillä ei ole aikaa saati energiaa prosessoida kaikkea informaatiota, joten aivomme tekevät johtopäätöksiä lonkalta, laiskuuttaan. Ennakkoluulot vaikka jotain ihmisryhmää kohtaan voivat olla prosessoituja johtopäätöksiä, mutta valitettavan usein myös mielen laiskuutta.

Viritykset heräävät mielessämme pyytämättä. Näemme uudenkarhean Audin tiellä ja muodostamme kuljettajasta selvät käsitykset. Poliitikko, josta emme pidä, puhuu televisiossa ja muodostamme käsityksen edes kuuntelematta puhetta.

Higgins, Rholes ja Jones (1977) tekivät kokeen psykologisista virittymisistä. Heidän koehenkilöidensä tehtävä oli muistaa sarja sanoja. Suurin osa sanoista oli tavallisia, neutraaleja sanoja. Neutraalien sanojen lisäksi listassa oli kuitenkin muutamia kuvaavia sanoja, kuten “seikkailunhaluinen”, “itsevarma”, “rohkea”, “päämäärätietoinen” tai negatiivisia ominaisuuksia kuten “holtiton” ja “itsepäinen”. Henkilöiden tuli kuitenkin muistaa vain muutamat neutraalit sanat.

Koehenkilöt eivät siis tietoisesti ajatelleet kuvaavia sanoja tai yrittäneet muistaa niitä. Seuraavaksi koehenkilöiden tuli lukea lyhyt kirjoitus henkilöstä nimeltä Donald ja sen jälkeen arvioida, millainen Donald oli ihmisenä. Donaldin kuvauksessa ei ollut mitään suoria viitteitä, millainen henkilö Donald todella oli.

Kuvaus oli tällainen:
“Donald on kiivennyt McKinley-vuorelle, ajanut romurallia sekä vesiskootteria tietämättä juurikaan vesiskoottereista mitään. Hän on riskeerannut terveytensä ja jopa elämänsä useita kertoja. Hän on harkinnut myös laskuvarjohyppyä ja Atlannin yli purjehtimista.”

Henkilöt, joiden sanalistassa oli positiivisia adjektiiveja, arvioivat Donaldin huomattavasti paremmaksi ihmiseksi kuin henkilöt, joiden listassa oli negatiivisia adjektiiveja. Koehenkilöt jotka olivat lukeneet sanalistassa negatiivisia asioita kuten “holtiton” ja “itsepäinen” näkivät Donaldin ominaisuudet holtittomina ja itsepäisinä ja positiivisia kuvailuja lukeneet arvioivat Donaldin seikkailunhaluiseksi ja rohkeaksi. Vaikka heidän tehtäväänsä ei edes liittynyt näiden sanojen muistamista!

Tämä kaikki virittyminen siis tapahtui koehenkilöiden tietämättä. Entä jos koehenkilöt laitettiin lukemaan listaa, jossa pelkästään oli joko negatiivisia tai positiivisia asioita? Tämä taas sai koehenkilöt toimimaan vastakkaisesti. Negatiivisten sanojen lukijat arvioivat Donaldin positiivisemmin kuin positiivisten sanojen lukijat.

Toisen tutkimuksen mukaan (Anderson, Benjamin ja Bartholow, 1998) pelkästään aseiden näkeminen vaikuttaa ihmisiin niin, että he tunnistavat sanat “hyökätä” ja “satuttaa” nopeammin kuin ei-aggressiviset sanat kuten “yksinäinen” tai “keskinkertainen”.

Virittyminen tapahtuu siis alitajuisesti emmekä mahda asialle juuri mitään. Selaamme jatkuvasti somevirrassamme otsikoita ja uutisia liittyen negatiivisiin asioihin. Miten tämä, ihmiskunnan historian päivä päivältä kasvava informaatiotulva virittää aivojamme?

Välillä kannattaa tehdä kuten Kube kappaleessaan Purppura: “En tsiigaa turhii uutisii, pistä ruutu kii, pistä luuri kii, pistä tuubi kii.”

*****

Esittelen mentalistien tekniikoita ja demonstroin psykologisen taikuuden voimaa Vaasassa 11.3.2016 Mentaalitapaus-showssani

http://www.studioticket.fi/2015/12590/jose-ahonen-mentaalitapaus-11-3-2016-ritz/?lang=fi

Mentalisti Jose Ahonen

Mentalistin tekniikat-sarja jatkuu viikottain. Käy tykkäämässä Facebook-sivustani tai tilaa päivitykset sähköpostiisi ja saat uudet päivitykset aina ensin.

