Posts tagged mentalisti
Mikroilmeet - mitä tulee tietää?

[youtube=://www.youtube.com/watch?v=-HE7y0A-r-c&w=854&h=480]

Mikroilmeet ovat viime aikoina saaneet paljon medianäkyvyyttä. Se ei toisaalta yllätä, koska aihe on ollut varsin mediaseksikäs Yhdysvalloissa jo muutaman vuoden ajan ja esimerkiksi psykologi Paul Ekmanin hahmon pohjalta rakennettiin suosittu sarja Lie to me. Oulun koneälytutkimus mikroilmeiden parissa on ainutlaatuista koko maailman mittakaavassa.

Mikroilmeet ovat olleet osa “Vuorovaikutushakkerointi” -koulutuksiani jo vuosia. Koulutuksissani käsittelen enimmäkseen muita asioita, kuten miksi ajattelumme toistaa kaavoja, olemme laiskoja havaitsemaan uusia asioita ja kuinka esimerkiksi työkavereidemme ennakko-odotukset vaikuttavat suorassa suhteessa toimintaamme. Mikroilmeet kuitenkin kiinnostavat ihmisiä ja avaan aina mielelläni asiaa laajemmin.

Mikroilmeet ovat osa nonverbaalista viestintää, joita ihminen sekä tulkitsee että tuottaa alitajuisesti. Mikroilmeitä tapahtuu yleensä hetkellä, jolloin ihminen yrittää peittää tunteitaan joko tietoisesti tai alitajuisesti. Ihmisten kyky havaita ja tulkita mikroilmeitä alitajuisesti vaihtelee.

“Lie to me” -ohjelmassa ja populaarikulttuurissa mutkia vedetään suoriksi ja mestari-ihmistuntija näkee valheiden läpi mikroilmeitä tuijottamalla. Tämä on kuitenkin täyttä fiktiota. Vaikka olisit kuinka hyvä tulkitsemaan mikroilmeitä, et pysty niistä lukemaan ajatuksia. Mikroilmeet ovat signaaleja ristiriitaisista tunnepiikeistä ja antavat viitettä siitä, millainen tunne ihmisen mielessä käy. Se, mihin tunne sitten liittyy, onkin aivan toinen asia. Vaikkapa inhon tunne saattaa liittyä keskustelun aiheeseen, keskustelukumppaniin, närästykseen tai muistoon eiliseltä.

Toisaalta olen useinkin havainnut mikroilmeitä saaden viitettä siitä, mitä ihminen ajattelee. Tätä tapahtuu esiintyessä sekä ihan arjessa. Ylimielisyyden tai itsetyytyväisyyden mikroilme vastapuolen kasvoilla hetkellä, jolla sanon hinnan jollekin projektille viittaa siihen, että maaliin menee. Tässä ei ole mitään mystistä, vaan kyseessä on normaalisti automaattinen prosessi joka on teorian kautta muutettu tietoiseksi. Tätä tapahtuu kuitenkin verrattain harvoin. Useimmiten en myöskään jaksa aktiivisesti seurata ihmisten kasvoja ja eleitä, luotan enemmän puheeseen ja sanojen valintoihin.

Valheita ihmiset tunnistavat ilman mitään mikroilmetietämystä. Alitajuinen, automaattinen prosessi havainnoi kehonkieltä, ilmeitä, äänen painoja, sanojen käyttöä ja tuottaa sitten signaaleja joista ihminen päättelee, tuntuuko vastapuoli luotettavalta. Kaikkia näitä työkaluja voi kuitenkin myös opiskella ja tuottaa enemmän tietoiseksi. Tämä tosin lisää vastuuta ja ylitulkinnan vaaraa. Etenkin alkuvaiheessa esimerkiksi kehonkieltä opiskelevat ihmiset näkevät signaaleja kaikkialla ja helposti ylitulkitsevat ihmisten asentoja ja liikkumista.

Isoin ongelma vuorovaikutuksessa ei ole mikroilmetietämyksen puute, vaan ihmisten luontainen itsekeskeisyys ja aktiivisen läsnäolon puute. Usein keskustelu on kuin pingistä ajatuksilla, jossa toinen kuuntelee, nyökyttelee mutta kaiken aikaa miettii, mitä haluaisi itse seuraavaksi sanoa. Ja kun toinen viimein lopettaa jaarittelunsa, alkaa toisen vuoro. Toinen taas esittää vuorollaan kiinnostunutta ja miettii omiaan.

Mikroilmeiden opiskelussa on sekin hyvä puoli, että ylipäänsä keskitetään huomiota kasvoille. Kasvoilla tapahtuu sosiaalisten ilmeiden ja mikroilmeiden välillä paljon muutakin, kuten ns. “Subtle expressions”, hienovaraisia ilmeitä. Tunteet aiheuttavat ilmeitä monin tavoin ja olemalla aktiivisesti läsnä saatat havaita paljon signaaleja joita et aivot automaatti-moodissa havaitsisi.

