Mentalismilla maailmalle


Sain juuri korvanappiini tiedon, että minut kutsuttiin kesäkuussa sekä esiintymään että luennoimaan Meeting of the Minds mentalistikongressiin Albuquerqueen, New Mexicoon, Yhdysvaltoihin. Meeting of the Mindsin järjestää Psychic Entertainer’s Association, jonka ylpeä jäsen olen. Kyseiseen yhdistykseen ei ole helppo päästä, jäsenyys vaatii syvällisen ymmärryksen mentalismin saloista, vuosien ammattikokemuksen sekä muutaman jo yhdistykseen kuuluvan jäsenen suosituksen. Viimeksi esiinnyin Meeting of the Mindsissa vuonna 2019, jolloin tapahtuma järjestettiin New Orleansissa. New Orleansin lisäksi olen taikuuden kautta päässyt näkemään muitakin upeita paikkoja jenkeissä, kuten Boston, Salem, Las Vegas, Los Angeles, Havaiji ja Miami.

Jose Ahonen Illusion Bar, Praha

Mentalismi toimii, myös Tšekeissä!

Euroopassa olen esiintynyt mm. Sveitsissä, Alankomaissa, Ranskassa, Saksassa, Espanjassa ja taikuuden suhteen suosikkiklubillani Prahassa, jossa sijaitseva Illusion Bar kutsui minut räjäyttämään tšekkiläisten mieliä jo neljättä kertaa. Paikka on pieni, teatteriin mahtuu vain noin nelisenkymmentä ihmistä, mutta tunnelma on aina ollut ihanan intiimi ja mystinen. Jos matkaat Prahaan, suosittelen vahvasti pistäytymistä Illusion barissa. Odotan innolla toukokuuta ja jälleennäkemistä Illusion barin ihanan porukan kanssa!

Esiintyminen vieraissa maissa on opettanut minulle paljon. Kun New Orleansissa eräs oman alani huipputekijä tuli kertomaan, että “That was the realest mentalism I’ve seen in a long while”, totesin, että voin hyvillä mielin palata Suomeen viihdyttämään yritysasiakkaita.





Jose Ahonen