Julkaisut tunnisteella hypnoosi
Onnellisemmaksi viidessä minuutissa

Monet kokevat meditoinnin vaikeaksi, vaikka loppujen lopuksi kyse on hyvin yksinkertaisesta ja helposta tavasta edistää mielenrauhaa. Voimme ohjelmoida mieltämme erilaiseen mielentilaan esimerkiksi muistojen avulla.

Ota mukava asento, laita silmät kiinni ja laita äänitys soimaan (soitin tekstin yläpuolella). Tässä ei kestä kuin alle viisi minuuttia.

CIA:n hypnoositappajat, Hitlerin mentalisti ja suomalainen hypnotisoija joka ratsasti hirvellä
Kirjoittaja ja legendaarinen hypnoottis-magneettinen katse. Hypnoottis-magneettisesta katseesta järjestetään jopa leikkimieliset SM-kilpailut. Toistaiseksi en ole lähtenyt tätä kyseenalaista titteliä metsästämään. Kuvassa myös edesmenneen mestarin P…

Kirjoittaja ja legendaarinen hypnoottis-magneettinen katse. Hypnoottis-magneettisesta katseesta järjestetään jopa leikkimieliset SM-kilpailut. Toistaiseksi en ole lähtenyt tätä kyseenalaista titteliä metsästämään. Kuvassa myös edesmenneen mestarin Perttu Häkkisen mainio Tulenkantajat - Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä sekä Mel Gordonin kirja Hanussenista.

CIA on runsaudensarvi foliohatuille ja salaliittoteoreetikoille. Teorioista löytyy kaikkea JFK:n murhasta alieneihin ja liskohallitsijoihin, mutta faktaa on että lafkassa ihan oikeastikin on puuhailtu paljon hämärähommia. Eräs kuumottavampia ihmiskokeita CIA:n historiassa on niin kutsuttu MK Ultra ja Project Monarch. Projekteissa tutkittiin ihmismielen hallintaa mm. huumeiden, hypnoosin, aivopesun ja muiden mielenhallintatekniikoiden avulla.

Harvardin yliopiston käynyt psykologi George Estabrooks väitti kuolemaansa asti, että hän työskenteli CIA:n MK Ultra projektissa luoden onnistuneesti niin kutsutun Manchurian kandidaatin, ihmisen joka murhaisi hypnoosin alaisena. Kirjassaan “Hypnotism” Estrabrooks kertoi että tekniikkana käytettiin dissosiaatiota ja useiden persoonien rakentamista henkilölle hypnoosin avulla. “Tämä ei ole tieteiselokuvaa, olen itse tehnyt sen. Prosessi on helppo, lastenleikkiä.” Estabrooks hehkutti.

Science Digest-lehden artikkelissa vuonna 1971 Estabrooks väitti luoneensa hypnoosivakoojia armeijan käyttöön. “Toisen maailmansodan aikana työskentelin haavoittuneen merimiehen kanssa, jota kutsun nyt tässä nimellä Jones. Jaoin hänen mielensä Jones A:ksi ja Jones B:ksi. Jones A:sta tuli täysin erilainen henkilö alkuperäiseen persoonaan verrattuna. Hän kääntyi kiihkeäksi kommunistiksi ja oli näin helppo soluttaa kommunistijärjestöihin. Jones B oli syvempi persoonallisuus, joka tiesi kaikki Jones A:n ajatukset, oli lojaali amerikkalainen ja ohjelmoitu siten, ettei hän puuttuisi Jones A:n toimiin vaan pysyisi kaiken aikaa mielessä taustalla, tarkkaillen. Tämän jälkeen minun tarvitsi vain hypnotisoida mies, ottaa yhteys Jones B:hen, lojaaliin amerikkalaiseen ja sain kaikki tarvittavat tiedot kommunistien suunnitelmista. Se toimi upeasti.

