Taiteilijaelämää, osa 4
6.00 Herätys. Tsekkaan sähköpostin kännykästä jossa Japanilainen tuotantofirma kyselee Magic for Dogs-videoklippiä johonkin tv-ohjelmaan. Näitä on tullut paljon mutta aina jotenkin sykähdyttävää silti ajatella, että olen taas jossain Japanin telkkarissa koirien kanssa.
Aamuluento Helsingissä joten aikainen lintu jne. Suihku, kuppi kahvia, tukka kuntoon ja kaulaspaitaa päälle.
7.00 Helsinkiin. Laura ajaa joten kertailen luentoa mielessäni ja käyn slaideja läpi. Tänään on luvassa kahden tunnin luento otsakkeella “Kuinka ajatuksia luetaan”. Luentoni käsittelee havaintokyvyn rajallisuutta, vuorovaikutusta, mikroilmeitä, valheita, aktiivista läsnäoloa ja muuta mielenkiintoista. Olen vetänyt luentoa useille eri tahoille myyjistä yritysjohtajiin ja HR-väestä turvakouluttajiin. Luento on hyvin selkärangassa ja juttua riittäisi tuntikausiksi, mutta käyn läpi luentoa vielä kohderyhmän vinkkelistä. Tällä kertaa tilaajana on Sosiaali- ja terveysministeriö ja lokaationa Korkeasaari(!).
9.15 Korkeasaareen ei pääse autolla, eivätkä lautat kulje tähän aikaan, joten kävelen Mustikkamaan sillan kautta. Aamu on kostea ja hiukan kolea, mutta maisemat kauniit. Miellyttävä happihyppely ennen keikkaa.
Korkeasaaren porteilla varoitellaan vihaisista hanhista, jotka pesivät saarella. Opasteissa pyydetään antamaan hanhille pesimisrauha, mutta toisaalta ohjeistetaan nostamaan kädet ylös ja näyttämään mahdollisimman isolta. Jostain syystä mietin mielessäni lyhytkasvuista ihmistä lukemassa opastetta.
9.30 Saavun Karhulinnaan, jossa tilaisuus pidetään. Kättelen tilaajan ja painelen suoraan luokan eteen virittelemään läppärini kiinni tekniikkaan. Porukka alkaa valua kahvilta luokkaan.
Näissä aamukeikoissa alku on aina hiukan jähmeä. Jengi ei tiedä yhtään, mistä kyse ja ovat odottavalla kannalla. Mentalistin pitämä vuorovaikutusluento luo myös aina alkuun skeptisyyttä, ja niin pitääkin. Inhoan itse kaikkia höpönpöpönaminami-luentoja ja onkin tärkeää heti alkuun saada jengi ymmärtämään, että tällaisella hupiukolla voi oikeasti olla jotain annettavaa.
Alun jälkeen homma lähtee liitämään niin kuin pitääkin ja jengi pysyy hyppysissä. Kerron Kahnemanin prosessiteoriasta, tunteista, ilmeistä, valheista, sosiaalisista naamioista, aktiivisesta läsnäolosta ja syistä miksi suurin osa vuorovaikutuksesta epäonnistuu. Kerron myös, kuinka todellisuutta voidaan taivutella ja valemuistoja istuttaa. Näytän videoita, joissa ihmiset valehtelevat ja tuottavat samat mikroilmeet ja ristiriitaiset kehonkielet. Yleisö nauraa epäuskoisena: näinkö tämä toimii?
Hyviä kysymyksiä ja kommentteja alkaa lennellä jo kesken luentoa. Tämä on aina hyvä asia, kertoo, että juttu herättää ajatuksia. Loppuvaiheessa luentoa kysymyksiä ja kommentteja satelee niin paljon, että jätän puoli tuntia mikroilmetreeneistä pois. Porukka on hyvin kiinnostuneita ja keskimääräistä enemmän valveilla. Saadaan hyvää keskustelua aikaiseksi ja juttuni laukkaa välillä täysin sivuraiteille kertomaan esimerkiksi anekdootteja sattuman psykologisesta merkityksestä ihmiselle. Nautin luentojen ja workshopien pitämisestä, koska voin niissä kertoa asioista, jotka minua kiinnostavat ja joita ihmiset yleensä huonosti tuntevat. Ihmisten into ja kiinnostus näitä asioita kohtaan on palkitsevaa. Juttu minulta ei ole vielä toistaiseksi loppunut.
Aikamme ylittyy viidellä minuutilla ja joudun lopettamaan puheenvuoroni. Erittäin avokätiset aplodit ja kasvoilta näkee että maaliin meni. Luennon jälkeen menemme lounaalle, jossa monet tulevat vielä keskustelemaan luentoon liittyvistä aiheista.
Yleisöni jää viettämään päivää muiden aiheiden parissa, minä lähden kävelemään kohti Mustikkamaata. Pari hanhea tulee vastaan huudellen. Mieleeni palaa ohje näyttää mahdollisimman isolta mutta en jaksa. Pieniä hanhia, mitä nuo mahtaa. Mulkaisen vaan. Hanhet alistuvat ja alkavat nokkimaan jotain nurmikolta. Alan miettiä asiaa, johon aina palaan: mikä olisi isoin eläin, jonka voittaisi paljain käsin? Jos ajatellaan, että olisi aidattu alue, eläin ja ihminen ilman aseita? Kissa? Koira? Ei hitossa. Lehmä? Huono on lehmääkään kuristaa. Joku neropatti sanoisi että sinivalas, sen kun istuisi
Klo 15.15 Jälleen kotona. Päiväunet. Kuuntelen Joe Roganin podcastia, jossa vieraana Steve-O. Steve-O kertoo miten hän salakuljetti anuksessaan kannabista ruotsiin, kertoi asiasta medialle ja ruotsin poliisi pidätti hänet salakuljettamisesta. Muistaakseni oli myös samalla reissulla Suomessa putkassa, josta päästyään meni sekoilemaan johonkin Helsingin terassille Bam Margeran kanssa. Pöytiä potkittiin ja kalusteita heiteltiin ympäri piennarta, koska hähää me ollaan kovia Jackass-tyyppejä, fucking suomalaiset. Henkilökunta ei puuttunut tilanteeseen vaan soitti poliisit apuun sisältä käsin.
Klo 17.30 Pakkailen huomista keikkaa varten. Kaikkea ei voi ottaa mukaan, koska matkustan lentäen. Spiraalissa käyttämäni pora jää kotiin, mutta onneksi keikan tilaaja lupasi huolehtia paikalle korvaavan vääntimen.
Klo 19.20Lähdemme kaupungille hakemaan Lauran tastingiin jotain olutta ja samalla maistamaan tyttöjen panemaa hapanolutta hanasta. Hyvälle maistui, sekä Nordicin että O’connelsin hanoista.
Klo 21.40 Kotona jälleen. Telkkaria ja chillailua, nukkumaan 23.