Mikroilmeiden bongaamisen harjoittelu on kuitenkin mielenkiintoinen ja aika vaaraton harrastus. Suosittelen lämpimästi perusteiden opiskelun jälkeen katsomaan esimerkiksi lentokenttä-sarjoja, niitä, joissa kiinalainen mamma yllätetään salakuljettamassa ruokasieniä tai Amsterdamista palaavan surffaripojan laukkua tutkitaan huumejäämien varalta. Partnerille voit sanoa, että teet taustatutkimusta jos sohvalla makaamisesta tulee kuittia.

Suggestio, hypnoosi & vuorovaikutushakkerointi -verkkokoulutus tulossa

Olen vetänyt erilaisia vuorovaikutukseen ja ihmisten tulkintaan liittyviä koulutuksia lähinnä yritysmaailmassa. Toistuvasti kuitenkin myös yksityishenkilöt lähestyvät samalla asialla: voisinko opettaa heille ihmisten tulkintaa, vuorovaikutustaitoja, hypnoosia tai muita "outoja" taitoja. Olen pyöritellyt asiaa paljon mielessäni ja harkinnut erilaisia intensiivivalmennuksia pienille ryhmille, mutta esteeksi on aina tullut aika ja prioriteetit.

Suggestiot, hypnoosi ja vuorovaikutushakkerointi ovat asioita, joita en yritysluennoilla yleensä kovin syvällisesti käy läpi. Yritysluennoilla keskitytään eleiden ja ilmeiden tulkintaan, oman havaintokyvyn rajallisuuden ymmärtämiseen sekä esimerkiksi ostamisen ja myynnin psykologisiin kummallisuuksiin. Suggestioiden maailma on kuitenkin itselleni hyvin läheinen ja rakas, lähtien itsesuggestioiden ja mielikuvaharjoitteiden voimasta muiden motivointiin. Siksi ajattelin tehdä aiheesta videosarjan, hienommin voisi sanoa jopa "verkkokoulutuksen".

Olen nyt kirjoittanut käsikirjoituksen videoon ja alan sitä lähipäivinä kuvaamaan. Video tulee sivuilleni maksullisena. Maksullisuuteen on kaksi syytä: 1) työstä on hyvä saada korvaus 2) haluan, että videon katsojat suhtautuvat tarvittavalla vakavuudella asiaan. Videoilla käsiteltävät asiat vaativat tiettyä vastuuta ja ymmärrystä, joita esimerkiksi kaikilla nuorimmilla ei välttämättä vielä ole. 

Videosarja sisältää ainakin seuraavia asioita:

1 - Mitä suggestio ja hypnoosi on

Hypnoosi koetaan edelleen mystisenä asiana, vaikka kyse on hyvin luonnollisesta asiasta. Mitä eroa on suggestiolla ja hypnoosilla, kuinka hypnoositila aiheutetaan ja mitä sillä voidaan tehdä? Voiko ihminen tehdä asioita vasten moraaliaan hypnoosissa? Voiko kuka tahansa hypnotisoitua? Kuinka erotan henkilön, joka on helposti hypnotisoitavissa? Kuinka kaatajapapit tai energia-kungfumestarit pystyvät kaatamaan ihmisiä koskematta? 

2 - Todellisuuden muovaaminen vuorovaikutuksella - Vuorovaikutushakkerointi

Ihmisen käsittämä todellisuus on hatara ja altis vaikutteille. Tietoisella ja tavoitteellisella vuorovaikutuksella on mahdollista muovata todellisuutta. Manipulointi ei ole kestävää tai järkevää, motivointi sen sijaan on. Onko taikasanoja olemassa? Voiko kehonkielellä vaikuttaa  tunnetiloihin? Kuinka tulla paremmaksi neuvottelijaksi ymmärtämällä vuorovaikutusta?

3 - Itsesuggestio - mielikuvaharjoittelu ja aivojen uudelleenohjelmointi

Olen käyttänyt itse jo vuosia muutamaa hyväksi havaitsemaani itsesuggestiotekniikkaa. Opetan omat suosikkitekniikkani, joilla voidaan esimerkiksi kadottaa stressiä, mielikuvaharjoitella tulevaa suoritusta paremmaksi, kehittää itseään, käsitellä fobioita tai työskennellä negatiivisten tuntemusten kanssa.

4 - Ihmisen hypnotisointi sekunneissa

Monilla on se harhakäsitys, että hypnoositilan tuottaminen kestää pitkään ja siihen liittyisi jotain rentoutusharjoituksia. Todellisuudessa hypnoositila voidaan aiheuttaa hyvinkin nopeasti, jopa sekunneissa. Vaikka et koskaan hypnotisoisi ketään, on näiden piilohypnoositekniikoiden ymmärtäminen hyödyllistä. Ne paljastavat paljon siitä, kuinka mielemme toimii ja on altis vaikutteille. 

Vielä ehdit vaikuttaa! Jos sinulla on kysymyksiä liittyen edellä mainittuihin aiheisiin tai ehdotuksia aiheista, joita haluaisit että käsittelen, laita sähköpostia jose@joseahonen.com. Käsittelen kaikki saamani kyselyt videolla nimettömänä.