Dissosiaatio on luontainen psykologinen ilmiö, jota tapahtuu arjessa kaiken aikaa. Oppilas saattaa lipsahtaa dissosiaatioon oppitunnilla ja hyvä elokuva voi vangita huomion niin hyvin että yhteys ympäröivään todellisuuteen hetkeksi katoaa. Dissosiaatio on assosiaation vastakohta. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa irtautumista tai erottautumista jostakin.

Dissosiaatiossa mieli jakautuu. Toinen puoli mielestä säilyy “tiedon kerääjänä” ja toinen menee “pois päältä”. Dissosiaatio on myös selviytymismekanismi joka lokeroi informaatiota ja pyrkii helpottamaan stressiä traumaattisissa tilanteissa. Tästä toisinaan johtuvat myös niin kutsutut “black outit”, joita esimerkiksi hyväksikäytön uhrit tai onnettomuuteen joutuneet kokevat.

Estabrooks teki myös kokeita lapsilla. On teorisoitu, että hän saattoi myös manipuloida lapsista eräänlaisia manchurian kandidaatteja. “Sota on lakien loppu. Olemme lapsellisia, jos puhumme säännöistä sodassa koska sota ei ole peliä ja todelliset säännöt eivät koskaan pidä. Loppujen lopuksi mikä tahansa taktiikka on hyväksyttävää, kunhan se auttaa meitä suojautumaan tappiolta”, Estabrooks perusteli.

CIA on julkaissut tuhansia aiemmin salassa pidettyjä dokumentteja, joista löytyy myös suoria viittauksia MK Ultraan ja muihin ihmiskokeisiin. Dokumentit ovat hyytävää luettavaa ja on karmivaa ajatella, että CIA todella toteutti täysin epäeettisiä mielen manipulaatiokokeita jotka todistetusti veivät jopa ihmishenkiä.

Hypnoosilla poliittisena aseena on historiaa jo ennen CIA:n kokeita. Erik Jan Hanussen oli juutalainen mentalisti, hypnotisoija ja psyykikko. Oman ammattikokemukseni kautta kuvailut Hanussenin demonstraatioista olivat selkeästi mentalismitemppuja, ei aitoja psyykkisiä kykyjä. Hanussen oli natsisaksan aikaan Sturmabteilungin eli SA-joukkojen suuressa suosiossa ja jonkinlaista yhteydenpitoa on ollut myös Hanussenin ja Adolf Hitlerin välillä, joka oli hyvin kiinnostunut hypnoosista. Psykoanalyytikko Walter C. Langer, joka teki Hitleristä psykologisen arvion vuonna 1943 viittasi myös Hanusseniin: “1920 luvulla Hitler otti yksityistunteja vaikuttavasta puhumisesta ja massapsykologiasta mieheltä nimeltä Hanussen…”

Hanussen tapettiin vuonna 1933, todennäköisesti SA-joukkojen toimesta.

Hirvellä ratsastanut hypnotisoija

Myös Suomessa hypnoosi ja politiikka ovat kohdanneet. Elokuvaohjaaja Arthur Franck ohjasi tänä keväänä ensi-iltansa saavan “Olliver Hawk”dokumenttielokuvan, jossa käsitellään hypnotisoija Olavi Hakasalon, alias Olliver Hawkin elämän hyvin kummallisia vaiheita. Hawk oli hyvin suosittu hypnotisoija ja myös erittäin eksentrinen hahmo, joka ratsasti kesyttämällään hirvellä ja uhkasi koska tahansa tyrmätä Muhammed Alin hypnoosin avulla.

