Sisäinen ääni on intuition puhetta
Kuva: Rudi Thomas Photography
Millainen on sisäinen äänesi? Kuuletko mielessäsi oman äänesi, vai kenties jonkun ihan toisen? Tutkimusten mukaan ihmisten sisäisissä äänissä on hyvin paljon vaihtelua. Vaikka iso osa “kuulee” oman äänensä, saattaa ääni olla äidin, aivan vieraan ihmisen tai vaikkapa Dolmio-mainoksen italialaisten hahmojen. Tuttujeni kanssa asiasta keskustellessani yllätyin siitä, kuinka erilaisia sisäisiä ääniä ihmisillä oli. Yksi luonnehti ääntä “Dressman” ääneksi, toinen kertoi että ääni vaihtuu tilanteen mukaan. Yksi ei tunnistanut sisäistä ääntä lainkaan.
Itse huomaan sisäisen ääneni juttelevan voimakkaammin tilanteissa, joissa olen jonkinlaisessa stressitilassa. Keikalle lähtiessäni sisäinen ääneni muistuttelee: “Onko kaikki nyt varmasti pakattu? Katso nyt vielä kerran, kuitenkin unohdit jotain”. Hiljennän sisäisen ääneni kuin teini äitinsä. “Joo, joo, on on”. Keikkapaikalla huomaan unohtaneeni jotain.
Joskus sisäinen ääneni saattaa huikata: “Otithan avaimet mukaan?” Kun olen lähdössä ovesta ulos, huomaan, että avaimet ovat olohuoneen pöydällä. Miksi sisäinen ääneni tietää asioita, joita minä en tiedä? Jos olisin uskonnollinen ihminen, voisin perustella ilmiön jollain suojelusenkelillä. Toisaalta sisäinen ääneni ei läheskään aina itsekään muista missä avaimet ovat tai unohdinko jotain keikkalaukustani. Se niistä enkeleistä.
Käytännössä sisäinen ääni on siis intuition puhetta. Tietoa tiedon välissä. Intuitiota on vaikea lokeroida, koska sen tuntemukset tulevat alitajuisina signaaleina. Intuitiota voi kuitenkin hyödyntää tietoisesti. Kun suhtaudumme intuitioon yhtenä osana päättelykykyämme, emmekä antaudu pelkästään tunteen vietäväksi, tulee intuitiosta osa loogista päättelytekniikkaa. Ajattelen itse, että intuitio on tavallaan metadataa, tiedon välissä olevaa kohinaa, joka luo yhteyksiä eri asioiden välille. Mitä enemmän meillä on kokemusta jostain asiasta, sitä nopeammin intuitiomme luo yhteyksiä.
Grenoble Alpesin yliopiston Neurotieteilijä Helene Loevenbruck on tutkinut sisäistä ääntä aivokuvauksen avulla. Loevenbruck kertoo sisäisen äänen liittyvän tapaan, jolla aivot käsittelevät toiminnallisia asioita. Jos päätämme ottaa käteemme vesilasin, aivomme tekevät ennen toiminnallista osuutta nopean arvioinnin siitä kuinka vesilasiin tarttumisen tulisi mennä. Aivot tekevät arvion ennen toimintaa siksi, että virheen sattuessa pystyisimme korjaamaan sen nopeasti.
Sama liittyy puheeseen ja kieleen. Kun avaamme suumme, muodostamme aivoissamme arvioita siitä, miltä puheen tulisi kuulostaa välttyäksemme virheiltä puhuessamme. Sisäinen ääni liittyy aivokuvauksen mukaan samaan prosessiin, mutta tarkkaa tietoa sen merkityksestä ei ole. Vielä ei myöskään tarkasti tiedetä, miksi sisäinen ääni voi olla eri ihmisillä hyvinkin erilainen tai sitä ei ole lainkaan.
Vaikka sisäistä ääntä ei neurologisesti voida vielä aukottomasti selvittää, on sen psykologista puolta tutkittu enemmän. Sisäinen ääni vie meidät hetkeksi itsemme ulkopuolelle ja tarjoaa perspektiiviä käsiteltävään asiaan. Sisäinen ääni on parhaimmillaan mainio kaveri, joka motivoi ja rauhoittaa. Toisaalta sisäinen äänemme voi myös luoda epäilystä, turhia pelkoja ja huolta.
Sisäisen äänen positiivisia vaikutuksia on tutkittu muun muassa Durhamin yliopistossa. Psykologian professori Charles Fernyhough tutki sisäisen äänen voimaa urheilijoiden suorituksissa. Urheilijat, joille opetettiin tekniikoita positiiviseen sisäiseen dialogiin pärjäsivät suorituksissa paremmin, kuin verrokkiryhmä, joille näitä tapoja ei opetettu. Sama toimii meille kaikille muillekin. Sisäisen äänen kuuntelu ja sen ohjaaminen optimistiseen suuntaan valmistaa meitä tulevaan ja rauhoittaa stressitilanteessa.
Alkaa olla jo myöhä. Olen miettinyt sopivaa loppua tälle kolumnille jo pitkään, mutta mikään ei tunnu hyvältä. Sisäinen ääneni sanoo: lopeta kolumni siihen, että sisäinen äänesi sanoo niin. Kenties tämä summaakin asian hyvin. Suljen tietokoneen.
