Vuotta 2020 ei ole olemassakaan

(Julkaistu aiemmin Paperiliiton lehdessä 1/20)

Kuva: Vesa Holmala / @pultsiphoto

Uusi vuosi, uusi minä. Vuonna 2020 käyn enemmän salilla ja treenaan itselleni mallin vartalon, joogaan itseni nirvanaan, avantouin kuin Wim Hof konsanaan, autan vanhuksia, vähäosaisia, kuuroja ja kulkukoiria, luen kirjoja kvanttitieteistä ja kahlitsen itseni bemariin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Vuonna 2020 juon vähemmän kaljaa, olen vähemmän vittumainen, käytän vähemmän aikaa videopeleihin ja olen ihmisille mukava, jopa niille tosi ärsyttäville.

Kuntosaleilla bisnes tehdään loppiaisen jälkeen. Silloin itseään huiputtavat sohvaperunat ostavat kalliin salijäsenyyden, jonka sopimusehdot ovat tiukemmat kuin samaan mielenhäiriöön tilatun personal trainerin sixpack. Viimeistään pääsiäisen aikaan sitten herätään havaintoon, että salilla käyminen on hiljalleen jäänyt ja vanhat rutiinit imaisseet takaisin lohduttavan peittonsa alle.

Vuoden vaihtuminen on ihmisen mielikuvituksen tuotosta. Planeetan kiertäminen tähden ympäri pyyhkii kuvitteellisen vuoden 2019 historiaan ja siirtää meidät yhtä kuvitteelliseen vuoteen 2020. Samalla tavalla ihminen kuvittelee muuttuvansa toiseksi, paremmaksi ihmiseksi. Mielikuvitus on toisaalta syy, miksi ihminen nousi eläinlajien hierarkiassa maailman valtiaaksi, mutta myös syy siihen miksi rajoitamme itseämme.

Itsensä kehittäminen ei pitäisi perustua vain mielikuviin. Tärkeämpää olisi keskittyä hetkeen. Jos onnistuit tänään tekemään neljäkymmentä punnerrusta tai meditoimaan keskittyneesti kymmenen sekuntia, saatat huomenna tehdä neljäkymmentäyksi punnerrusta tai meditoida yksitoista sekuntia.

Mielikuvituksesta puheen ollen, tehdään ajatusleikki. Kuvittele, että heräät huomenna sängystä siihen tosiasiaan, että olet ainoa ihminen maailmassa. Yön aikana kaikki ihmiset olisivat sinua lukuun ottamatta kadonneet. Maailma kuitenkin toimisi samalla tavalla kuin ennenkin: voisit ajaa autoa, katsoa elokuvia ja hakea kaupasta mitä tahansa haluaisit, kaiken ilmaiseksi

Mitä tekisit? Hankkisitko huvilan vai muuttaisitko suoraan Mäntyniemeen? Urheiluauto? Kalliit vaatteet? Jos tätä ajatusleikkiä pyörittelee hetken aikaa mielessään, saattaa yllättyä siitä, kuinka paljon haluamme uusia ja parempia asioita vain muiden ihmisten vuoksi.

Miksi käytämme elämästämme niin suuren osan tehdäksemme vaikutuksen muihin ihmisiin? Omaisuus ei valitettavasti luo onnellisuutta, vaikka Teslan kolmosmallissa onkin kivempi itkeä kuin lähiliikenteen bussissa. Onnellisuus tulee mielen tyyneydestä, johon taloudellinen turva toki auttaa, mutta ratkaisevaa se ei ole. Köyhissä oloissa elävät ihmiset saattavat lopulta olla meitä onnellisempia, vaikka haasteet heidän elämässään ovatkin aivan toista luokkaa.

Mielikuvituksemme on valtava voima, jonka avulla voimme luoda todellisuutta. Mielikuvituksemme osaa myös vedättää meitä paremmin kuin yksikään mestaritaikuri. Keksimme käsitteitä valuutasta vuosien vaihtumiseen. Uskomme Epsteinin itsemurhaan tai ufoihin. Kuvittelemme onnen siintävän jossain saavutusten ja uhrausten vuorten takana, jota kohti kiidämme pysähtymättä olemaan läsnä ja nauttimaan.

Ajattelin lainaavani tähän kolumnin loppuun stoalaisfilosofi Marcus Aureliuksen hienon ajatuksen “Sielu värjäytyy ajatusten väreillä”, mutta realistisempaa olisi ehkä kuitenkin toivottaa vuodelle 2020 Horatiuksen latinalainen latteus kaikessa sen viisaudessa: Carpe diem – tartu hetkeen.