Elokuvaan materiaalia kerätessään Franck löysi dokumentteja jotka vihjaavat, että Hakasalolla oli yhteyksiä sekä Veikko Vennamoon että itse Urho-Kaleva Kekkoseen. Kekkosen kätyrit lupasivat Hawkille 200 000 markkaa, jos hän löytäisi Vennamosta vahingollista tietoa. Hakasalon toimintatavat eivät kuitenkaan lopulta presidenttiä miellyttäneet ja osapuolet riitautuivat. Epäonnistuneen suunnitelman jälkeen Hakasalo kertoi juonen Vennamolle. Tämän jälkeen Hakasalon elämässä alkoi jyrkkä alamäki. Hänet haastettiin oikeuteen puoskaroinnista ja tuomittiin 1980 Hämeenlinnan Rikosoikeudessa lääkärintoimen luvattomasta harjoittamisesta yli vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. 80-luvun alkuvuosina Hakasalon mielenterveys järkkyi ja hän katosi maan alle.

On hyvin kiisteltyä, voiko ihmistä manipuloida tekemään moraalinsa vastaisia asioita hypnoosin avulla. Itse olen samoilla linjoilla psykiatrisen vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerman kanssa: “Tämä perusteellisesti dokumentoitu tapaus on merkittävä muun muassa siksi, että hypnoosia ilman terveydenhuollon koulutusta ja valvontaa harjoittavat maallikkohypnotisoijat tapaavat väittää, että menetelmän väärinkäyttö olisi mahdotonta. Jokin ”viisas alitajunta” havahduttaisi aina hypnoosikohteen, jos haitallista tai epäeettistä suggerointia käytettäisiin. Väite on yhtä tyhjän kanssa. Havahtuminen kyllä tapahtuu, jos suggerointi on kömpelöä, suoraa ja täysin ristiriidassa kohteen moraalitajun kanssa. Tehokas kohteen edun vastainen manipulointi on kuitenkin mahdollista. Sen vain täytyy olla pitkäaikaista ja hienovaraista.”

Kuuluisa Milgramin koe osoittaa, että jo pelkästään auktoriteetin vaikutus riittää saamaan yli puolet meistä tappamaan. Ihmisen todellisuuden käsitys on kuin muovailuvahaa, jota ympäristö, media ja ennakkoluulot muovaavat. Taitavissa käsissä tätä todellisuuden käsitystä voidaan ohjata hyvinkin vastakkaisiin suuntiin. Hypnoosi ei ole muuta kuin mielentila, jossa suggestiot vaikuttavat tehokkaasti. Hypnoosi on myös hyvin arkinen tila. Saatamme vajota eräänlaiseen transsiin useita kertoja päivässä. Jos olet koskaan lukenut kirjaa useita sivuja yhtäkkiä huomaten ettet ole sisäistänyt luetusta yhtään mitään, tiedät mistä puhun. Ihmismieli on hyvin altis suggestioille ja ohjailulle. Poliittisessa ilmapiirissä alkaa olla jo hyvinkin räikeitä esimerkkejä suoranaisesta propagandasta. Sosiaalinen media mielistelee keinoälyn avulla käyttäjäänsä ja tarjoaa hänelle oman maailmankuvansa mukaisia uutisia. Kuluttaja muovaa itse oman somekuplansa jossa asiat näyttäytyvät mustavalkoisena ja heimot ovat helppo erottaa. Kaikki kuvittelevat olevansa itse hyvän puolella. Mutta mistä tietää, elääkö itse transsissa? Suosittelen ainakin yrittämään herätä.


“Ajattele kuin mentalisti” luennollani näytän, kuinka herkästi ihmismieli on ohjailtavissa ja kuinka hatara ymmärryksemme todellisuudesta lopulta on. Tehokas vuorovaikutus vaatii läsnäoloa ja tietoista empatiaa automaattisten prosessien sijaan.





Miltä tuntui hypnoosin eka kerta?

Teini-ikäisenä näin televisiosta englantilaisen hypnotisoijan, Paul McKennan hypnotisoivan ihmisiä esittämään Elvistä ja kanaa. Olin skeptinen. Päätin, että jos pelkästään puhumalla on mahdollista saada ihminen käyttäytymään aivan hassusti, on tuo taito opeteltava. Kun minä olin nuori oli internet vasta tiettyjen insinöörien pilke silmäkulmassa, mutta onneksi Korpilahden kirjasto tarjosi vastinetta kirjastokortille.

