8.00 Herään. Aamutoimet. Kahvia, ei aamupalaa. Toimistotöitä.

11.00  Työhuoneelle hakemaan äänentoistoa illan keikalle. Keikka on tällä kertaa Sokos Hotel Ilveksen Masuuni-ravintolassa IT-alan yritykselle. Tilassa ei ole keikkaan sopivaa äänentoistoa joten oma täytyy viedä. Ostin vuosia sitten Lucas Nano 300 -merkkisen äänentoiston ja olen ollut hyvin tyytyväinen. Tuollaisiin pienempiin, alta sadan hengen tilaisuuksiin toimii erittäin hyvin, ääni on hämmästyttävän hyvä.

Matkalla työhuoneelle käyn läheisessä kahvilassa syömässä ruisvoileivän kahvin kera. Leipä on kuiva, muttei sentään yhtä paha kuin Linnatuulen ruisleivät, joita aina välillä erehdyn ostamaan koska unohdan niiden tason.

Teen työhuoneella toimistotöitä ja virittelen varashälytintä. Tappelen tekniikan kanssa turhauttavan pitkään. Vappuyönä autoomme murtauduttiin ja vaikka vakuutus korvasi kaiken, on nämä silti turhauttavia ja aiheuttaa turhaa työtä.

14.15 Ajan auton Hämppiin ja kävelen äänentoisto kädessä keikkapaikalle. Tänään ei ihmeempää glamouria ole luvassa tilan puolesta. Arvailen hetken, mihin porukka tulee istumaan ja millainen olisi paras näkyvyys lavalle. Rakennan “lavan” siirtelemällä yhdestä nurkasta pari pöytäryhmää sivuun. Kasaan äänentoiston ja hikoilen. Katselen hetken ikkunasta työmiehiä huomioliiveissään ja muistutan itseäni, ettei tässä sentään mitään oikeita töitä tehdä.

Testailen äänentoistoa, soitan musiikkia ja huutelen mikkiin “jes jes, sakset sakset, yksi kaksi yksi kaksi. Hyvää iltaa hyvät naiset ja herrat”. Näyttää toimivan joten lähden kotiin.

Ruuhkaa. Ratikkarempan takia tiet ovat tukossa ja matelen kohti kotia kuunnellen Bassoradiota. Autossa kuuntelen yleensä joko Bassoa tai Radio Musaa, tuota Tampereen lahjaa eklektisen ja kummallisen musiikin ystävälle. Jopa mainokset ovat loistavia: “Tuussny katastaa autos meille tänne Lielahtee. Sää voit juua toimistos kahvit sillä aikaa ku pojat hoitaa hommat kuntoon. Soommoro.”

Muistelen Los Angelesin ruuhkaa, johon verrattuna Tampereen ruuhkat ovat kuitenkin aika säälittäviä. Kun pari vuotta sitten kävin Losissa Purinan kutsumana, meidät haettiin limusiinilla kentältä hotellille. Matka ajettiin "bumper to bumper" ja kuskimme nauroi ja sanoi "shiiieeet!" kun kerroin millaiset ruuhkat meillä Suomessa on.

Tulen kotiin. Olen edelleen hiessä ja keikkakin on edessä joten suihkuun. Suihkun jälkeen syön eilistä katkarapuwokkia ja kikkailen nettisivuilleni promootiovideota, jossa kuvia liikkuu hypnoottisen psykedeelisesti ristiin rastiin. Satunnaisen googlailijan mielenkiinto pitää herättää mahdollisimman pian. Valitettavasti kännykällä kikkavideo ei toimi.

Suihkun jälkeen taas kamat kasaan, keikkameikki naamaan ja vaatteet niskaan. Keikka on tänään jo viideltä, joka on kivaa vaihtelua, jää illalla aikaa vaikkapa pelata Battlefieldiä tai katsoa joku Steve Martinin leffa.

Klo 16.30 Keikkapaikalla. Tuplatsekkailen äänentoiston ja jään ihmettelemään iPadini temppuilua. Kaukosäädin ei jostain syystä ota yhteyttä joten joudun tänään vaihtamaan biisit manuaalisesti. Onneksi keikka on pieni joten tämä ei tänään tuota ongelmia.