Taiteilijaelämää, osa 3

8.00 Herään. Aamutoimet. Kahvia, ei aamupalaa. Toimistotöitä.

11.00  Työhuoneelle hakemaan äänentoistoa illan keikalle. Keikka on tällä kertaa Sokos Hotel Ilveksen Masuuni-ravintolassa IT-alan yritykselle. Tilassa ei ole keikkaan sopivaa äänentoistoa joten oma täytyy viedä. Ostin vuosia sitten Lucas Nano 300 -merkkisen äänentoiston ja olen ollut hyvin tyytyväinen. Tuollaisiin pienempiin, alta sadan hengen tilaisuuksiin toimii erittäin hyvin, ääni on hämmästyttävän hyvä.

Matkalla työhuoneelle käyn läheisessä kahvilassa syömässä ruisvoileivän kahvin kera. Leipä on kuiva, muttei sentään yhtä paha kuin Linnatuulen ruisleivät, joita aina välillä erehdyn ostamaan koska unohdan niiden tason.

Teen työhuoneella toimistotöitä ja virittelen varashälytintä. Tappelen tekniikan kanssa turhauttavan pitkään. Vappuyönä autoomme murtauduttiin ja vaikka vakuutus korvasi kaiken, on nämä silti turhauttavia ja aiheuttaa turhaa työtä.

 Ilmeeni kun kasaan äänentoistoa Masuunin nurkkaan.

14.15 Ajan auton Hämppiin ja kävelen äänentoisto kädessä keikkapaikalle. Tänään ei ihmeempää glamouria ole luvassa tilan puolesta. Arvailen hetken, mihin porukka tulee istumaan ja millainen olisi paras näkyvyys lavalle. Rakennan “lavan” siirtelemällä yhdestä nurkasta pari pöytäryhmää sivuun. Kasaan äänentoiston ja hikoilen. Katselen hetken ikkunasta työmiehiä huomioliiveissään ja muistutan itseäni, ettei tässä sentään mitään oikeita töitä tehdä.

Testailen äänentoistoa, soitan musiikkia ja huutelen mikkiin “jes jes, sakset sakset, yksi kaksi yksi kaksi. Hyvää iltaa hyvät naiset ja herrat”. Näyttää toimivan joten lähden kotiin.

 Itsenäisyydenkadulla on ruuhkaa.

Ruuhkaa. Ratikkarempan takia tiet ovat tukossa ja matelen kohti kotia kuunnellen Bassoradiota. Autossa kuuntelen yleensä joko Bassoa tai Radio Musaa, tuota Tampereen lahjaa eklektisen ja kummallisen musiikin ystävälle. Jopa mainokset ovat loistavia: “Tuussny katastaa autos meille tänne Lielahtee. Sää voit juua toimistos kahvit sillä aikaa ku pojat hoitaa hommat kuntoon. Soommoro.”

Muistelen Los Angelesin ruuhkaa, johon verrattuna Tampereen ruuhkat ovat kuitenkin aika säälittäviä. Kun pari vuotta sitten kävin Losissa Purinan kutsumana, meidät haettiin limusiinilla kentältä hotellille. Matka ajettiin "bumper to bumper" ja kuskimme nauroi ja sanoi "shiiieeet!" kun kerroin millaiset ruuhkat meillä Suomessa on.

Tulen kotiin. Olen edelleen hiessä ja keikkakin on edessä joten suihkuun. Suihkun jälkeen syön eilistä katkarapuwokkia ja kikkailen nettisivuilleni promootiovideota, jossa kuvia liikkuu hypnoottisen psykedeelisesti ristiin rastiin. Satunnaisen googlailijan mielenkiinto pitää herättää mahdollisimman pian. Valitettavasti kännykällä kikkavideo ei toimi.

Suihkun jälkeen taas kamat kasaan, keikkameikki naamaan ja vaatteet niskaan. Keikka on tänään jo viideltä, joka on kivaa vaihtelua, jää illalla aikaa vaikkapa pelata Battlefieldiä tai katsoa joku Steve Martinin leffa.

Klo 16.30 Keikkapaikalla. Tuplatsekkailen äänentoiston ja jään ihmettelemään iPadini temppuilua. Kaukosäädin ei jostain syystä ota yhteyttä joten joudun tänään vaihtamaan biisit manuaalisesti. Onneksi keikka on pieni joten tämä ei tänään tuota ongelmia.

Klo 17.00 Porukkaa valuu sisään. Kysyn tilaajalta, millainen päivä heillä on ollut. Kuulemma aika raskas, paljon istumista ja tärkeitä asioita käsiteltävänä. Ei siis mikään paras lähtökohta: IT-tyyppejä ja insinöörejä, eivät näytä tuntevan toisiaan hirveän hyvin, väsyneinä ja selvinpäin. Näissä voi edetä kahdella tavalla: ns. “Nami-nami”-otteella, jossa esiintyjä omalla energiallaan koittaa saada porukan virkistymään ja vauhtiin. Toinen tapa, joka on minulle luontaisempi, on vetää tavallista keikkaa rauhallisemmin, herkutellen ja keskittyen vahvasti vuorovaikutukseen yleisön ja yksittäisten tyyppien kanssa. Antaa porukan fiilistellä rauhassa eikä pakottaa johonkin väkinäiseen.