Julkaistu Paperiliitto-lehdessä 10/21
Loma?
Olen elättänyt itseäni yrittäjänä melko oudolla alalla nyt jo miltei kymmenen vuotta. Kesälomaa ei kerry, vaan töitä tehdään silloin kun niitä on ja lomaa pidetään silloin kun ehtii. Tosin loman käsitekin on hyvin häilyvä, laiturinnokassakin saattaa miettiä uusia temppuja tai lukea kirjallisuutta alaan liittyen. Joku viisas totesi joskus, että jos teet työtä jota rakastat, et tee oikeita töitä päivääkään. Omalla kohdallani tämä pätee hyvin. Vaikka työn määrä saattaa joskus olla kovakin, en juurikaan koe käyttäväni aikaa asioihin, joista en nauti.
Rock-muusikko Herra Ylppö laittoi ajatuksen aika hyvin:
“Tää poikkeustila ei oikeastaan ole mulle mikään poikkeus. En muutenkään näe ihmisiä. Tai lähde aamuisin työpaikalle. Joka päivä pitää ITSE keksiä jotain… Luoda jotain TYHJÄSTÄ jotta elää. Moni varmaan tajuu nyt ettei tän tyyppinen juttu ole henkisesti ihan iisi duuni. Jengi valittaa, että on helvetin tylsää. No, keksi jotain. Sitä mäkin oon tehnyt about 20 vuotta. Tervetuloa taiteilijasimulaattoriin.”
Mitä sitten päivittäin teen? Keikkoihin menee ajasta murto-osa ja ne usein painottuvat viikonloppuihin. Kirjoitan paljon, harrastan musiikin tekemistä, meditoin, kehitän uusia temppuja, luen alaani liittyvää kirjallisuutta, kuuntelen podcasteja, haaveilen äkkirikastumisesta loton ja kasinopelien avulla, suunnittelen ja toteutan markkinointia parille firmalle, kehitän uusia tapoja toteuttaa työtäni poikkeustilojen varalle ja unelmoin ajasta, jolloin pääsen taas matkustelemaan ja keikkailemaan ulkomailla. Korona peruutti usean ulkomaan keikan, joita odotin kovin ja toivon että pääsen vielä joskus ne toteuttamaan.
Kesä on onneksi ollut komea ja aikaa on riittänyt kalastukseen, luonnossa liikkumiseen ja terasseilla notkumiseen. Livekeikkoja ei puoleentoista vuoteen ole juurikaan päässyt tekemään, joten katse on jo syksyssä ja varovaisessa toivossa, että tästä pandemiasta päästäisiin eroon ja työt palautuisi suhteellisen normaaliksi.
Elokuussa tuon Suomeen erään mentorini, Aaron Alexanderin. Mies ei ole mentalisti tai taikuri, mutta on ajatuksillaan vaikuttanut työhöni huomattavan paljon. Aaron yhdistelee taidetta, tiedettä, historiaa, filosofiaa ja psykologiaa ja luo täysin uskomatonta vuorovaikutustaikuutta. Olen saanut Aaronin filosofiasta sisältöä myös koulutuksiini ja “Ajattele kuin mentalisti” kirjaani. Aikoinaan miehen teos “Reality as an Art” mullisti ja toisaalta vahvisti ajatuksiani vuorovaikutuksesta ja siitä, mitä on olla ihminen.
Aaronin workshopiin osallistuu tällä hetkellä parisenkymmentä henkilöä. Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan, laita sähköpostia jose@joseahonen.com
Workshop on painotettu esiintyjille, mutta siitä saa varmasti irti ajatuksia myös ihan tavalliseen vuorovaikutukseen ja uudenlaista tapaa hahmottaa todellisuutta.
Miksi laitan partavettä etäkeikoille?
Vuonna 2019 tein yli 140 keikkaa ja kirjoitin kirjan. Loppuvuodesta, tiukan pikkujoulurumban jälkeen, soitin yhdelle keikkamyyjistäni ja heitin, että ensi vuonna voisin tehdä vähän vähemmän keikkoja ja siirtää painopistettä isoihin tilaisuuksiin ja keikkakokonaisuuksiin. Sitten tuli koronakevät ja toiveeni toteutui kuin itsestään, tosin huomattavasti rajummin kuin ajattelin. Sähköposti alkoi kilistä tarjouspyyntöjen sijaan tilaisuuksien peruutuksia. Kalenteri tyhjeni päivä päivältä. Kukaan ei tiennyt kauanko tilanne kestäisi. Kollegoiden kesken pohdittiin, että luultavasti syksyllä tilanne palautuisi normaalimmaksi ja pääsisimme taas estradeille.
Ei palautunut, eikä palaudu vieläkään. Rokotteista huolimatta aikaa kuluu ennen kuin yhteiskunta pyörii vapaasti. Ja toisaalta moni epidemian aikana opittu asia on tullut jäädäkseen.
Ammattiesiintyjillä oli peiliin katsomisen paikka. Viihde on yhteiskunnan tärkeä tukipilari ja henkireikä, mutta poikkeustilan hetkellä narsistisinkin esiintyjä huomaa, ettei hänelle ole tällä hetkellä mitään tarvetta. Show doesn’t have to go on. Resursseja ohjataan hupiukkoja oleellisempiin asioihin ja tämä on täysin oikein.