Klo 17.00 Porukkaa valuu sisään. Kysyn tilaajalta, millainen päivä heillä on ollut. Kuulemma aika raskas, paljon istumista ja tärkeitä asioita käsiteltävänä. Ei siis mikään paras lähtökohta: IT-tyyppejä ja insinöörejä, eivät näytä tuntevan toisiaan hirveän hyvin, väsyneinä ja selvinpäin. Näissä voi edetä kahdella tavalla: ns. “Nami-nami”-otteella, jossa esiintyjä omalla energiallaan koittaa saada porukan virkistymään ja vauhtiin. Toinen tapa, joka on minulle luontaisempi, on vetää tavallista keikkaa rauhallisemmin, herkutellen ja keskittyen vahvasti vuorovaikutukseen yleisön ja yksittäisten tyyppien kanssa. Antaa porukan fiilistellä rauhassa eikä pakottaa johonkin väkinäiseen.

Keikka menee olosuhteisiin nähden hyvin. Temput onnistuvat ja saavat ihan hyviä reaktioita, mutta jo ensimmäisen kolmanneksen kohdalla on selvää että tänään ei encore-aplodeja tarvitse odotella. Vedetään rauhassa ja ihmetellään ihmeitä yhdessä. Pari vitsiä saa sentään yllättävän kovat reaktiot. Yhden vitsin improvisoinkin vauhdissa. Se meni näin:
“Pertti, olenko lähestynyt sinua ennen showta tai tiesitkö, että pääset tänään lavalle”
“Et ole, enkä tiennyt.”
“Niin no mistäs olisit tiennytkään, ethän sinä ole mentalisti.”

Tyhmä juttu mutta usein ne tyhmimmät toimivat parhaiten.

Keikan jälkeen tilaaja kävi kiittämässä ja pari tyyppiä yleisöstä tuli kyselemään, hypnotisoinko esityksessä oikeasti. Kerron, etten hypnotisoinut, kyse on suggestioista ja todellisuuden taivuttelemisesta. Taisi hämmentää vain enemmän.

Yleisöni lähtee jonnekin jatkopaikkaan, minä jään purkamaan äänentoistoa ja keikkasettiä. Roudaan kamat autoon ja ajan työhuoneelle, jossa Linda ja Laura pullottavat olutta. Nyt kirjoitan näitä rivejä ja samalla tutkailen huomisen ohjelmaa. Luvassa olisi vuorovaikutusluento ja aivan ministeriötasolle. Odotan innolla.

21.20 Saavun kotiin. Tiger of Swedenin pikkutakkini löytyy Tuutikin (koira) pesästä ryppyisenä ja karvaisena. Yksi tasku on käännetty ympäri. Saatana, tainnut jäädä napuja taskuun kun olen joskus keikan jälkeen koiran pihalla käyttänyt.

Syön illalliseksi muunnetun oopperavoileivän. Kaurapaahtoleivän päällä pähkinäpihvi ja muna. Nukkumaan 23.30.

Tilaa blogi

Taiteilijaelämä jatkuu.

Email Address

Sign Up

Emme spämmää.

Thank you!

Edellisessä bloggauksessani avasin esiintyjän arkea, keikatonta maanantaita. Sain paljon positiivista palautetta blogista, joten ajattelin nyt haastaa itseni kirjoittamaan blogia joka päivä tämän viikon ajan. Tai no, lauantaille asti koska silloin on viikon viimeinen keikkani. Tälle viikolle mahtuu mentalismikeikkaa sekä yrityksille että yksityisille tahoille, vuorovaikutusluentoa ja matkustusta reilu 1500 kilometriä. Onneksi suurin osa lentäen.

Klo 7.30 Herään. Perustoimet: suihku, kahvi, toimistohommia. Kuten aiemmassa bloggauksessani kirjoitin, teen satunnaisesti konsultaatiokeikkoja markkinoinnin parissa ja nyt työn alla on ollut eräs yritysvideo jonka käsikirjoitin, ohjasin ja editoin. Asiakas oli tyytyväinen lopputulokseen ja video meni kerrasta läpi. Tyytyväinen pitää olla myös itse, harvoin asiakkaat ovat näin rohkeita ja luottavat ulkopuolisen visioon. Videosta tuli omasta mielestänikin hyvä ja nyt viilaan viimeiset yksityiskohdat: äänen ja hiukan grafiikkaa.