TILAA UUSIMMAT BLOGINI

Ei maksa mitään enkä spämmää.

Email Address

Sign Up

Thank you!

Olen esittänyt "Mielen taikuutta" -showtani satoja kertoja. Viime vuoden pikkujoulukaudella setti alkoi olla niin tuttu, että lavalle olisi voinut kiivetä vaikka suoraan sängystä. Kaikki ajoitukset, rytmi, avustajien käsittely, vitsit ja temput olivat hioutuneet  timanttisiksi. Show oli helppo vetää eikä ennen keikkaa jännittänyt lainkaan. Oli keikka sitten missä ja kenelle hyvänsä, tiesin että esitys toimii ja jengi tykkää. 

Olen usein kuullut, että jos esiintyjä ei yhtään jännitä ennen showta, pitäisi hänen vaihtaa alaa. Olen täysin eri mieltä ja pidän koko ajatusta amatöörien hapatuksena.  Jännitys ei paranna showta eikä toisaalta varmuus tekemiseen todellakaan huononna. Urautua voi ja kyllästyä, mutta se on taas täysin eri asia. 

Monet maailman parhaista esityksistä on hioutunut tuhansien esitysten myötä. Näin mentalisti Derren Brownin uuden shown kolmannentoista esityskerran. Vedon jälkeen juttelimme miehen kanssa oluttuopin äärellä ja Brown oli pahoillaan, että näimme esityksen niin varhaisessa vaiheessa. "Tulkaa ensi vuoden syksynä, sitten show alkaa olla kunnossa". Silloin esitystä on vedetty useita satoja kertoja eri teattereissä ympäri Englantia. 

David Copperfield, mies joka on tienannut taikuudella miljardin, vetää Las Vegasissa esitystään kaksi kertaa päivässä, kuusi kertaa viikossa. Näin shown pari vuotta sitten ja tuntui siltä, että Copperfield oli timanttisen rytmin lisäksi löytänyt itsensä esiintyjänä uudelleen. Hän osasi myös nauraa itselleen ja 80-luvun illuusiohahmolleen hyvinkin tuoreella tavalla. Moni voisi ajatella, että Copperfield on kehäraakki joka vetää samoja temppuja vuodesta toiseen uranasa loppumetreillä mutta totuus on aivan toinen. 

Olen keskustellut kollegojeni kanssa paljon uusiutumisesta. Toisten kanssa olen puolustanut setin pitämistä ennallaan ja sen hiomista ja toisten kanssa taas argumentoinut uusiutumisen tärkeydestä ja itsensä haastamisesta. Yksi maailman suosituimmista koomikoista, Louis CK kirjoittaa joka vuosi täysin uuden setin ja hylkää vanhan. Tämä on huikeaa spartalaisuutta, johon moni ei pysty. Sitten taas on koomikoita, jotka vetävät koko elämänsä samaa settiä eikä se tunnu yleisöäkään hirveämmin haittaavan. 

[youtube=://www.youtube.com/watch?v=qAWi15MAOmo&w=640&h=480]

Vaikka Suomi on pieni maa, olisi täälläkin mahdollista elättää itsensä tekemällä samaa settiä vuodesta toiseen. Moni niin tekeekin. Yritystilaisuuksia riittää eikä juuri kukaan näe settiä toista kertaa. Kun aloitin taikuuden harrastamisen, ei tätä outoa viihteenmuotoa liiemmin nähnyt livenä missään. Tätä tilannetta korjaamaan perustimme Johannes Malkamäen kanssa Club Harhan, joka oli ensimmäinen taikuuteen ja mentalismiin keskittynyt klubi ja väitän, ettei sen ainutlaatuista tunnelmaa ole muut taikuriklubit Suomessa vieläkään saavuttaneet.