Keikka menee olosuhteisiin nähden hyvin. Temput onnistuvat ja saavat ihan hyviä reaktioita, mutta jo ensimmäisen kolmanneksen kohdalla on selvää että tänään ei encore-aplodeja tarvitse odotella. Vedetään rauhassa ja ihmetellään ihmeitä yhdessä. Pari vitsiä saa sentään yllättävän kovat reaktiot. Yhden vitsin improvisoinkin vauhdissa. Se meni näin:
“Pertti, olenko lähestynyt sinua ennen showta tai tiesitkö, että pääset tänään lavalle”
“Et ole, enkä tiennyt.”
“Niin no mistäs olisit tiennytkään, ethän sinä ole mentalisti.”

Tyhmä juttu mutta usein ne tyhmimmät toimivat parhaiten.

Keikan jälkeen tilaaja kävi kiittämässä ja pari tyyppiä yleisöstä tuli kyselemään, hypnotisoinko esityksessä oikeasti. Kerron, etten hypnotisoinut, kyse on suggestioista ja todellisuuden taivuttelemisesta. Taisi hämmentää vain enemmän.

Yleisöni lähtee jonnekin jatkopaikkaan, minä jään purkamaan äänentoistoa ja keikkasettiä. Roudaan kamat autoon ja ajan työhuoneelle, jossa Linda ja Laura pullottavat olutta. Nyt kirjoitan näitä rivejä ja samalla tutkailen huomisen ohjelmaa. Luvassa olisi vuorovaikutusluento ja aivan ministeriötasolle. Odotan innolla.

21.20 Saavun kotiin. Tiger of Swedenin pikkutakkini löytyy Tuutikin (koira) pesästä ryppyisenä ja karvaisena. Yksi tasku on käännetty ympäri. Saatana, tainnut jäädä napuja taskuun kun olen joskus keikan jälkeen koiran pihalla käyttänyt.

Syön illalliseksi muunnetun oopperavoileivän. Kaurapaahtoleivän päällä pähkinäpihvi ja muna. Nukkumaan 23.30.

Taiteilijaelämää, osa 2

 Illan keikkapaikka, Scandic Rosendahlin juhlasali.

Edellisessä bloggauksessani avasin esiintyjän arkea, keikatonta maanantaita. Sain paljon positiivista palautetta blogista, joten ajattelin nyt haastaa itseni kirjoittamaan blogia joka päivä tämän viikon ajan. Tai no, lauantaille asti koska silloin on viikon viimeinen keikkani. Tälle viikolle mahtuu mentalismikeikkaa sekä yrityksille että yksityisille tahoille, vuorovaikutusluentoa ja matkustusta reilu 1500 kilometriä. Onneksi suurin osa lentäen.

Klo 7.30 Herään. Perustoimet: suihku, kahvi, toimistohommia. Kuten aiemmassa bloggauksessani kirjoitin, teen satunnaisesti konsultaatiokeikkoja markkinoinnin parissa ja nyt työn alla on ollut eräs yritysvideo jonka käsikirjoitin, ohjasin ja editoin. Asiakas oli tyytyväinen lopputulokseen ja video meni kerrasta läpi. Tyytyväinen pitää olla myös itse, harvoin asiakkaat ovat näin rohkeita ja luottavat ulkopuolisen visioon. Videosta tuli omasta mielestänikin hyvä ja nyt viilaan viimeiset yksityiskohdat: äänen ja hiukan grafiikkaa.

Klo 10.45 Heitän Lauran hierojalle ja menen itse tsekkaamaan illan keikkapaikkaa. Tänään on Lippupisteen juhlat Scandic Hotel Rosendahlissa, Tampereella. Keikkamatka ei siis ole paha. Rosendahlissa haen käsiini talon teknikon, joka näyttää minulle äänentoistoon liittyvät seikat. Talolla on oma headset, tyypillinen mikkihiiri-pampula joka päässä näyttää enemmän urheiluselostajalta kuin mentalistilta. Onneksi oma mikrofonini (DPA D:fine) käy suoraan talon lähettimeen. Käytän mielelläni aina omaa tekniikkaa, ellei kyseessä ole hyvän ohjelmatoimiston järjestämä keikka, joissa on yleensä hyvä tekniikka ja äänimiehet.

Klo 11.30 Päiväkahvit ja vihersmoothie tammelantorin laidalla. Päivä on aurinkoinen ja kaunis, seurailen lokkien taistelua piirakan palasta.

Klo 12.30 Lounas. Lohikeittoa ja salaattia. Keikkapäivinä tykkään syödä kevyesti. Luin joskus Reijo Taipaleen haastattelun, jossa hän kertoi syövänsä ennen keikkaa kevyesti, ettei “kaikukoppa” täyty. Otin onkeeni.

Klo 13.30 Jälleen kotona. Toimistohommia ja alustavaa valmistautumista illan keikkaan. Olen uusinut settiäni, joten pakkaamisessa pitää olla erityisen tarkka. Helposti jokin “itsestäänselvyys”, kuten mikrofonivastaanottimen virtapiuha, mp3-soittimen kaukosäädin tai vaikkapa puvun kengät jäävät kotiin.

Vaihdan vielä muutaman tempun taustabiisin paikkaa tai jopa biisiä. Tuskaisen vaikeaa. Biisejä selailemaan saattaa helposti unohtua tunneiksi kun yrittää hahmottaa, millainen musiikki tukisi haluamaani tunnelmaa parhaiten. Musiikki vaikuttaa shown yleisilmeeseen, temppujen tyyliin ja jopa salakavalasti esiintymiseeni.