Klo 10.45 Heitän Lauran hierojalle ja menen itse tsekkaamaan illan keikkapaikkaa. Tänään on Lippupisteen juhlat Scandic Hotel Rosendahlissa, Tampereella. Keikkamatka ei siis ole paha. Rosendahlissa haen käsiini talon teknikon, joka näyttää minulle äänentoistoon liittyvät seikat. Talolla on oma headset, tyypillinen mikkihiiri-pampula joka päässä näyttää enemmän urheiluselostajalta kuin mentalistilta. Onneksi oma mikrofonini (DPA D:fine) käy suoraan talon lähettimeen. Käytän mielelläni aina omaa tekniikkaa, ellei kyseessä ole hyvän ohjelmatoimiston järjestämä keikka, joissa on yleensä hyvä tekniikka ja äänimiehet.

Klo 11.30 Päiväkahvit ja vihersmoothie tammelantorin laidalla. Päivä on aurinkoinen ja kaunis, seurailen lokkien taistelua piirakan palasta.

Klo 12.30 Lounas. Lohikeittoa ja salaattia. Keikkapäivinä tykkään syödä kevyesti. Luin joskus Reijo Taipaleen haastattelun, jossa hän kertoi syövänsä ennen keikkaa kevyesti, ettei “kaikukoppa” täyty. Otin onkeeni.

Klo 13.30 Jälleen kotona. Toimistohommia ja alustavaa valmistautumista illan keikkaan. Olen uusinut settiäni, joten pakkaamisessa pitää olla erityisen tarkka. Helposti jokin “itsestäänselvyys”, kuten mikrofonivastaanottimen virtapiuha, mp3-soittimen kaukosäädin tai vaikkapa puvun kengät jäävät kotiin.

Vaihdan vielä muutaman tempun taustabiisin paikkaa tai jopa biisiä. Tuskaisen vaikeaa. Biisejä selailemaan saattaa helposti unohtua tunneiksi kun yrittää hahmottaa, millainen musiikki tukisi haluamaani tunnelmaa parhaiten. Musiikki vaikuttaa shown yleisilmeeseen, temppujen tyyliin ja jopa salakavalasti esiintymiseeni.

Klo 15.00 Kaunis päivä jatkuu, joten menemme läheiseen puistoon istumaan. Samalla fiksailen vielä taustamusiikkeja kohdilleen iPadistani. Olen rakentanut toimivan systeemin, jossa voin vaihtaa lavalta biisiä kaukosäätimellä ja taustat tulevat oikealla voimakkuudella.

Klo 16.30 Joogaa.

Klo 17.00 Pimeä suihku. Tykkään harrastaa jonkin asteista meditointia ja mielikuvaharjoittelua pimeässä suihkussa. Valo ei häiritse, eikä äänet. On vain pimeys ja veden ääni. Uskon vahvasti mielikuvaharjoittelun voimaan, myös esiintymisen kehittämisessä. Etenkin nyt, kun olen ottanut esitykseeni uusia elementtejä temppujen sekä taustamusiikin muodossa, shown “ennaltanäkeminen” on tärkeää. Hyvällekin esiintyjälle saattaa tulla yllättävän orpo olo lavalla, kun asiat alkavatkin mennä odottamattomasti tai asiat tuntuvat vieraalta.

Klo 17.20 Hiukset keikkakuntoon. Olen tykästynyt tällä hetkellä Uppercut Deluxe pomadeen, jossa yhdistyy hyvä tuoksu, pito ja helppo laittaminen. Jos päivä tulee olemaan pitkä ja haluan olla varma, että letti pysyy jiirissä, käytän öljypohjaista pomadea, kuten Reuzelin vihreä tai Joni’s Brilliant Rock Steady Wax. Tämä ei ollut maksettu mainos.

Keikkameikki päälle. Päässäni soi “Toi Kundi Meikkaa”. Mulle maksetaan isoja rahoja siitä, että olen ihmisten edessä, joten ulkoasuun pitää satsata. Kuumat stagevalot ja melko eläväinen liikkumistyylini lavalla vaatii puuteria.