Hyväksyin mahdolliset riskit, kun hyppäsin turvallisista päivätöistä yksityisyrittäjäksi varsin kummallisella ja harvinaisella alalla. En ole koskaan hakenut taiteilijoille suunnattuja tukia. En pidä itseäni taiteilijana vaan viihdyttäjänä. Ihmiset maksavat kovalla työllä ansaitsemaansa rahaa siitä, että saan heidät unohtamaan työt hetkeksi. Jos keikkoja ei ole, pitää miettiä mitä tekee väärin. Jos keikkoja ei ole, koska yleisötapahtumien järjestäminen on kiellettyä, pitää adaptoitua ja miettiä uusia tapoja luoda elantoa.
Yksi väylä tulonlähteeksi oli etäkeikkailu. Yritykset, yhdistykset ja muut tahot järjestivät kokouksiaan ja pikkujoulujaan Zoomin, Teamsin ja Meetsin kautta ja tilausta viihteelle oli. Mielenkiintoiseksi tilanteen teki se, ettei valtaosa potentiaalisista keikkatilaajista tienneet uudesta viihdekonseptista mitään. Eikä tiennyt paljoa esiintyjätkään.
Ensimmäiseksi piti alkaa pohtia, kuinka oma viihteenmuoto toimisi etänä. Kysymyksiä oli enemmän kuin vastauksia. Mietin omaa lajiani, mentalismia ja sitä, kuinka illuusion ajatusten lukemisesta, suggestiotempuista, ihmisiin vaikuttamisesta alitajuisella tasolla ja tulevan ennustamisesta saisi toimimaan, kun yleisö ja yleisöstä esitykseen otetut avustajat ovat vain pieniä videoita ruudulla?
Huomasin pian kuitenkin innostuvani uudesta formaatista ja sen mahdollisuuksista. Omalla kohdallani luovuus alkaa kukkia sen rajoittamisesta. Kun luovuudelle annetaan tiukat raamit, on helpompi alkaa ajatella laatikon ulkopuolelta ja keksiä uusia ideoita. Innostuin mentalismista ja taikuudesta tavalla, jollaista en ollut vuosiin kokenut. Palasin samaan mielentilaan kuin parikymmentä vuotta sitten, kun aloin tosissani tutkia mentalismia ja illuusioiden mekaniikkaa.
Esiintyminen ilman yleisöä oli kenties oman vaikeampi pala kakkua ja luullakseni syy miksi monet ammattiesiintyjät eivät lähteneet etäkeikkailuun lainkaan mukaan. Kun on tottunut siihen, että yleisö antaa energiaa, vuorovaikutusta ja reagoi esitykseen, on tietokoneen näytön edessä vaikea saada napsautettua samaa esiintymisvaihdetta päälle. Ensimmäiset etäkeikat olivatkin haastavia, mutta myös hyvin opettavaisia. Energia pitää olla kuin livekeikalla, vaikka meuhkaat yksin studiolla kameralle. Onneksi kokemusta on sen verran taustalla, että en lähtenyt soitellen sotaan vaan vedin testiesitykset ilmaiseksi tutuille ja someseuraajille ennen varsinaisia tilauskeikkoja.
Kun paketti oli kunnossa, alkoi markkinointi. Nettisivuille tiedot, promovideo esityksestä, vinkkiä ohjelmatoimistoille ja vetävä nimi esitykselle. Sanataiteen suurena ystävänä päädyin lopputulokseen “Etäilyttävää!”.
Omalla kohdallani etäkeikat pelastivat syksyn taloudellisesti. Vaikka liikevaihto jäi kauas viime vuodesta, pysyi pää kuitenkin pinnalla. Sain paljon upeita etäkeikkoja, tein mm. useamman esityksen Googlen kansainväliselle puolelle, pääsin näyttämään saunassa keksimiäni temppuja Harvian etätilaisuudessa ja viihdytin lukuisia porukoita yhdistyksistä yrityksiin. Etäkeikkojen hyvä puoli on logistiikka. Kun normaalina pikkujouluperjantaina teen maksimissaan kolme keikkaa, ehdin viime vuonna heittää kuusikin keikkaa päivässä. Matkustaa ei tarvitse, eikä huolehtia keikkapaikalta toiseen siirtymisestä ja tilojen tekniikasta. Keikan jälkeen voi riisua keikkavaatteet, mennä saunaan ja aikaisin nukkumaan.
Uskon, että etäesitykset ovat tulleet jäädäkseen. Vaikka yleisötapahtumia lopulta aletaan taas järjestämään, on selvää, että yritykset jatkavat useiden kokousten pitämistä etänä. Useat firmat tilasivat minut viihdyttämään osallistujia kokouksen jälkeen tai sen tauolla. Tilaisuuden ei tarvitse olla profiililtaan juhlallinen, etteikö se kaipaisi hiukan kevennystä, icebreakeriä tai hetkeksi muuta ajateltavaa. Etäesitykset ovat myös tilaajalle helppoja ja kuluja säästäviä. Mikään ei voita live-esitystä, mutta haastavina aikoina pitää sopeutua olosuhteisiin ja kehittää uutta. Tässä tapauksessa poikkeustilan sijoitus kantaa hedelmää myös tulevaisuuteen.