Klo 15.00 Kaunis päivä jatkuu, joten menemme läheiseen puistoon istumaan. Samalla fiksailen vielä taustamusiikkeja kohdilleen iPadistani. Olen rakentanut toimivan systeemin, jossa voin vaihtaa lavalta biisiä kaukosäätimellä ja taustat tulevat oikealla voimakkuudella.

Klo 16.30 Joogaa.

Klo 17.00 Pimeä suihku. Tykkään harrastaa jonkin asteista meditointia ja mielikuvaharjoittelua pimeässä suihkussa. Valo ei häiritse, eikä äänet. On vain pimeys ja veden ääni. Uskon vahvasti mielikuvaharjoittelun voimaan, myös esiintymisen kehittämisessä. Etenkin nyt, kun olen ottanut esitykseeni uusia elementtejä temppujen sekä taustamusiikin muodossa, shown “ennaltanäkeminen” on tärkeää. Hyvällekin esiintyjälle saattaa tulla yllättävän orpo olo lavalla, kun asiat alkavatkin mennä odottamattomasti tai asiat tuntuvat vieraalta.

 Tukka hyvin, näkyykö kello?

Klo 17.20 Hiukset keikkakuntoon. Olen tykästynyt tällä hetkellä Uppercut Deluxe pomadeen, jossa yhdistyy hyvä tuoksu, pito ja helppo laittaminen. Jos päivä tulee olemaan pitkä ja haluan olla varma, että letti pysyy jiirissä, käytän öljypohjaista pomadea, kuten Reuzelin vihreä tai Joni’s Brilliant Rock Steady Wax. Tämä ei ollut maksettu mainos.

Keikkameikki päälle. Päässäni soi “Toi Kundi Meikkaa”. Mulle maksetaan isoja rahoja siitä, että olen ihmisten edessä, joten ulkoasuun pitää satsata. Kuumat stagevalot ja melko eläväinen liikkumistyylini lavalla vaatii puuteria.

Keikka-asuna tänään toimii Hugo Bossin kengät, punaiset sukat, Neuw:n farkut, Anerkdjentin paita sekä Tiger of Swedenin pikkutakki. Vapaalla ollessani voin näyttää kuinka resuiselta tahansa, mutta lavalle skarpataan. Paholainen asuu yksityiskohdissa joten sormessa on käsintehty pääkallo-hopesormus ja ranteessa Dieselin huomiota herättävä kello. Olen miettinyt kaiken tukemaan hahmoa.

Klo 18.30 Lähden ajamaan Rosendahliin. Perille päästyäni havaitsen, ettei ihmiset ole vielä edenneet juhlatilaan. Hyvä juttu, ehdin siis tuplatsekata äänentoiston. Hyvä setti voi muuttua keskinkertaiseksi jos esiintyjä tappelee äänentoiston kanssa kesken esityksen.

Sovittu aloitusaikani oli “vähän ennen kahdeksaa”, joten lupasin olla perillä 19.15. Olin ennen seitsemää. En ole vielä koskaan ollut myöhässä keikalta. Tai no, yhdeltä olin mutta silloin tilaaja oli ilmoittanut minulle väärän aloitusajankohdan.

Tsekkailen ihmisiä ja kertaan settiä mielessäni. Rosendahlin salimestari tulee kysymään, kauanko settini kestää. Kerron hänelle, että minulta on tilattu 15-20 min setti, joten maksimissaan kaksikymmentä minuuttia. Hän varmistelee, onko varma kanssa koska pääruoat tulevat esitykseni jälkeen pöytiin ja hänen täytyy tietää tarkka aika. On varma, ilmoitan herralle.

Tilassa on seinämä, jonka edessä vieraat otattivat kuvia ammattikuvaajalla. Hengailen seinämän takana, verryttelen ja venyttelen. Odottelen, että alkuruoat syödään ja astiat kerätään pois. Yleensä esiinnyn ennen jälkiruokaa tai jälkiruoan jälkeen. Tänään olen siis alkupala. Minulle aivan sama, kunhan kukaan ei syö kesken esityksen.

Astiat kerätään ja salimestari tulee vielä muistuttamaan kahdenkymmenen minuutin rajasta. Keikan tilaaja spiikkaa minua sisään. Salimestari tulee vielä näyttämään kännykällään, kuinka hän laittaa ajastimen päälle. Juuri tuollaisia asioita sitä haluaakin nähdä juuri ennen esiintymistä.

Aloitan shown. Temponi on melko kova, koska aikaraja on takaraivossani. Show pyörii silti hyvin, vitsit toimivat ja yleisö ulvoo ja huokaa oikeassa kohtaa. Hyvää jengiä, pari lasillista alla mutta kukaan ei ole kännissä. Fiksuja ja vastaanottavaisia.

Olen jo muutaman kertaa esittänyt uutta numeroani, jossa yleisöstä otettu avustaja ratkaisee sekoitetun rubikin kuution selkänsä takana. Olen taistellut tempun rytmityksen kanssa. Joskus kliimaksi on saavutettu liian nopeasti, joskus jäljessä. Tein paljon ajatustyötä numeron suhteen ja kuivaharjoittelin numeroa ilman yleisöä. Tein myös muutoksia musiikkiin. Tänään juttu toimii ja saa hyvät reaktiot. Mottoni onkin: Jos ei voiteta, opitaan.