Keikka-asuna tänään toimii Hugo Bossin kengät, punaiset sukat, Neuw:n farkut, Anerkdjentin paita sekä Tiger of Swedenin pikkutakki. Vapaalla ollessani voin näyttää kuinka resuiselta tahansa, mutta lavalle skarpataan. Paholainen asuu yksityiskohdissa joten sormessa on käsintehty pääkallo-hopesormus ja ranteessa Dieselin huomiota herättävä kello. Olen miettinyt kaiken tukemaan hahmoa.

Klo 18.30 Lähden ajamaan Rosendahliin. Perille päästyäni havaitsen, ettei ihmiset ole vielä edenneet juhlatilaan. Hyvä juttu, ehdin siis tuplatsekata äänentoiston. Hyvä setti voi muuttua keskinkertaiseksi jos esiintyjä tappelee äänentoiston kanssa kesken esityksen.

Sovittu aloitusaikani oli “vähän ennen kahdeksaa”, joten lupasin olla perillä 19.15. Olin ennen seitsemää. En ole vielä koskaan ollut myöhässä keikalta. Tai no, yhdeltä olin mutta silloin tilaaja oli ilmoittanut minulle väärän aloitusajankohdan.

Tsekkailen ihmisiä ja kertaan settiä mielessäni. Rosendahlin salimestari tulee kysymään, kauanko settini kestää. Kerron hänelle, että minulta on tilattu 15-20 min setti, joten maksimissaan kaksikymmentä minuuttia. Hän varmistelee, onko varma kanssa koska pääruoat tulevat esitykseni jälkeen pöytiin ja hänen täytyy tietää tarkka aika. On varma, ilmoitan herralle.

Tilassa on seinämä, jonka edessä vieraat otattivat kuvia ammattikuvaajalla. Hengailen seinämän takana, verryttelen ja venyttelen. Odottelen, että alkuruoat syödään ja astiat kerätään pois. Yleensä esiinnyn ennen jälkiruokaa tai jälkiruoan jälkeen. Tänään olen siis alkupala. Minulle aivan sama, kunhan kukaan ei syö kesken esityksen.

Astiat kerätään ja salimestari tulee vielä muistuttamaan kahdenkymmenen minuutin rajasta. Keikan tilaaja spiikkaa minua sisään. Salimestari tulee vielä näyttämään kännykällään, kuinka hän laittaa ajastimen päälle. Juuri tuollaisia asioita sitä haluaakin nähdä juuri ennen esiintymistä.

Aloitan shown. Temponi on melko kova, koska aikaraja on takaraivossani. Show pyörii silti hyvin, vitsit toimivat ja yleisö ulvoo ja huokaa oikeassa kohtaa. Hyvää jengiä, pari lasillista alla mutta kukaan ei ole kännissä. Fiksuja ja vastaanottavaisia.

Olen jo muutaman kertaa esittänyt uutta numeroani, jossa yleisöstä otettu avustaja ratkaisee sekoitetun rubikin kuution selkänsä takana. Olen taistellut tempun rytmityksen kanssa. Joskus kliimaksi on saavutettu liian nopeasti, joskus jäljessä. Tein paljon ajatustyötä numeron suhteen ja kuivaharjoittelin numeroa ilman yleisöä. Tein myös muutoksia musiikkiin. Tänään juttu toimii ja saa hyvät reaktiot. Mottoni onkin: Jos ei voiteta, opitaan.

Koko ajan esiintyessäni tarkkailen itseäni ja esiintymistäni ikään kuin takapenkiltä. Teen havaintoja ja neuvon itseäni: “Nyt rauhoita tahtia, tähän kohtaan pitää saada suvantoa ja draamaa. Hyvin menee, nää ymmärtää huumoria. Heitä se ja se vitsi tän jälkeen. Nyt lähtee laukalle, keskity! Nyt muista kääntyä hitaasti - hitaammin!” Taikuri Luttisen kanssa puhuttiin tästä tänään puhelimessa. Hauska ilmiö, jota henkilön joka ei esiinny ammatikseen saattaa olla vaikea ymmärtää. Melko skitsofreenista.