Luin kaiken, mitä hypnoosista löysin: Lauerman ja kumppaneiden lääketieteellisistä hypnoosikirjoista Jarl Fahrerin parapsykologian rajamailla liikkuviin huuhaa-opuksiin. Ujosti aloin testailla hypnoosia nuoruuteni varrella ja viimein onnistuin. Ensimmäinen kerta hypnoosissa vastaa hiukan ensimmäistä kertaa seksissä. Odotukset, pelot ja into ovat kovia ja kun ensimmäinen kerta tapahtuu niin sitä ihmettelee, että nyt se sitten tapahtui.

[youtube=://www.youtube.com/watch?v=LJ6ybBCx2ZI&w=640&h=480]

Kerran onnistuin suggestoimaan silloisen tyttöystäväni tilaan, jossa hän ei pystynyt puhumaan mitään. Testailimme yhteisymmärryksessä hypnoosin rajoja aikana, jolloin olin kaikkein voimakkaimmin aiheesta kiinnostunut. Hätääntyneen näköisen tyttöystävän yrittäessä saada sanoja suustaan tajusin viimeistään, että tämähän perkele toimii.

Havahtuminen tähän oli jopa hiukan pelottavaa.

Hypnoosin kautta tutustuin mentalismin maailmaan, jossa suggestioilla ja hypnoosilla oli ainakin pieni paikkansa. Suurin osa mentalisteista ei hypnotisoi, mutta useat käyttävät hypnoosin mystiikkaa draamallisena tehokeinona esityksissään.

Aito lavahypnoosi onkin varsin epäeettinen viihteen muoto jossa on riskinsä. Entisaikojen lavahypnotisoijat olivat usein häikäilemättömiä tivolihuijareita, jotka saattoivat käyttää esimerkiksi erilaisia kemiallisia kaasuja “hypnoosin” aiheuttamiseksi.

Yksi kantava aiheeni Voodoo-showssa on suggestiot ja hypnoosi. Aion kertoa ja näyttää, miten ja miksi hypnoosi toimii. Ketään ei hypnotisoida, mutta kaikki saavat tuntea suggestioiden voiman. Näytän myös konkreettisesti, kuinka sanoilla muovataan todellisuutta.

Olen kouluttanut lukuisia myyjiä, esimiehiä, turvallisuusalan kouluttajia ja poliiseja siitä kuinka helppo laiskoja aivojamme on huijata ja miten altis ihmismieli on.

Taikuri ja mentalisti näkee ihmismielen kummallisuuksia aitiopaikalta. Käytäntö opettaa ja laajentaa ymmärrystä niin perhokalastuksen kuin vuorovaikutushakkeroinninkin suhteen.

Odotan innolla, että pääsen raottamaan myös teille mystiikan verhoa.

www.voodooshow.info

Kevään esitykset:

TAMPERE: Hällä-näyttämö, 13.4.2018 klo 19 - 20.30

https://www.facebook.com/events/189455028327740/

LIPPUJA: https://holvi.com/shop/bsxxkc/product/46c96f9d5ea964d7b0515ba02ccb8447/

VAASA:  Skafferiet at Ritz, 28.4.2018 klo 20-22

https://www.facebook.com/events/785363141661319/

LIPPUJA: https://www.netticket.fi/information_plays.php?info_id=10359

 

Suggestio, hypnoosi & vuorovaikutushakkerointi -verkkokoulutus tulossa

Olen vetänyt erilaisia vuorovaikutukseen ja ihmisten tulkintaan liittyviä koulutuksia lähinnä yritysmaailmassa. Toistuvasti kuitenkin myös yksityishenkilöt lähestyvät samalla asialla: voisinko opettaa heille ihmisten tulkintaa, vuorovaikutustaitoja, hypnoosia tai muita "outoja" taitoja. Olen pyöritellyt asiaa paljon mielessäni ja harkinnut erilaisia intensiivivalmennuksia pienille ryhmille, mutta esteeksi on aina tullut aika ja prioriteetit.