Huomasin, että yksi tekijä etäkeikkojen onnistumisessa oman mielenlaadun suhteen on oikeanlainen valmistautuminen. Kun esiinnyn livenä, sparraan itseäni keikkakuntoon jo hyvissä ajoin ennen keikkapaikalle siirtymistä. Tietyt rituaalit auttavat pääsemään oikeaan mielentilaan. Käyn läpi tarvittavat varusteet joita esiintyessäni tarvitsen ja käyn mielessäni settini läpi. Puen keikkavaatteet, laitan hiukset, korut ja kaulalle partavettä, jota käytän ainoastaan esiintyessä. Tuoksu viestittää aivoilleni: tänään on go time.
Omalle studiolle siirtyessä adrenaliinit eivät puske kroppaan kuten lavalle kiivetessä. Keho on stabiilissa arkitilassa. Ymmärsin, että huijatakseni muita minun pitää ensin huijata itseäni. Nykyisin heitän usein etäkeikan alussa vitsin: “laitoin partavettäkin teidän vuoksi!”. Läppä toimii vitsinä, mutta eniten se huvittaa itseäni. It’s funny because it’s true.
Vaikuttaminen on tehokasta vasta kun sinusta pidetään
(Julkaistu aiemmin Paperiliiton lehdessä)
Kuva: Karri Harju
Olen kahvilla tutun tyypin kanssa. Luonnehdin henkilöä tutuksi, koska kaveruuteen tai ystävyyteen on vielä matkaa. Mies on fiksu, mukava ja asiallinen, mutta jokin hänen olemuksessaan estää aidon yhteyden avautumista. En jostain syystä pysty täysin rentoutumaan hänen seurassaan. Emme vain ole samalla aaltopituudella. Kun myöhemmin mietin asiaa, tajusin hänen olevan vuorovaikutustavoiltaan hyvin aktiivinen ja jopa dominoiva.
Dale Carnegie totesi legendaarisessa kirjassaan “How to Win Friends and Influence People” ihmisiin vaikuttamisesta: “Ainoa keino vaikuttaa ihmisiin on puhua asioista joista toinen haluaa puhua”. Me kaikki puhumme liikaa itsestämme ja asioista jotka meitä kiinnostavat, emmekä muista kiinnittää tarpeeksi huomiota siihen mitä toinen sanoo. Koska aito kuunteleminen harvinaista, on se myös tehokas tapa luoda itsestään kiinnostava ja miellyttävä vaikutelma.
Yhteisymmärryksen ja hyvän ensivaikutelman luominen uusien ihmisten kanssa on yleensä vaivan arvoista. Niin bisnesneuvottelut, työyhteisön kemiat kuin treffitkin sujuvat paremmin jos vaikutamme kiinnostavilta ja miellyttäviltä. Kun tehokkaimmilta myyjiltä kysytään heidän salaisuuttaan, on vastaukset usein saman suuntaisia: “kuuntele asiakasta ja ole läsnä hänen kanssaan”.
Hyvä yhteys vuorovaikutuksessa rakentuu rentoudelle ja avoimuudelle. Viittaamalla keskustelussa aiheisiin, kuten nöyryys, yhteys, autenttisuus ja avoimuus, luot heti vuorovaikutustilanteeseen oikeanlaisen mielenlaadun. Esimerkiksi omien heikkouksien esiin tuominen on sekä kiinnostavaa että aseistariisuvaa, kun se tehdään kevyesti ja huumorin varjolla. Älä siis yritä olla täydellinen. Kaikki viehättyvät ihmisistä, jotka osaavat nauraa itselleen eivätkä ota itseään liian vakavasti. Kerro itsestäsi anekdootti, jolle muut voivat nauraa.
Kun kuuntelet aidosti keskustelukumppaniasi kysyen tarkentavia kysymyksiä, luot välittömästi itsestäsi kiinnostavan kuvan. Kuunteluoppilaana ei kuitenkaan tarvitse loputtomiin olla. Kun hyvä yhteisymmärrys on rakennettu, voit siirtää omaa vuorovaikutustasi aktiivisemmaksi.
Katso silmiin aina pidempään kuin toinen. Ihmiset ymmärtävät toisiaan paremmin, kun katsekontakti on normaalia pidempi. Yritä räpytellä rauhallisesti. Tutkimuksissa on havaittu, että keskeytymättömän katsekontaktin jälkeen ihmiset pitävät toisistaan huomattavasti aiempaa enemmän. Suora katsekontakti antaa ihmisestä kypsemmän, itsevarmemman ja tehokkaamman kuvan kuin vähäinen katsekontakti.
Keskittyessä kuuntelemiseen avautuvat myös ovet tehokkaammalle havainnoinnille. Iso osa kommunikaatiostamme on nonverbaalista. Viestimme ilmein, mikroilmein, kehonkielellä, äänen painoilla ja sanavalinnoilla. Kaikesta tästä voit luoda kokonaisempaa kuvaa keskustelukumppanistasi, hänen toiveistaan, motiiveistaan ja peloistaan. Seuraa muutoksia kehonkielessä, kun keskustelussa nousee esiin tärkeitä asioita.