Koko ajan esiintyessäni tarkkailen itseäni ja esiintymistäni ikään kuin takapenkiltä. Teen havaintoja ja neuvon itseäni: “Nyt rauhoita tahtia, tähän kohtaan pitää saada suvantoa ja draamaa. Hyvin menee, nää ymmärtää huumoria. Heitä se ja se vitsi tän jälkeen. Nyt lähtee laukalle, keskity! Nyt muista kääntyä hitaasti - hitaammin!” Taikuri Luttisen kanssa puhuttiin tästä tänään puhelimessa. Hauska ilmiö, jota henkilön joka ei esiinny ammatikseen saattaa olla vaikea ymmärtää. Melko skitsofreenista.

Show loppuu, hyvät aplodit. Katson kelloa: keikka kesti muutamaa sekuntia vaille 20 minuuttia. Tilaaja käy kiittämässä ja kertoo, että ovat erittäin tyytyväisiä. Olen esiintynyt Lippupisteen juhlissa aiemminkin, eikä yhtään haittaa että jatkotilauksistakin vihjattiin. Oma fiilis showsta on: vähän liian hätäistä, kiirehdin liikaa ja tein asioita epäselvästi. Lisäksi allergia vaivaa ja shown aikana tekee mieli niistää nenä. Omaan arvioon ei tosin kannata luottaa. Usein omasta mielestä huonot vedot ovatkin yleisön mielestä parhaita ja vice versa.

Klo 20.30 Kotona jälleen. Käyn suihkussa pesemässä pomadet ja keikkameikit pois ja laitan illallista. Nuudeliwokkia, jossa porkkanaa, pähkinöitä, herkkusieniä, vihreää chiliä, kookosmaitoa, limeä ja katkarapuja. Paprikan unohdin.

Syön katsellen samalla ostamaani yhdysvaltalaisen mentalistin, Banachekin luentoa. Temppupuolella ei juuri uutta ollut, mutta lopun keskustelut ovat varsin mielenkiintoisia. Banachek huijasi 70-luvulla tiedemiehiä uskomaan “psyykkisiin” ja “telekineettisiin” kykyihinsä. Tarinat ovat minulle pääosin tuttuja, mutta aina yhtä viihdyttäviä. Banachek myös kertoo hienon opetuksen: yliluonnolliselta vaikuttavan asian kohdatessaan ihmisen ei tulisi heti päättää, uskooko vai ei. On täysin ok sanoa “en tiedä”. Itse asiassa se on fiksun ihmisen valinta.

Saan sähköpostia. Tarjouspyyntö kesäkuulle. Näki esitykseni tänään Lippupisteen bileissä ja tykkäsi. Valitettavasti itsellä kyseinen päivä jo toisaalle varattu mutta lupaan kysellä kollegaa tilalle. Menen nukkumaan puolenyön aikaan.

kun katsojasta tulee sivuosanesittäjä

 Kuva: Rudi Pohjaniemi

Tulen hyvissä ajoin keikkapaikalle. Seuraan porukan energiaa, vireystasoa ja humalan astetta. Lääkäreille esiinnytään eri tavalla kuin raksa-äijille. Otan esityksessäni lavalle esityksen aikana jopa seitsemän henkilöä ja sillä, keitä nämä henkilöt ovat on suuri merkitys.

Ajattelen showtani elokuvana: esitän itse pääosaa, mutta lavalla käyvät yleisön edustajat esittävät tärkeitä sivuosia. Minulla on valmiita rooleja, joihin haeskelen sopivia tyyppejä jo ennen esitystä. Yhdessä kohtaa lavalla täytyy olla roteva, miehinen mies. Toisessa taas hyvännäköinen nainen. En halua lavalle ihmisiä, jotka eivät siellä halua olla. Aikaa myöten minulle on tullut hyvä pelisilmä tämän suhteen. Jännittynyt ihminen jännittää myös yleisöä, eikä show pääse lentoon. Parempi pelata ihmisten kanssa, jotka pystyvät pitämään lavalla hauskaa.

Skannailen katseellani yleisöä samalla kun kiinnitän headset-mikrofonia. Tuossa olisi hyvä, ekstrovertti ja reippaan oloinen mies, jolla on hauska paita. Itseironinen tyyppi, ei ota itseään liian vakavasti. Sen kanssa voisi tulla hauskaa ja spontaania läppää. Näyttää siltä ettei jäädy ihmisten edessä. Voisi sopia hyvin ensimmäiseen juttuun.

Yhdessä pöydässä istuu juronnäköinen, kookas mies jolla kädet isot kuin lapiot. Fyysisiä töitä on tehty ja todennäköisesti saliakin harrastetaan. Häntä voisi profiloida lavalla vaikkapa herkäksi, kaunosieluiseksi ja runolliseksi ihmiseksi, joka arvostaa elämän kauniita puolia. Toimii.