Suggestiot, hypnoosi ja vuorovaikutushakkerointi ovat asioita, joita en yritysluennoilla yleensä kovin syvällisesti käy läpi. Yritysluennoilla keskitytään eleiden ja ilmeiden tulkintaan, oman havaintokyvyn rajallisuuden ymmärtämiseen sekä esimerkiksi ostamisen ja myynnin psykologisiin kummallisuuksiin. Suggestioiden maailma on kuitenkin itselleni hyvin läheinen ja rakas, lähtien itsesuggestioiden ja mielikuvaharjoitteiden voimasta muiden motivointiin. Siksi ajattelin tehdä aiheesta videosarjan, hienommin voisi sanoa jopa "verkkokoulutuksen".

Olen nyt kirjoittanut käsikirjoituksen videoon ja alan sitä lähipäivinä kuvaamaan. Video tulee sivuilleni maksullisena. Maksullisuuteen on kaksi syytä: 1) työstä on hyvä saada korvaus 2) haluan, että videon katsojat suhtautuvat tarvittavalla vakavuudella asiaan. Videoilla käsiteltävät asiat vaativat tiettyä vastuuta ja ymmärrystä, joita esimerkiksi kaikilla nuorimmilla ei välttämättä vielä ole. 

Videosarja sisältää ainakin seuraavia asioita:

1 - Mitä suggestio ja hypnoosi on

Hypnoosi koetaan edelleen mystisenä asiana, vaikka kyse on hyvin luonnollisesta asiasta. Mitä eroa on suggestiolla ja hypnoosilla, kuinka hypnoositila aiheutetaan ja mitä sillä voidaan tehdä? Voiko ihminen tehdä asioita vasten moraaliaan hypnoosissa? Voiko kuka tahansa hypnotisoitua? Kuinka erotan henkilön, joka on helposti hypnotisoitavissa? Kuinka kaatajapapit tai energia-kungfumestarit pystyvät kaatamaan ihmisiä koskematta? 

2 - Todellisuuden muovaaminen vuorovaikutuksella - Vuorovaikutushakkerointi

Ihmisen käsittämä todellisuus on hatara ja altis vaikutteille. Tietoisella ja tavoitteellisella vuorovaikutuksella on mahdollista muovata todellisuutta. Manipulointi ei ole kestävää tai järkevää, motivointi sen sijaan on. Onko taikasanoja olemassa? Voiko kehonkielellä vaikuttaa  tunnetiloihin? Kuinka tulla paremmaksi neuvottelijaksi ymmärtämällä vuorovaikutusta?

3 - Itsesuggestio - mielikuvaharjoittelu ja aivojen uudelleenohjelmointi

Olen käyttänyt itse jo vuosia muutamaa hyväksi havaitsemaani itsesuggestiotekniikkaa. Opetan omat suosikkitekniikkani, joilla voidaan esimerkiksi kadottaa stressiä, mielikuvaharjoitella tulevaa suoritusta paremmaksi, kehittää itseään, käsitellä fobioita tai työskennellä negatiivisten tuntemusten kanssa.

4 - Ihmisen hypnotisointi sekunneissa

Monilla on se harhakäsitys, että hypnoositilan tuottaminen kestää pitkään ja siihen liittyisi jotain rentoutusharjoituksia. Todellisuudessa hypnoositila voidaan aiheuttaa hyvinkin nopeasti, jopa sekunneissa. Vaikka et koskaan hypnotisoisi ketään, on näiden piilohypnoositekniikoiden ymmärtäminen hyödyllistä. Ne paljastavat paljon siitä, kuinka mielemme toimii ja on altis vaikutteille. 