[youtube=://www.youtube.com/watch?v=u6P1QRqFeww&w=640&h=480]

Taikuri voi esittää samaa repertuaariaan yksityiskeikoilla vuosikaudet, mutta julkisilla keikoilla tämä ei ole hedelmällinen tie. Etenkään jos useat muut taikurit tekevät täysin samoja temppuja, samoilla vitseillä ja jutuilla. Kaikissa esittävän taiteen lajeissa on iso joukko kopioijia, mutta taikureissa ilmiö on valitettavan yleinen. Yleisössä sitten ihmetellään, että miksi kolme taikuria teki täsmälleen saman tempun samoilla huonoilla vitseillä. Tämä johtuu usein siitä, että rutiini on kopioitu yksi yhteen Amerikkalaiselta temppu-DVD:ltä. Jotkut esiintyjät eivät vaivaudu edes vaihtamaan tempussa käytettäviä englanninkielisiä sanoja suomalaisiin.

Olen aina uskonut oman jutun tekemiseen ja omaperäisyyteen. Jos keksii oman tyylin, ei ole kilpailua. Pyrin siihen, että minut tilataan keikalle koska esiintyjäksi halutaan Jose Ahonen, ei geneerinen taikuri. Ilahduttavan moni nuoremman polven taikuri on myös huomannut tämän ja tekee rohkeasti omaa juttuaan. Kloonit hautautuvat harmaaseen massaan mutta persoonat ja oman tien kulkijat erottuvat aina.

Viime vuonna päätin, että rakennan täysin uuden ohjelmiston tälle vuodelle. Mietin mahdollisia temppuja ja ideoita koko syksyn, kirjoittelin niitä ylös ja pohdiskelin kokonaisuutta. Konsultoin kollegoita ympäri maailmaa ja hankin temppujen ideoita ja metodeja.  Suunnittelen temput yleensä takaperin: mikä olisi mieleenpainuva ja kova juttu? Kun keksin tämän, alan miettiä sopivia metodeja millä tempun voi rakentaa. Sitten mietin vielä, kuinka jutun saisi vietyä vielä pidemmälle, uudelle tasolle.

Ja tietysti settiin pitää rakentaa jokin punainen lanka ja miettiä kaikki temput siltä kannalta, että ne tuovat persoonaa esiin. Lavaesiintymisessä on kuitenkin pohjimmiltaan kyse siitä, että ihminen katsoo ihmistä, oli taiteen laji mikä tahansa.

Kun aloitin taikuuden harrastamisen, kiersin lähikapakoita tekemässä temppujani. Järkeilin, että jos pystyn esiintymään onnistuneesti paikassa jossa ihmiset ovat täysin kännissä, pystyn esiintymään missä vaan. Koulu oli kova mutta tehokas.

Ympyrä sulkeutuu. Nyt harjoittelen uutta ohjelmistoani tekemällä ilmaiskeikkoja lähiökapakoissa, yökerhossa, moottoripyöräkerhon tiloissa ja hyväntekeväisyystapahtumissa. Eilen esiinnyin Ylöjärveläisessä ravintola Culmahuoneessa esittäen temppuja, joita en ole koskaan aiemmin esittänyt. Jälleen jännittää. Mikään ei tunnu menevän sulavasti vaan homma etenee kuin tikku tervassa. Temput kuitenkin toimivat ja yleisö tuntuu nauttivan. Pari efektiä, joilta odotin paljon saavat juuri oikean reaktion: Riehakas yleisö hiljenee ja hengittää kuuluvasti sisäänpäin.

Keikan jälkeen tulee moni sanomaan, ettei ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa ja kyselemään että miten se ja se voi olla mahdollista? Tästä tulee hyvä mieli. Vaikka itsellä on olo, että "Tulkaa ensi vuoden syksynä, sitten show alkaa olla kunnossa" ja että show on vielä haparoiva teini verrattuna kypsään ja sulavaan "Mielen taikuutta"-esitykseen, on kuitenkin tunnelin päässä selvästi valoa. Työtä se vaan vaatii.

Culmahuoneen keikan jälkeen sain palautetta ravintolan omistajalta:"Kiitos itsellesi! Tästä porukasta tulee varmasti yleisöä keikoillesi, löit kaikki ällikällä, myös sen viimeisen tempun skeptikon ! Olisipa saanut naamasta kuvan !"

Tänään, 6.2. harjoitukset jatkuvat Tampereella, ravintola Teerenpelissä Club Harhan merkeissä. Huomenna Ruby & Fellas ja stand up treeniklubi. Muut tulevat julkiset keikat löydät kohdasta "Näe".

Tilaa päivitykset sähköpostiisi

Kerro sähköpostiosoitteesi niin saat uusimmat blogipäivitykset suoraan postiisi. En lähetä roskapostia.

Email Address

Sign Up

We respect your privacy.

Thank you!