Kuinka huijaat mieltäsi – kehollasi?

Katsoin hiljattain UFC:n raskaansarjan mestari Tom Aspinallin haastattelun. Hän puhui tavalla, jota harva ottelija uskaltaa – rehellisesti omista peloistaan. “Rehellisesti sanottuna,” hän sanoi, “ottelupäivänä viimeinen asia mitä haluan tehdä on hymyillä. Vaikka en ole hyvällä tuulella, pakotan itseni hymyilemään. Nostan pään ylös, vedän hartiat taakse ja kävelen kuin mikään ei painaisi.”

Miksi? “Koska jossain vaiheessa mieleni alkaa uskoa kehoani. Vaikka aluksi kaikki sisälläni huutaa vastaan, ulkoinen olemukseni alkaa vaikuttaa sisäiseen maailmaan. Se on uskomatonta. Kehoni johdattelee mieltäni.”

Ja niin hän kävelee oktagoniin, joskus ihmisten buuatessa ja viskoessa olut tuoppeja hänen päälleen. Ja silti hän näyttää siltä kuin olisi juuri herännyt ja lähtenyt viemään koiraa ulos. “Teen sen tarkoituksella,” hän sanoo. “By design.”

Katsoessa Aspinallia en voi olla ajattelematta Howard Thurstonia.

Thurston oli aikansa suurimpia taikureita, yhtä kuuluisa kuin Houdini, vaikka nykyään harva enää muistaa häntä. Hänellä oli tapa, joka jäi elämään. Juuri ennen esitystä hän meni verhojen taakse, kurkisti lavalle ja katseli yleisöä. Ei hermostuneena, vaan keskittyneenä. Ja toisti hiljaa itsekseen: “I love you. I love you. I love you.”

Thurstonin tytär kertoi, että se oli hänen tapansa virittäytyä. Kun esiintyjä rakastaa yleisöään, yleisö rakastaa häntä takaisin. Tämä oli hänen sisäinen ohjelmointinsa, ei temppu, vaan tapa siirtyä pelosta yhteyteen ihmisten kanssa.

Itse olen käyttänyt molempia tapoja esiintymisten yhteydessä. Aspinallin metodia ulospäin: keho ensin, mieli perässä. Ja Thurstonin menetelmää sisäänpäin: suuntaan katseeni yleisöön ennen esitystä ja toistan mielessäni: rakastan teitä. En siksi, että aina tuntisin niin aluksi, vaan siksi, että sanat muuttavat tilaa, jossa olen.

Kun hymyilen, vaikka se olisi ensin väkinäistä, jokin muuttuu mielessäni. Kun katson yleisöä ja muistutan itseäni siitä, että nämä ihmiset eivät ole tuomareita vaan vastaanottajia, hermosto rauhoittuu. Läsnäolo palaa. En ole enää esiintyjä joka yrittää pärjätä, olen auki, läsnä ja tilanteen tasalla.

Mieli seuraa kehoa ja keho mieltä. Esitys voi alkaa.