Tuossa pöydässä istuu päällystöä. Meininki on hiukan jäykempää. Tämän pöydän jätän rauhaan. Myöskään keikan tilannutta henkilöä en koskaan ota lavalle. Muut ajattelisivat helposti, että ollaan sovittu jotain.

Olen nähnyt useita esityksiä, jotka ovat aiheuttaneet myötähäpeää ja ahdistusta johtuen avustajien käsittelystä. Yleisö on empaattinen ja kokee tunteita lavalla olevien ihmisten kautta. Juuri kukaan ei lavalle hingu ja yleisössä kaikki tietävät tämän. Jos lavalla kiusataan avustajaa tai tehdään hänen olonsa epämukavaksi, se näkyy katsomon perälle saakka.

Vedän aina keikan hyvin, mutta jos lavalle saadaan vielä avustajia jotka pitävät hauskaa, eivät jännitä liikaa ja jopa tuovat omaa persoonaansa rohkeasti esiin, nousee show aivan uudelle tasolle. Parhaimmissa esityksissäni avustajat ovat olleet rentoja, mielenkiintoisia persoonia ja meillä on ollut keskenämme hauskaa. Tämä välittyy yleisöön.

Mietin paljon, kenet lavalle otan. Mietin vielä enemmän sitä, miten avustajiani kohtelen. Pyrin tekemään kaikki mahdollisimman helpoksi, selkeäksi ja miellyttäväksi. En pyydä avustajiani suorittamaan lavalla mitään kovin vaativaa. Esimerkiksi suhteellisen helpotkin päässälaskutehtävät saattavat yleisön edessä olla vaikeita. Olen nähnyt esityksen, jossa esiintyjä moitti avustajaa, kun hän ei osannut laskea annettua laskutehtävää. Tällainen on täysin tarpeetonta avustajien huonoa kohtelua ja huonontaa koko esitystä.

Lisäksi suomalaisissa juhlissa yleisö saattaa olla joskus humalassa. Kun seuraan yleisöä ennen esitystä, karsin mielessäni pois liian humalaiset. Joskus olen kuitenkin vasta lavalla huomannut, että jonkun avustajan kisakunto alkaa vaikuttaa ohjelmaamme. Kerran pyysin erästä herraa ajattelemaan äitinsä tyttönimeä. Kun kysyin, mikä tämä nimi oli, mies kiekaisi mikkiin: “Riitta!”

 

 

Donald TRump, terroristit - pahiksia?

 Mentalisti Jose Ahonen

Meidän ihmisten todellisuus on plastista. Sitä muovaillaan yhteiskunnan, uskontojen, perheen, työpaikan ja mainonnan toimesta. Ihmismieli on hyvin sopeutuvainen, todellisuus tuntuu normaalilta niin Donald Trumpin kannattajien kuin Al Qaidan terroristien leirissä. Molempia puolia leimataan medioissa pahuudeksi. Itse en edes usko pahuuteen. Tyhmyyteen, mielisairauksiin ja fanaattisuuteen kyllä.  Trumpin kannattajat eivät ole pahoja ihmisiä, vain väärässä useassa asiassa. He haluavat aidosti paremman maailman lapsilleen, mutta heidän todellisuus on muokkautunut sellaiseksi, että tarkoitus pyhittää keinot. Islamiterroristin todellisuus on muovautunut erilaiseksi. Silti hänkään ei koe olevansa paha, vaan toteuttavansa Jumalan tahtoa.

Ihminen uskoo todellisuuteen, vaikka koko todellisuuden käsitys on parhaimmille tutkijoillekin vielä hämärän peitossa. Tieteen puolella näyttää täysin mahdolliselle, että elämme hologrammissa tai olemme simulaation tulosta, keinoäly. Ihmisen mieli on silti hyvin taipuvainen uskomaan. Tämän vuoksi esimerkiksi hypnoosi on mahdollista. Ihmismielen todellisuutta on mahdollista muokata osaavan tahon toimesta - ja tämän muokkaavuuden nopeus ja tehokkuus yllättää minut kerta toisensa jälkeen.

Todellisuuden muokkaamiseen ei tarvita edes suggestioita saati hypnoosia - pelkät sanat riittävät. Jopa kehonkieli. Skeptinen mieli on ainoa turvasatama, jonka avulla ihminen saattaa pystyä pitämään itsensä suon yläpuolella. Tällöinkin kyse on usein enemmän Kreivi Münhausenin tyyppisestä "nostan itseäni niskasta ilmaan"-itsesuggestiosta, kuin aidosta kirkkaasta ajattelusta.

Ihmismieli on siis huijattavissa, manipuloitavissa ja muokattavissa, ja on sille jopa hyvin altis. Helppoon todellisuuden muovaamiseen liittyy myös vahva usko, että tämä on totta ja oikein. Ihminen haluaa katsella asioita mustavalkoisena, koska kontrasteja on helpompi ymmärtää ja erottaa kuin sävyjä. Ideologinen vastapuoli nähdään pahana, samanmielisten puoli hyvänä. Tätä pahan ja hyvän erottelua ihmiset ovat harrastaneet läpi historiansa. Tarinat ovat tarttuva tapa myydä ajatuksia. Esimerkiksi uskonnoissa hyvän ja pahan käsitteiden avulla saadaan ihmiset elämään elämäänsä pahan tai synnin pelossa, vaikka alkuperäinen ajatus saattoikin olla yksinkertaisempi ja helpompi: rakastakaa.