Keskustelukumppanin nojaaminen sinua kohti kertoo jo hyvästä yhteisymmärryksestä. Katsopa esimerkiksi rakastavaisia treffeillä. He nojaavat toisiaan kohden, liikuttavat kehoaan samanaikaisesti ja ottavat siemaukset lasistaan miltei synkronoidusti. Toisaalta ihmiset, jotka eivät ole samalla aaltopituudella, osoittavat tämän myös kehonkielellään. Myös katseiden kohtaamisen kesto kertoo, kuinka paljon ihmiset pitävät toisistaan.
Tehokas vaikuttaminen lähtee siis hyvästä yhteisymmärryksestä. Tilannetta kuvataan usein termillä “samalla aaltopituudella”, joka loppujen lopuksi tarkoittaa ihmisten samankaltaisuutta. Pidämme samanlaisista ihmisistä kuin itse olemme tai ihmisistä, jotka ovat kiinnostuneita meistä ja asioistamme.
Dale Carnegie kirjoitti kirjansa jo vuonna 1936, mutta paljoakaan ei ole yhteisymmärryksen rakentamisessa muuttunut. Carnegie tiivisti yhteisymmärryksen rakentamisen hienosti. “Voit saada enemmän ystäviä kahdessa kuukaudessa olemalla kiinnostunut muista ihmisistä kuin kahdessa vuodessa yrittämällä saada muita kiinnostumaan sinusta”.
****
Ajattele kuin mentalisti -verkkoluento nyt varattavissa.
Mennyt mies on historiaa
(Julkaistu aiemmin Paperiliiton lehdessä)
Keikkakiireiden vuoksi vuosi vuodelta siirretty ajatus uudesta kodista toteutui viimein. Koronan kurittama keikkakalenteri antoi sen verran tilaa, ettei tekosyille ollut enää varaa. Muuton psykologisesti mielenkiintoinen puoli on vanhojen tavaroiden läpikäynti. Vintiltä löytyy outoja matkamuistoja, tuparilahjoja, valokuvia, CD-levyjä, vaatteita ja omassa tapauksessani taikatemppuja, joille ei ole ollut mitään käyttöä vuosiin mutta roskiinkaan en ole hennonut heittää. Siellä ne kuitenkin ovat olleet kaikki nämä vuodet, reliikkeinä menneisyydestä, entisistä parisuhteista ja elämäntilanteista.
En koe itseäni sentimentaalisena ihmisenä, eikä vanhojen rojujen kaatopaikalle kärrääminen tuota suurempaa ahdistusta. Silti vanhoja valokuva-albumeita selaillessa alkavat aivoni väkisinkin soittaa Mamban “Valokuvia”.
Ja jonkun kauan sitten unohtuneen
Tunsin liikuttavan minua
Kun olohuoneen sohvaan juutuin
Katselemaan noita kuvia
Ja minä inhoan Mambaa.
Poikkeuksetta omat kuvat vuosien takaa näyttävät aina typeriltä. Kauhistelen vaatevalintojani ja hiusmalliani. Toisaalta monia hauskojakin muistoja palaa mieleen. Juhannusjuhlat vuonna 2001. Luultiin olevamme aikuisia, mutta ihan kakaroitahan niissä kuvissa pelleilee. Yritän muistella mitä tuolloin ajattelin, millainen maailmankuvani oli ja mitä vuosituhannenvaihteen Jose ajattelisi vuoden 2020 Josesta. Haluaisin uskoa, että ihailisi, mutta todennäköisesti pitäisi epäilyttävänä keski-ikäisenä porvarina.
Ilman muuttoakin on silti joskus hyvä palata menneeseen ja katsoa itseään mielikuvitusaikakoneen avulla. Sain mieleeni rauhan, kun aikoinaan oivalsin, ettei kannata verrata itseään muihin, vaan menneeseen itseensä. Olenko saavuttanut jotain, oli se sitten mielenrauhaa, rohkeutta tai päättäväisyyttä enemmän kuin vuosi sitten? Maalliset asiat tulevat ja menevät, mutta todellinen pääoma on nimensä mukaisesti pään sisällä.
Kävin joskus läpi psykologi Arthur Aronin kysymyspatteriston, jonka tarkoitus on saada kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä rakastumaan toisiinsa. Kuudes kysymys oli mielestäni älytön: “Jos eläisit 90-vuotiaaksi ja sinulla olisi mahdollisuus säilyttää joko 30-vuotiaan mieli tai keho, kumman valitsisit?”. En missään nimessä haluaisi säilyttää 30-vuotiaan itseni mieltä. Reilu kymmenen vuotta sitten olin huomattavasti itsekkäämpi, näköalattomampi, rauhattomampi ja monin muun tavoin typerämpi. Itsensä kehittäminen ei lopu koskaan, mutta koen olevani pidemmällä kuin vuosikymmenen takainen minäni. Toisaalta 30-vuotiaan kroppa läpi loppuelämän ei kuulosta yhtään huonolta vaihtoehdolta ja jos nyt ajatellaan kysymystä vaikka niin, että 30-vuotiaan mieli suojelisi alzheimerilta, niin eikös aivotkin ole osa kehoa?