Vielä ehdit vaikuttaa! Jos sinulla on kysymyksiä liittyen edellä mainittuihin aiheisiin tai ehdotuksia aiheista, joita haluaisit että käsittelen, laita sähköpostia jose@joseahonen.com. Käsittelen kaikki saamani kyselyt videolla nimettömänä.

TRANSSITANSSIN SALAT

 Kuvakaappaus The Wrecking Queens - Golden-musiikkivideosta.

//platform.instagram.com/en_US/embeds.js

Minua lähestyi sähköpostitse kaksi "melkein kuvataiteiden maisteria", Kerttu Malinen ja Annu Timonen otsikolla "Etsimme hypnotisoijaa". Kerttu ja Annu olivat tuottamassa The Wrecking Queens -yhtyeelle musiikkivideosarjaa, joista yhden videon ideana oli kehollinen ilmaisu ja tanssi hypnotisoituna. Vain hypnotisoija puuttui.

Ajatus kuulosti hauskalta, joten lupauduin alustavasti mukaan tietyin ehdoin. Halusin tavata tanssijan ennen kuvauksia, jotta näkisin millainen suggestioherkkyys hänellä olisi. Usein kysytään, voiko kenet tahansa hypnotisoida? Kyllä voi, mutta hypnotisoijan ja hypnotisoituvan kemia on oleellinen hypnoosin onnistumisessa. Jos hypnotisoinnin kohde ei luota hypnotisoijaan, on homma huomattavasti vaikeampaa. Sinällään hypnoosi on luonnollinen olotila ihmiselle, eikä hypnotisoijalla ole mitään maagisia voimia. Lopulta kaikki hypnoosi on itsehypnoosia, hypnotisoija vaan ohjaa matkaa.

Tähän väliin pieni disclaimer: En käytä aitoa hypnoosia lavalla, enkä juurikaan edes lavan ulkopuolella. En hypnotisoi ketään maksusta tai terapiamielessä.

Kerttu, Annu ja tanssija Sointu Pere tulivat vierailemaan työhuoneellani Tampereella. Teimme muutamia suggestioharjoitteita, jotta pystyisin havainnoimaan Sointun tapaa suggestoitua sekä tekemään uuden olotilan tutuksi.

Huomasin aika pian, että usein hypnoosiin liitettävät keholliset suggestiot, kuten kevyet/painavat kädet ym. eivät toimineet Sointulle kuten muille. Tanssijana hän on tavallista ihmistä tietoisempi kehostaan. Päätin kääntää asetelman toisinpäin, ja antaa Sointun suggestoida itsensä liikkeellä. Lupauduin mukaan videon kuvauksiin luottavaisena transsitanssin onnistumisesta.

Musiikkivideo kuvattiin Konepajan Brunolla, Helsingissä. Sointu hypnotisoitui nopeasti ja helposti. Lähdin liikkeelle mielikuvaharjoitteesta, jossa Sointu ei pystyisi liikkumaan fyysisesti lainkaan, ainoastaan mielessään. Kehoitin häntä kuvittelemaan liikkeitä isompina ja todellisimpina, tuntien samalla ristiriidan fyysisen liikkeen puuttumisesta. Tämän on tanssijalle haastava ristiriita, joka oli avain hypnoosin syvenemiseen.

Liitin positiivisia, hyvän olon ja auringonvalon tuntemuksia liikkeen kuvittelemiseen. Kun liike viimein alkaisi, hakisi keho liikkeen ilman muotoa ja koreografiaa, vapaasti improvisoituna. Vapaa liike syventäisi olotilaa ja hyvän olon tunnetta.

