8.00 Herään. Aamutoimet. Kahvia, ei aamupalaa. Toimistotöitä.
11.00 Työhuoneelle hakemaan äänentoistoa illan keikalle. Keikka on tällä kertaa Sokos Hotel Ilveksen Masuuni-ravintolassa IT-alan yritykselle. Tilassa ei ole keikkaan sopivaa äänentoistoa joten oma täytyy viedä. Ostin vuosia sitten Lucas Nano 300 -merkkisen äänentoiston ja olen ollut hyvin tyytyväinen. Tuollaisiin pienempiin, alta sadan hengen tilaisuuksiin toimii erittäin hyvin, ääni on hämmästyttävän hyvä.
Matkalla työhuoneelle käyn läheisessä kahvilassa syömässä ruisvoileivän kahvin kera. Leipä on kuiva, muttei sentään yhtä paha kuin Linnatuulen ruisleivät, joita aina välillä erehdyn ostamaan koska unohdan niiden tason.
Teen työhuoneella toimistotöitä ja virittelen varashälytintä. Tappelen tekniikan kanssa turhauttavan pitkään. Vappuyönä autoomme murtauduttiin ja vaikka vakuutus korvasi kaiken, on nämä silti turhauttavia ja aiheuttaa turhaa työtä.
14.15 Ajan auton Hämppiin ja kävelen äänentoisto kädessä keikkapaikalle. Tänään ei ihmeempää glamouria ole luvassa tilan puolesta. Arvailen hetken, mihin porukka tulee istumaan ja millainen olisi paras näkyvyys lavalle. Rakennan “lavan” siirtelemällä yhdestä nurkasta pari pöytäryhmää sivuun. Kasaan äänentoiston ja hikoilen. Katselen hetken ikkunasta työmiehiä huomioliiveissään ja muistutan itseäni, ettei tässä sentään mitään oikeita töitä tehdä.
Testailen äänentoistoa, soitan musiikkia ja huutelen mikkiin “jes jes, sakset sakset, yksi kaksi yksi kaksi. Hyvää iltaa hyvät naiset ja herrat”. Näyttää toimivan joten lähden kotiin.
Ruuhkaa. Ratikkarempan takia tiet ovat tukossa ja matelen kohti kotia kuunnellen Bassoradiota. Autossa kuuntelen yleensä joko Bassoa tai Radio Musaa, tuota Tampereen lahjaa eklektisen ja kummallisen musiikin ystävälle. Jopa mainokset ovat loistavia: “Tuussny katastaa autos meille tänne Lielahtee. Sää voit juua toimistos kahvit sillä aikaa ku pojat hoitaa hommat kuntoon. Soommoro.”
Muistelen Los Angelesin ruuhkaa, johon verrattuna Tampereen ruuhkat ovat kuitenkin aika säälittäviä. Kun pari vuotta sitten kävin Losissa Purinan kutsumana, meidät haettiin limusiinilla kentältä hotellille. Matka ajettiin "bumper to bumper" ja kuskimme nauroi ja sanoi "shiiieeet!" kun kerroin millaiset ruuhkat meillä Suomessa on.
Tulen kotiin. Olen edelleen hiessä ja keikkakin on edessä joten suihkuun. Suihkun jälkeen syön eilistä katkarapuwokkia ja kikkailen nettisivuilleni promootiovideota, jossa kuvia liikkuu hypnoottisen psykedeelisesti ristiin rastiin. Satunnaisen googlailijan mielenkiinto pitää herättää mahdollisimman pian. Valitettavasti kännykällä kikkavideo ei toimi.
Suihkun jälkeen taas kamat kasaan, keikkameikki naamaan ja vaatteet niskaan. Keikka on tänään jo viideltä, joka on kivaa vaihtelua, jää illalla aikaa vaikkapa pelata Battlefieldiä tai katsoa joku Steve Martinin leffa.
Klo 16.30 Keikkapaikalla. Tuplatsekkailen äänentoiston ja jään ihmettelemään iPadini temppuilua. Kaukosäädin ei jostain syystä ota yhteyttä joten joudun tänään vaihtamaan biisit manuaalisesti. Onneksi keikka on pieni joten tämä ei tänään tuota ongelmia.
Klo 17.00 Porukkaa valuu sisään. Kysyn tilaajalta, millainen päivä heillä on ollut. Kuulemma aika raskas, paljon istumista ja tärkeitä asioita käsiteltävänä. Ei siis mikään paras lähtökohta: IT-tyyppejä ja insinöörejä, eivät näytä tuntevan toisiaan hirveän hyvin, väsyneinä ja selvinpäin. Näissä voi edetä kahdella tavalla: ns. “Nami-nami”-otteella, jossa esiintyjä omalla energiallaan koittaa saada porukan virkistymään ja vauhtiin. Toinen tapa, joka on minulle luontaisempi, on vetää tavallista keikkaa rauhallisemmin, herkutellen ja keskittyen vahvasti vuorovaikutukseen yleisön ja yksittäisten tyyppien kanssa. Antaa porukan fiilistellä rauhassa eikä pakottaa johonkin väkinäiseen.
Keikka menee olosuhteisiin nähden hyvin. Temput onnistuvat ja saavat ihan hyviä reaktioita, mutta jo ensimmäisen kolmanneksen kohdalla on selvää että tänään ei encore-aplodeja tarvitse odotella. Vedetään rauhassa ja ihmetellään ihmeitä yhdessä. Pari vitsiä saa sentään yllättävän kovat reaktiot. Yhden vitsin improvisoinkin vauhdissa. Se meni näin:
“Pertti, olenko lähestynyt sinua ennen showta tai tiesitkö, että pääset tänään lavalle”
“Et ole, enkä tiennyt.”
“Niin no mistäs olisit tiennytkään, ethän sinä ole mentalisti.”
Tyhmä juttu mutta usein ne tyhmimmät toimivat parhaiten.
Keikan jälkeen tilaaja kävi kiittämässä ja pari tyyppiä yleisöstä tuli kyselemään, hypnotisoinko esityksessä oikeasti. Kerron, etten hypnotisoinut, kyse on suggestioista ja todellisuuden taivuttelemisesta. Taisi hämmentää vain enemmän.
Yleisöni lähtee jonnekin jatkopaikkaan, minä jään purkamaan äänentoistoa ja keikkasettiä. Roudaan kamat autoon ja ajan työhuoneelle, jossa Linda ja Laura pullottavat olutta. Nyt kirjoitan näitä rivejä ja samalla tutkailen huomisen ohjelmaa. Luvassa olisi vuorovaikutusluento ja aivan ministeriötasolle. Odotan innolla.
21.20 Saavun kotiin. Tiger of Swedenin pikkutakkini löytyy Tuutikin (koira) pesästä ryppyisenä ja karvaisena. Yksi tasku on käännetty ympäri. Saatana, tainnut jäädä napuja taskuun kun olen joskus keikan jälkeen koiran pihalla käyttänyt.
Syön illalliseksi muunnetun oopperavoileivän. Kaurapaahtoleivän päällä pähkinäpihvi ja muna. Nukkumaan 23.30.