Show loppuu, hyvät aplodit. Katson kelloa: keikka kesti muutamaa sekuntia vaille 20 minuuttia. Tilaaja käy kiittämässä ja kertoo, että ovat erittäin tyytyväisiä. Olen esiintynyt Lippupisteen juhlissa aiemminkin, eikä yhtään haittaa että jatkotilauksistakin vihjattiin. Oma fiilis showsta on: vähän liian hätäistä, kiirehdin liikaa ja tein asioita epäselvästi. Lisäksi allergia vaivaa ja shown aikana tekee mieli niistää nenä. Omaan arvioon ei tosin kannata luottaa. Usein omasta mielestä huonot vedot ovatkin yleisön mielestä parhaita ja vice versa.

Klo 20.30 Kotona jälleen. Käyn suihkussa pesemässä pomadet ja keikkameikit pois ja laitan illallista. Nuudeliwokkia, jossa porkkanaa, pähkinöitä, herkkusieniä, vihreää chiliä, kookosmaitoa, limeä ja katkarapuja. Paprikan unohdin.

Syön katsellen samalla ostamaani yhdysvaltalaisen mentalistin, Banachekin luentoa. Temppupuolella ei juuri uutta ollut, mutta lopun keskustelut ovat varsin mielenkiintoisia. Banachek huijasi 70-luvulla tiedemiehiä uskomaan “psyykkisiin” ja “telekineettisiin” kykyihinsä. Tarinat ovat minulle pääosin tuttuja, mutta aina yhtä viihdyttäviä. Banachek myös kertoo hienon opetuksen: yliluonnolliselta vaikuttavan asian kohdatessaan ihmisen ei tulisi heti päättää, uskooko vai ei. On täysin ok sanoa “en tiedä”. Itse asiassa se on fiksun ihmisen valinta.

Saan sähköpostia. Tarjouspyyntö kesäkuulle. Näki esitykseni tänään Lippupisteen bileissä ja tykkäsi. Valitettavasti itsellä kyseinen päivä jo toisaalle varattu mutta lupaan kysellä kollegaa tilalle. Menen nukkumaan puolenyön aikaan.

Tilaa blogi

Pysy mukana Josen seikkailuissa

Email Address

Sign Up

Emme spämmää

Thank you!

Viihdetaiteen ammattilaisena saan hyvän poikkileikkauksen siitä, kuinka suomalaiset juhlivat. Nykyisin esiinnyn enimmäkseen yritystilaisuuksissa, mutta etenkin yksityiskeikoilta olisi paljon erikoisia tarinoita kerrottavana.

Keikkoja on tehty lähiöräkälöistä hyvinkin varakkaiden ihmisten hulppeisiin tilaisuuksiin, jossa pihalla on helikopterikenttä ja saunassa seinänkokoinen ikkuna merelle. Mielenkiintoista on, että loppujen lopuksi ihmiset ovat aika samanlaisia. Nauru tulee samoissa kohdissa ja reaktiot samankaltaisia. Humalassa ihmiset reagoivat epäsuomalaisen voimakkaasti, selvinpäin hillitymmin.

Outoja keikkoja on ollut paljon, mutta tässä kolme ehkä kummallisinta:

3 - Pikkujoulut taikurille

Yrityksen pikkujoulutilaisuus päiväsaikaan. Menen tapojeni mukaisesti hyvissä ajoin paikalle. Yrityksen työntekijät ovat tonttulakeissa, kahvit ja glögit keitetty, pöydässä jouluruokaa ja monenlaisia herkkuja. Odotamme vieraita.

Teen ajankuluksi korttitemppuja työntekijöille. Vieraita ei edelleenkään tule.

Teemme lisää temppuja, hauskaa on, mutta missä vieraat?

Vieraita ei lopulta tule lainkaan. Syytä en tiedä, ehkäpä kutsut eivät menneet perille. Hengailen pari tuntia ja totean järjestäjille että harvemmin esiintyjä näin hienosti otetaan huomioon, että pöydät notkuvat tarjoiluja eikä keikkaakaan tarvitse tehdä.

2 -  Kinky-bileet

Tarjouskysely kinky-yhdistykseltä. Laitoin tarjouksen, hyväksyivät. Jaahas, nyt sitten esiinnytään kinkybileissä.