Tein myös pari kehollista harjoitetta: lihasten jännittäminen ja rentoutus ohjatusti auttaa tiedostamaan rentouden ja jännittämisen eron hyvin konkreettisella tavalla. Videossakin näkyvä "peilikädet" liittää suggestioon mindfulness-harjoitteen, kehonkielipeilausta sekä psykologisista kokeista tutun "rubber-hand"-illuusion (lue lisää).

Kun Sointu viimein pääsi liikkumaan, hän hypnotisoi itse itsensä liikkuen. Tanssi oli huikeaa katseltavaa ja videosta tuli todella tyylikäs. Kappale on teemaan sopiva, hypnoottinen ja kaunis.

Suuri kiitos Annulle ja Kertulle, tämä oli hauska projekti olla mukana. Kiitos myös huikealle Sointulle, joka uskalsi ja luotti epätavalliseen konseptiin.

Katso musiikkivideo The Wrecking Queens - Golden alta.

[youtube=://www.youtube.com/watch?v=q8ihaIhkqtA&w=854&h=480]

Hypnoosi mentalismissa

Noora Karma hermostui Hannu Lauermalle, joka hermostuu aina jos joku esittää hypnoosia viihteellisesti. Ilta-Sanomat julkaisi jutun hypnoosin vaaroista ja epäeettisyydestä kuvittaen jutun kuvalla, jossa Karma “hypnotisoi” Ilkka Kanervaa linnanjuhlien jatkoilla. Käytän lainausmerkkejä sillä Kanervaa ei oikeasti hypnotisoitu, kyse oli Karman esityksestä jossa hän käytti hypnoosia teemana.

Symbolisesti ajatus on toki kiinnostava: nainen kaataakin naistenkaatajan. Kanervan “hypnotisointi” saavutti paljon mediahuomiota, niin hyvässä kuin pahassa. Itsekin olen pari kertaa joutunut keikkatilaajalle vakuuttamaan, että ei, en kaada ketään vieraistanne selälleen.

Olen ollut kiinnostunut hypnoosista kauan ennen kiinnostusta taikuuteen ja lukenut Lauerman & Kallion Hypnoosi ja suggestio lääketieteessä ja psykologiassa (Duodecim, 2004) kannesta kanteen useamman kerran. Arvostan Lauerman ammattitaitoa, mutta hänen kommentit lavahypnoosin suhteen ovat kuitenkin usein aika hysteerisiä. Lauerma ei kuitenkaan ole ketään lavalla “hypnotisoinut” eikä omaa kokemusta tietääkseni muustakaan viihdetaiteesta.

Aitoa lavahypnoosia ei tietääkseni kukaan suomessa edes tee. Lavahypnoosi on aika tylsä ja hidas viihteen muoto, jossa erilaisilla suggestiotesteillä haetaan lavalle joukko suggestioherkkiä ihmisiä, jotka sitten ohjeistetaan tekemään hassuja asioita. Asiaan liittyy vahvasti myös sosiaalinen paine sekä puhdas esiintymishalu. Hypnoosishown “vauhdikkuudesta” saa kuvan, kun katsoo vaikkapa Olliver Hawkin työskentelyä.

Suggestiot voivat olla paljon kiinnostavampia psykologisia ilmiöitä, eikä minkäänlaista hypnoositilaa vaadita. Ihmisen saa suggestioilla nauramaan, unohtamaan asioita, tuntemaan kätensä magneettiseksi tai vaikkapa valitsemaan juuri tietyn asian.

[youtube=://www.youtube.com/watch?v=pok7M1XV0n4&w=854&h=480]

Mentalistit tekevät taikuutta, joka keskittyy psykologiaan ja ihmismieleen. Hypnoosi ja suggestiot ovat yleinen teema mentalismissa, joka vaatii esittäjältään paljon ajatustyötä ja pelisilmää. Hysteeriseksi ei kannata kuitenkaan heittäytyä. Suuri todennäköisyys on, ettei mentalismiesityksessä ketään oikeasti hypnotisoida.