LSD:tä CIA:n kahvinkeittimessä
Kuvittele toimistopäivä, jossa kollega kaataa sinulle kahvia, hymyilee salaperäisesti ja hetken kuluttua huomaat toimiston lattialaattojen alkavan sulaa ja muodostaa fraktaaleja. Puolisosi ostama katkus alkaa jutella sinulle ääneen. Ei, tämä ei ole Netflix-sarja. Tämä on MK Ultran historiaa.
1950-luvun alussa Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA oli vakavien kysymysten äärellä: miksi amerikkalaiset sotavangit Koreassa tunnustavat tehneensä asioita, joita he eivät todellisuudessa tehneet? Miksi Stalinin Moskovan näytösoikeudenkäynneissä ihmiset tunnustavat syyllisyyttä asioihin, joita he eivät ole tehneet? Kuinka ihmisten todellisuuden kuvaa voidaan muovata näin radikaalisti, ja voisiko CIA hyödyntää samoja metodeja?
Tässä kohtaa kuvaan astuu kemisti nimeltä Sydney Gottlieb, joka johti CIA:n mielenhallintaprojektia nimeltä MK Ultra. Projekti sai alkunsa Alan Dullesin pitämästä "aivosodan" puheesta, jossa peloteltiin, että Neuvostoliitto voisi hallita mieltä paremmin kuin Amerikka. Kolme päivää myöhemmin MK Ultra oli käynnissä.
LSD oli tuore tuttavuus, mutta vaikutuksiltaan niin voimakas, että se tuntui mahdolliselta vastaukselta moniin mielenhallintaan liittyviin kysymyksiin. CIA halusi selvittää, voiko huumeilla pakottaa totuuden esiin, voiko niillä ohjelmoida salamurhaajia tai vaikkapa aiheuttaa vastapuolen poliitikolle psykoottisen kohtauksen kansainvälisen kokouksen aikaan.
Eettistä pohdintaa ei juuri ollut. LSD:tä laitettiin toimistokahviin huvin vuoksi. Kerran eräs agentti juoksi kadulle hallusinaatiopäissään ja meinasi jäädä auton alle. Jouluboolin terästäminen hapolla johti viralliseen muistioon: "LSD:n käyttö toimistossa kielletään."
MK Ultran haara, Operation Midnight Climax, vei kokeilut uuteen ulottuvuuteen. Prostituoidut terästivät asiakkaidensa juomia LSD:llä samalla CIA:n agentti George Whiten tarkkaillessa tapahtumia yksisuuntaisen peilin takaa. Tarinan nurinkurisuus ei jää tähän. Taikuri, siis oikea lavataikuri, palkattiin opettamaan jekkuja CIA:n agenteille. John Mulholland oli tunnettu amerikkalainen lavataikuri, joka työskenteli 1950-luvulla CIA:lle MK-Ultrassa, jossa hän kirjoitti ohjekirjoja salaisesta viestinnästä, huumepullojen käsittelystä ja huomionharhautuksesta. Yksi hänen tunnetuimmista dokumenteistaan oli nimeltään The Official CIA Manual of Trickery and Deception (julkaistiin julkisesti vasta vuonna 2009).
Bakteeriasiantuntija Frank Olson oli yksi ohjelman traagisimmista uhreista. Hän ei ollut vakooja, vaan biotieteilijä, joka työskenteli Fort Detrickissä biologisten aseiden parissa. Olsonin cocktail terästettiin salaa LSD:llä osana “kenttäkoetta”. Pian tämän jälkeen Olson alkoi kärsiä voimakkaista psyykkisistä oireista, menetti otteensa todellisuudesta ja sai paniikkikohtauksia. Lopulta hän hyppäsi hotellin ikkunasta New Yorkissa ja kuoli. Virallinen selitys: itsemurha. Epävirallinen totuus: CIA:n oma työntekijä menetti henkensä ohjelmassa, jonka rajat olivat yhtä hämärät kuin visio siitä, mitä “mielenhallinta” edes tarkoittaa. Vaikka nykyään lähinnä nauramme CIA:n LSD-sekoiluille, on syytä muistaa, että Yhdysvallat turvautuivat oikeasti epäeettisiin ja hämäräperäisiin keinoihin yrittäessään kehittää mielenhallinnan työkaluja.
Vaikka LSD:tä ei enää sujauteta pahaa-aavistamattomien drinkkeihin, ei valtaapitävien kiinnostus mielenhallintaan ole kadonnut minnekään. Se on vain vaihtanut muotoaan. Nykyään sitä ei tehdä LSD:n ja hypnoosin, vaan algoritmien ja internet propagandan kautta. Suunnitellut valeuutiset, tarkkaan kohdennetut bottitilit ja syväväärennökset istuttavat narratiiveja suoraan somevirtaan, eikä kukaan huomaa milloin fiktiosta tulee totta. Jos ennen haluttiin hallita yksittäisen vangin ajatuksia, nyt ohjataan kokonaisia kansoja klikkaamaan, reagoimaan ja äänestämään tietyllä tavalla. MK Ultra saattaa olla haudattu, mutta pyrkimys kontrolloida ihmismieltä ei ole kadonnut minnekään.