[youtube=://www.youtube.com/watch?v=-HE7y0A-r-c&w=854&h=480]
Mikroilmeet ovat viime aikoina saaneet paljon medianäkyvyyttä. Se ei toisaalta yllätä, koska aihe on ollut varsin mediaseksikäs Yhdysvalloissa jo muutaman vuoden ajan ja esimerkiksi psykologi Paul Ekmanin hahmon pohjalta rakennettiin suosittu sarja Lie to me. Oulun koneälytutkimus mikroilmeiden parissa on ainutlaatuista koko maailman mittakaavassa.
Mikroilmeet ovat olleet osa “Vuorovaikutushakkerointi” -koulutuksiani jo vuosia. Koulutuksissani käsittelen enimmäkseen muita asioita, kuten miksi ajattelumme toistaa kaavoja, olemme laiskoja havaitsemaan uusia asioita ja kuinka esimerkiksi työkavereidemme ennakko-odotukset vaikuttavat suorassa suhteessa toimintaamme. Mikroilmeet kuitenkin kiinnostavat ihmisiä ja avaan aina mielelläni asiaa laajemmin.
Mikroilmeet ovat osa nonverbaalista viestintää, joita ihminen sekä tulkitsee että tuottaa alitajuisesti. Mikroilmeitä tapahtuu yleensä hetkellä, jolloin ihminen yrittää peittää tunteitaan joko tietoisesti tai alitajuisesti. Ihmisten kyky havaita ja tulkita mikroilmeitä alitajuisesti vaihtelee.
“Lie to me” -ohjelmassa ja populaarikulttuurissa mutkia vedetään suoriksi ja mestari-ihmistuntija näkee valheiden läpi mikroilmeitä tuijottamalla. Tämä on kuitenkin täyttä fiktiota. Vaikka olisit kuinka hyvä tulkitsemaan mikroilmeitä, et pysty niistä lukemaan ajatuksia. Mikroilmeet ovat signaaleja ristiriitaisista tunnepiikeistä ja antavat viitettä siitä, millainen tunne ihmisen mielessä käy. Se, mihin tunne sitten liittyy, onkin aivan toinen asia. Vaikkapa inhon tunne saattaa liittyä keskustelun aiheeseen, keskustelukumppaniin, närästykseen tai muistoon eiliseltä.
Toisaalta olen useinkin havainnut mikroilmeitä saaden viitettä siitä, mitä ihminen ajattelee. Tätä tapahtuu esiintyessä sekä ihan arjessa. Ylimielisyyden tai itsetyytyväisyyden mikroilme vastapuolen kasvoilla hetkellä, jolla sanon hinnan jollekin projektille viittaa siihen, että maaliin menee. Tässä ei ole mitään mystistä, vaan kyseessä on normaalisti automaattinen prosessi joka on teorian kautta muutettu tietoiseksi. Tätä tapahtuu kuitenkin verrattain harvoin. Useimmiten en myöskään jaksa aktiivisesti seurata ihmisten kasvoja ja eleitä, luotan enemmän puheeseen ja sanojen valintoihin.
Valheita ihmiset tunnistavat ilman mitään mikroilmetietämystä. Alitajuinen, automaattinen prosessi havainnoi kehonkieltä, ilmeitä, äänen painoja, sanojen käyttöä ja tuottaa sitten signaaleja joista ihminen päättelee, tuntuuko vastapuoli luotettavalta. Kaikkia näitä työkaluja voi kuitenkin myös opiskella ja tuottaa enemmän tietoiseksi. Tämä tosin lisää vastuuta ja ylitulkinnan vaaraa. Etenkin alkuvaiheessa esimerkiksi kehonkieltä opiskelevat ihmiset näkevät signaaleja kaikkialla ja helposti ylitulkitsevat ihmisten asentoja ja liikkumista.
Isoin ongelma vuorovaikutuksessa ei ole mikroilmetietämyksen puute, vaan ihmisten luontainen itsekeskeisyys ja aktiivisen läsnäolon puute. Usein keskustelu on kuin pingistä ajatuksilla, jossa toinen kuuntelee, nyökyttelee mutta kaiken aikaa miettii, mitä haluaisi itse seuraavaksi sanoa. Ja kun toinen viimein lopettaa jaarittelunsa, alkaa toisen vuoro. Toinen taas esittää vuorollaan kiinnostunutta ja miettii omiaan.
Mikroilmeiden opiskelussa on sekin hyvä puoli, että ylipäänsä keskitetään huomiota kasvoille. Kasvoilla tapahtuu sosiaalisten ilmeiden ja mikroilmeiden välillä paljon muutakin, kuten ns. “Subtle expressions”, hienovaraisia ilmeitä. Tunteet aiheuttavat ilmeitä monin tavoin ja olemalla aktiivisesti läsnä saatat havaita paljon signaaleja joita et aivot automaatti-moodissa havaitsisi.
Mikroilmeiden bongaamisen harjoittelu on kuitenkin mielenkiintoinen ja aika vaaraton harrastus. Suosittelen lämpimästi perusteiden opiskelun jälkeen katsomaan esimerkiksi lentokenttä-sarjoja, niitä, joissa kiinalainen mamma yllätetään salakuljettamassa ruokasieniä tai Amsterdamista palaavan surffaripojan laukkua tutkitaan huumejäämien varalta. Partnerille voit sanoa, että teet taustatutkimusta jos sohvalla makaamisesta tulee kuittia.