Jopa kliseenomaisesti urheilijat kertovat haastatteluissa pahimman vastustajansa löytyvän peilistä. Siellä se kuitenkin möllöttää, tarpeineen, haluineen, puutteineen, ahdistuksineen ja addiktioineen. Jumppaamista riittää, niin henkisesti kuin fyysisesti. Jälkiviisas on helppo olla ja menneelle itselleen voisi nyt antaa monta vinkkiä parempaan tulevaisuuteen. Jos saisit aikamatkata kymmenen vuotta taaksepäin, mitkä kolme asiaa sinä kertoisit menneisyyden itsellesi?
Maalaisjärjettömyyttä
(Julkaistu aiemmin Paperiliiton lehdessä 8/20)
"Aivojen virittyminen on tehokas työkalu taholle, joka haluaa manipuloida massojen ajatuksia ja tunteita. "
Kuva: Vesa Holmala
Monet tietävät psykologisen tempun, jossa luetellaan valkoisia asioita ja lopulta kysytään, mitä lehmä juo. Lehmä ei juo maitoa, mutta maito tulee ensimmäisenä mieleen, koska aivomme virittyvät tiettyyn tilaan kysymysten myötä.
Higgins, Rholes ja Jones tekivät aikoinaan kokeen psykologisista virittymisistä. Heidän koehenkilöidensä tehtävä oli muistaa sarja sanoja. Suurin osa sanoista oli tavallisia, neutraaleja sanoja. Neutraalien sanojen lisäksi listassa oli kuitenkin muutamia positiivisia adjektiiveja, kuten “seikkailunhaluinen”, “itsevarma”, “rohkea”, “päämäärätietoinen” tai negatiivisia ominaisuuksia kuten “holtiton” ja “itsepäinen”. Henkilöiden tuli kuitenkin muistaa vain muutamat neutraalit sanat. Koehenkilöt eivät siis tietoisesti ajatelleet kuvaavia sanoja tai yrittäneet muistaa niitä. Seuraavaksi koehenkilöiden tuli lukea lyhyt kirjoitus henkilöstä nimeltä Donald ja sen jälkeen arvioida, minkälainen Donald oli ihmisenä. Donaldin kuvauksessa ei ollut mitään suoria viitteitä siitä, millainen henkilö Donald todella oli.
Kuvaus oli tällainen:
“Donald on kiivennyt McKinley-vuorelle, ajanut romurallia sekä vesiskootteria tietämättä juurikaan vesiskoottereista mitään. Hän on riskeerannut terveytensä ja jopa elämänsä useita kertoja. Hän on harkinnut myös laskuvarjohyppyä ja Atlantin yli purjehtimista.”
Henkilöt, joiden sanalistassa oli positiivisia adjektiiveja, arvioivat Donaldin huomattavasti paremmaksi ihmiseksi kuin henkilöt, joiden listassa oli negatiivisia adjektiiveja. Koehenkilöt, jotka olivat lukeneet sanalistasta negatiivisia asioita kuten “holtiton” ja “itsepäinen” näkivät Donaldin ominaisuudet holtittomina ja itsepäisinä ja positiivisia kuvailuja lukeneet arvioivat Donaldin seikkailunhaluiseksi ja rohkeaksi, vaikka heidän tehtäväänsä ei edes liittynyt näiden sanojen muistamista.
Higgins, Rholes ja Jones tekivät kokeensa 1970-luvun loppupuolella. Tänä päivänä pelkästään nimi “Donald” virittäisi varmasti koehenkilöiden arviota henkilöstä suuntaan tai toiseen.
Virittyminen siis tapahtuu alitajuisesti emmekä mahda asialle juuri mitään. Mielemme saattaa virittyä lukuisia kertoja päivässä ja sen seurauksena vaikuttaa loogiseen päättelykykyyn ja mielipiteisiimme.
Elämme maailmassa, jossa informaatiotulva on isompaa kuin koskaan. Maailmassa otetaan arviolta 1.4 triljoonaa valokuvaa vuonna 2020. Yli 3.8 miljardia ihmistä käyttää sosiaalista mediaa. Ihmiskunnalla ei ole koskaan ollut käsillä yhtä tehokasta propagandakoneistoa jolla vaikuttaa mielipiteisiin, vaalien tuloksiin ja liiketalouteen.
Aivojen virittyminen on tehokas työkalu taholle, joka haluaa manipuloida massojen ajatuksia ja tunteita. Vuosi 2020 on ollut outo ja ihmisiä leireihin jakava. Pandemia on tehnyt tuhojaan monilla yhteiskunnan osa-alueilla ja pelon vaikutuksen alla ihmismieli tekee hätäisiä johtopäätöksiä. Vaikka pandemia katoaisi huomenna, on sen aiheuttamat tuhot pitkäaikaisia ja kollektiivinen trauma todellinen.