Mietin pitkään ennen keikkaa kaikkea hauskaa, mitä kinkykeikalla voisi sanoa. “Tänään minulla ei ole ongelmia saada avustajia lavalle, exhibitionistit tulevat mielellään ja masokistit myös.” Arvelin kuitenkin, että kuten yleensä, erikoisjuttujen harrastajat ovat jo kuulleet kaikki mahdolliset vitsit aiheesta, joten päätin pitäytyä aivan normaalissa firmasetissäni.

Bileissä oli panostettu pukeutumiseen (tai pukeutumisen puutteeseen) ja yleisö oli varsin monenkirjavaa.

Keikka rullasi oikein hyvin, kinkyihmiset olivat erittäin rentoja ja vastaanottavaisia. Yhdessä kohtaa esitystäni lavalla oli lisäkseni neljä avustajaa. Heitin shown tähän kohtaan kuuluvan repliikin: “sen lisäksi, että yritän paljastaa kuka heistä piirsi mitä, tulen myös paljastamaan hyvin henkilökohtaisia asioita heistä ja heidän yksityiselämästään.”
Lavalla oli täysin lateksiin verhoutunut mies, dominanainen, noin 60-vuotias natsipukuun pukeutunut mies ja transvestiitti.

Katsoin avustajia ja kommentoin: “Yleensä tässä kohtaa normaalilla firmakeikalla yleisöstä kuuluu naurua ja jännittynyttä hykertelyä, nyt tämä vitsini jäi vähän ohueksi..”

Yleisö repesi ulvovaan nauruun.

Keikka meni ilmeisesti hyvin, sillä sain lisäkyselyn salaiselle keikalle ulkomailla sijaitsevaan linnaan, jossa kinkyihmiset viettäisivät viikonlopun. Ajatus yöstä linnassa kinkyihmisten kanssa oli toki mielenkiintoinen, mutta tätä keikkaa en päässyt tekemään sillä päivä oli jo varattu toisaalle.

1 - Syntymäpäivät. Yksityiskeikka Espoossa, rivitalo

Sesonkiaikaa, yksityinen tilaaja maksoi keikasta täyden yrityskeikkahinnan. Menen hyvissä ajoin paikalle ja näen kaksi pukumiestä erään oven edessä. Juhlat ovat siis tuolla. Menen juttelemaan herroille ja käy ilmi, etteivät he olekaan juhlavieraita vaan myös esiintyjiä: hanuristi ja oopperalaulaja. Soitamme ovikelloa ja oven tulee avaamaan noin viisikymppinen suomalainen mies. Hän esittelee meille 20-vuotis syntymäpäiväänsä viettävän kauniin, venäläisen neidon. Paikalla ei ole muita ihmisiä, vain mies, nuori vaimo ja hänen pieni koiransa.

Mietin settini nopeasti uusiksi, kuvittelin että paikalla olisi juhlavieraita joita voisin ottaa esitykseeni avustajiksi. Nyt on kaksi, ja jos heidät ottaa ei yleisöksi jää kuin koira.

Hanuristi alkaa soittamaan ja oopperalaulaja alkaa laulamaan aarioitaan. Odottelen eteisessä ja kuuntelen olohuoneesta kantautuvaa komeaa laulua. Oopperalaulaja saa aplodit ja herrat lähtevät paikalta. Vilkaisemme toisiamme laulajan kanssa hiukan epäuskoisesti: “tällainen keikka?”.

Minun vuoro. Esittelen itseni ja vedän settini suoraan sankarille. Mies antaa jokaisen tempun jälkeen hurjat aplodit. Vaimokin tuntuu hiukan hämmentyneeltä. Setti viedään kunnialla loppuun ja saan ns. ständärit, eli aplodit seisaaltaan koko yleisöltä. Koirakin nousi ylös, ilmeisesti säikähtäen taputusten ääniä.

Taksimatkalla mietin, miten hienoa olisi joskus ylittää tämä ja tilata oopperalaulaja sekä taikuri niin että olisin yksin yleisönä.

Oli teillä sitten tavanomaisemmat tai oudommat bileet, kysy tarjous. Vastaan nopeammin kuin uskotkaan.

PYYDÄ TARJOUS