Hyvän ja pahan vaikutus ylettyy kaikkeen: viihteeseen, mainontaan, politiikkaan, ihmissuhteisiin. Kun ihmistä kutsutaan mediassa psykopaatiksi tai narsistiksi, viitataan pahuuteen, ei siihen, että henkilöllä olisi sairaus johon hän tarvitsee apua.

Ihminen harvoin valitsee todellisuuttaan. On arpapeliä, minne synnymme ja millaisessa vaikutusympäristössä elämme. Ympäristömme muovaa todellisuuttamme ja alamme uskoa sitä. Trumpin kannattaja, Al Qaida-terroristi tai skientologiauskovainen kaikki uskovat olevansa oikeassa, koska heidän todellisuutensa on muovaantunut sitä tukemaan.

Eri ideologioiden edustajien kutsuminen pahuudeksi on vaarallista ja lyhytnäköistä. Sotiminen on perusteltavampaa, kun vastapuolella olevat ihmiset mielletään pahoiksi ja epäinhimillisiksi.

Internetissä liikkui meemi, jossa islamilaisessa valtiossa asuva henkilö kiitti Amerikkaa Donald Trumpista. Miksi? Hän kertoi maansa ihmisten vihanneen amerikkalaisia ja pitävän heitä pahoina ihmisinä. Trumpin valtaan tulon jälkeen amerikkalaisten ääni tuli kuuluviin: me emme vihaa muslimeita, emmekä salli rajojen sulkemista. Tämän myötä tavalliset ihmiset islamivaltioista alkoivat kuulla tavallisia ihmisiä Yhdysvalloista. Ehkä he eivät olekaan pahoja?

Se yksi tyyppi yleisössä...

 Kuva: Rudi Pohjaniemi

Intronauha soi. Viimeiset venytykset ja ultimaalinen fokus kohdilleen: kohta viihdytetään ja kympillä!

Kävelen lavalle kädet levällään - tässä minä olen ja nyt jumalauta pidetään hauskaa. Alan puhua alkuspiikkejä, joista selviää kuka olen, miksi yleisön pitäisi olla minusta kiinnostunut ja ei hätää, esitys ei ole luonteeltaan liian vakava tai kiusallisella tavalla muka-mystinen.

Nauratan porukkaa, osallistan koko yleisön. Isosta yleisöstä pitää heti alussa saada takanakin olevat kiinnostumaan siitä mitä lavalla tapahtuu. Jos kolmasosa yleisöstä juttelee omiaan, ei hommassa ole järkeä kenenkään kannalta.

Hyvä yleisö. Reagoiva, sopivasti rentoutunut (humalassa) ja osallistuva. Mutta mikä tuo yksi äijä tuossa kolmannessa rivissä on? Toljottaa vaan kyllästyneenä. Odotahan vain, ukkoseni, vielä sinutkin saadaan viihtymään.

Luen avustajani ajatuksista sanan. Yleisöä kohahtaa ja antaa isot aplodit. Mutta tuo yksi äijä taputtaa kolme golf-aplodia ja katsoo kyllästyneenä. Kyllä, laskin taputukset.

Etenen esityksen kanssa. Pistän parastani ja skannaan katseellani yleisön ihmisiä silmästä silmään. Juro äijä ei edes hymyile. Mikä helvetti sinua vaivaa? Nopeutan hiukan tahtia ennen pientä suvantoa draaman kaaressa. Ajoitukset menee tänä iltana todella nappiin. Puhun repliikkejä luontevasti ja selkeästi, improvisoin hauskoja juttuja avustajien kanssa. Olen liekeissä.

Liekeissä ei ole tämä yksi äijä kolmannessa rivissä, joka ei liioin naura, ihmettele tai taputa raivokkaasti. Katselee vain sama tympeä ilme kasvoilla. Mitähän se miettii?

Nyt tulee setin vahvin temppu, jota kovinkin insinööri saa ihan vapaasti yrittää miettiä ja tulkita. Kuules äijä, nyt vedetään sulta matto alta 6-0. Sitten sinäkin jo repeät aplodeihin. Tässä tempussa on vielä ns. tuplaefekti, eli yleisö luulee jo tempun päättyneen huikeaan efektiin, mutta sen jälkeen onkin vielä ns. yllätyskoukku tulossa joka pudottaa paatuneenkin skeptikon perseelleen.

Yleisö mylvii ja taputtaa raivokkaasti. Se ei kuitenkaan minua kiinnosta tippaakaan. Minua kiinnostaa, onko kolmannen rivin äijä edes hengissä? On se, laiskat aplodit. Sentään jo neljä kappaletta. Jumalauta, pistin parastani ja vedin parhaan setin pitkään aikaan ja sinä annat siitä neljä laiskaa läpsyä!

Kiitän yleisöä ja poistun hikisenä takahuoneeseen. Pakkaan kamani ja teen lähtöä keikkapaikalta. Kolmannen rivin äijä tulee nykäisemään hihasta: "Hei, se oli todella hieno esitys. Olisiko sulla käyntikorttia?"