Näin Facebookissa kirjoituksen, jossa kehotettiin ajattelemaan maalaisjärjellä asioita. Minusta maalaisjärki on kaikkein vaarallisin järjen muoto. Maalaisjärki perustuu laiskaan ajatteluun ja yleistämiseen. Vaikka tutkittu tieto kuinka osoittaisi faktat, ei tämä vakuuta maalaisjärjellä ajattelevaa ihmistä. Maalaisjärki on usein kiveen hakattua, kyllä-minä-tiedän-tietoa. Oman mielipiteen muuttaminen on vaikeaa eikä itsekkyyden kuplassa elävä ihminen kaipaa faktoja pilaamaan mielensä maalaismaisemaa.
Olisi kuitenkin hyvä muistaa, että apina-aivoihimme tykitetään tietoa, tunteita ja mielipiteitä koko sen ajan kun olemme valveilla, ihmiskunnan historian suurimmalla volyymilla. Ehdimmekö oikeasti ajatella ja muodostaa rationaalisia mielipiteitä vai hyppäämmekö valmiiksi pureskeltuun leiriin fiilispohjalta ja maalaisjärkeemme luottaen?
Vuotta 2020 ei ole olemassakaan
(Julkaistu aiemmin Paperiliiton lehdessä 1/20)
Kuva: Vesa Holmala / @pultsiphoto
Uusi vuosi, uusi minä. Vuonna 2020 käyn enemmän salilla ja treenaan itselleni mallin vartalon, joogaan itseni nirvanaan, avantouin kuin Wim Hof konsanaan, autan vanhuksia, vähäosaisia, kuuroja ja kulkukoiria, luen kirjoja kvanttitieteistä ja kahlitsen itseni bemariin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Vuonna 2020 juon vähemmän kaljaa, olen vähemmän vittumainen, käytän vähemmän aikaa videopeleihin ja olen ihmisille mukava, jopa niille tosi ärsyttäville.
Kuntosaleilla bisnes tehdään loppiaisen jälkeen. Silloin itseään huiputtavat sohvaperunat ostavat kalliin salijäsenyyden, jonka sopimusehdot ovat tiukemmat kuin samaan mielenhäiriöön tilatun personal trainerin sixpack. Viimeistään pääsiäisen aikaan sitten herätään havaintoon, että salilla käyminen on hiljalleen jäänyt ja vanhat rutiinit imaisseet takaisin lohduttavan peittonsa alle.
Vuoden vaihtuminen on ihmisen mielikuvituksen tuotosta. Planeetan kiertäminen tähden ympäri pyyhkii kuvitteellisen vuoden 2019 historiaan ja siirtää meidät yhtä kuvitteelliseen vuoteen 2020. Samalla tavalla ihminen kuvittelee muuttuvansa toiseksi, paremmaksi ihmiseksi. Mielikuvitus on toisaalta syy, miksi ihminen nousi eläinlajien hierarkiassa maailman valtiaaksi, mutta myös syy siihen miksi rajoitamme itseämme.
Itsensä kehittäminen ei pitäisi perustua vain mielikuviin. Tärkeämpää olisi keskittyä hetkeen. Jos onnistuit tänään tekemään neljäkymmentä punnerrusta tai meditoimaan keskittyneesti kymmenen sekuntia, saatat huomenna tehdä neljäkymmentäyksi punnerrusta tai meditoida yksitoista sekuntia.
Mielikuvituksesta puheen ollen, tehdään ajatusleikki. Kuvittele, että heräät huomenna sängystä siihen tosiasiaan, että olet ainoa ihminen maailmassa. Yön aikana kaikki ihmiset olisivat sinua lukuun ottamatta kadonneet. Maailma kuitenkin toimisi samalla tavalla kuin ennenkin: voisit ajaa autoa, katsoa elokuvia ja hakea kaupasta mitä tahansa haluaisit, kaiken ilmaiseksi
Mitä tekisit? Hankkisitko huvilan vai muuttaisitko suoraan Mäntyniemeen? Urheiluauto? Kalliit vaatteet? Jos tätä ajatusleikkiä pyörittelee hetken aikaa mielessään, saattaa yllättyä siitä, kuinka paljon haluamme uusia ja parempia asioita vain muiden ihmisten vuoksi.
Miksi käytämme elämästämme niin suuren osan tehdäksemme vaikutuksen muihin ihmisiin? Omaisuus ei valitettavasti luo onnellisuutta, vaikka Teslan kolmosmallissa onkin kivempi itkeä kuin lähiliikenteen bussissa. Onnellisuus tulee mielen tyyneydestä, johon taloudellinen turva toki auttaa, mutta ratkaisevaa se ei ole. Köyhissä oloissa elävät ihmiset saattavat lopulta olla meitä onnellisempia, vaikka haasteet heidän elämässään ovatkin aivan toista luokkaa.
Mielikuvituksemme on valtava voima, jonka avulla voimme luoda todellisuutta. Mielikuvituksemme osaa myös vedättää meitä paremmin kuin yksikään mestaritaikuri. Keksimme käsitteitä valuutasta vuosien vaihtumiseen. Uskomme Epsteinin itsemurhaan tai ufoihin. Kuvittelemme onnen siintävän jossain saavutusten ja uhrausten vuorten takana, jota kohti kiidämme pysähtymättä olemaan läsnä ja nauttimaan.
Ajattelin lainaavani tähän kolumnin loppuun stoalaisfilosofi Marcus Aureliuksen hienon ajatuksen “Sielu värjäytyy ajatusten väreillä”, mutta realistisempaa olisi ehkä kuitenkin toivottaa vuodelle 2020 Horatiuksen latinalainen latteus kaikessa sen viisaudessa: Carpe diem – tartu hetkeen.
Valmennusretriittiin mun ja Aaron Alexanderin kanssa?
Mulla on ajatuksena tuoda yksi erittäin mielenkiintoinen henkilö Suomeen ja järjestää valmennusretriitti, jossa opettaisimme asioita joita et varmasti muualla opi. Itse käsittelisin asioita kuten mikroilmeet, vuorovaikutushakkerointi, suggestiot, hypnoottinen puhe, yhteisymmärryksen rakentaminen, havainnointi ja kylmälukeminen.
Vieraani Aaron Alexander (Kanadasta) on mies, jolta olen oppinut täysin uskomattomia metodeja. Hän ei ole taikuri tai mentalisti, vaikka meitäkin konsultoi. Aaron pystyy kaatamaan ihmisiä etäältä, muovaamaan todellisuutta ja vaikuttamaan ihmismieleen täysin ällistyttävällä tavalla. Mitään yliluonnollisia voimia Aaronilla ei ole, vaan syvä ymmärrys kehonkielestä, plaseboefektistä, kommunikaatiosta ja yhteyden rakentamisesta. Miehen metodit ovat täyttä kultaa ihmismielen ymmärtämiseen ja vuorovaikutuksen kehittämiseen todella korkealla tasolla. Valmennus on tarkoitettu ihmisille joita kiinnostaa vuorovaikutuksen taidot korkealla tasolla ja itsensä kehittäminen. Mitään höpöhöpöjuttuja ei ole luvassa, vaan täysin uusia ja toimivia metodeja ihmismielen, kommunikaation ja vuorovaikutuksen kehittämiseen.
Jos kiinnostuneita löytyy tarpeeksi, järjestän päivän mittaisen valmennusretriitin Tampereella Aaronin kanssa. Hinta on vielä auki, mutta riippuen logistiikasta ja sijainnista se tulee olemaan jotain 600-1000 € välillä / hlö. Aaronin osuus on luonnollisesti englanniksi. Hintaan sisältyy aamiainen, lounas ja illallinen. Jos olet kiinnostunut, meilaa jose@joseahonen.com
Valmennus on tarkoitus järjestää melko pienelle porukalle, jotta kaikki saavat mahdollisimman paljon irti opeista. Aaronin kaltaista valmentajaa ei ole aiemmin Suomessa nähty ja päivä tulee varmasti olemaan täysin ainutlaatuinen.
***
https://www.powa.academy/aaronalexander
Aaron Alexander has traveled the world, speaking, performing, consulting, and creating pieces used by some of the world’s top performers on stage, TV, radio, and viral videos. His various talks and performances have been described as TED Talk meets pure wonderment, magic without the tricks, and an acid trip without the drugs. His approach to mental phenomena has allowed him to be a trainer and consultant for innovative programs in business, psychiatrics, personal development, and human services.
Aaron worked for a decade in youth work and mental health, including as executive director of a world-renowned mentoring program for young offenders, before becoming a writer, consultant, and trainer for personal and professional development programs. His experiences have led him to become passionate about understanding our unique potential as humans and what gets in the way.
Aaron has a lifetime experience of teaching and training. Since his first job as a fencing coach at age 15, he has trained staff and volunteers for high-stakes mediation and conferencing, social workers and interventions staff in relationship and crisis work, doctors and psychiatrists in new interpersonal techniques, as well as teaching communication and performing skills to top-tier entertainers. He has also written a series of monographs the subject on perception, wonder, and human connection that are used by entertainers around the world.
"I have a mysterious friend who can do things that most people cannot. He does not necessarily deceive you, so you cannot call him a magician. Yet he will do things to people who he just meets that affects them in a positively unusual manner. His performances are filled with impossible happenings. His name is Aaron Alexander.”
From the book State of Mind by Alain Nu. Alain Nu is an American mentalist, illusionist, television personality, author, and speaker.
"Unequivocally, Aaron is the man other people pretend to be. I can't recommend his work enough."
Atlas Brookings is a mentalist and skeptic who has created original pieces used by professionals around the world.
“It is hard to believe that one person could be responsible for this much […] once you meet Aaron you will understand how he accomplished this. Aaron inspires people to get involved in positive change. His ideals, his demeanor, his passion, and his work ethic inspire people to join his efforts to impact the lives of youth.”
Kate Andress is a Crown prosecutor who works with young offenders and former president of the Youth Restorative Action Project.
Aaron has what I can best describe as a genetically implanted understanding of how to wed psychology, physiology and language. He wields his skills with obvious good intent and minimal ego; the results of this are apparent on the faces and in the words of his participants.
Dr. Bill Cushman, PsyD, is a practicing psychologist and a writer of books on suggestion.
Aaron Alexander is an amazing talent and his work is almost too good to be true. His unique personal approach to the art of performance has very few comparisons and practically no competition or equals that I’ve ever seen.
Jerome Finley is a prolific creator and performer in areas of magic, mentalism and suggestion, including some highly sought-after books costing upwards of $1000 each.