Mentalisti Jose Ahonen, taikuri, puhuja, kirjailija, esiintyjä

View Original

Jäseneksi Suomen Taikapiiriin

Taikurimestari Solmu Mäkelä

Korvanappiini saapui juuri tieto, että minut hyväksyttiin Suomen Taikapiiri ry jäseneksi. On suuri kunnia olla osana vuodesta 1945 toimivaa yhdistystä, jonka historia on väkevä. Puheenjohtajana mm. toimi 34 vuotta eräskin Solmu Mäkelä (kuvassa). Yhdistyksen tehtävänä on ammatillisten ja taiteellisten perinteitten vaaliminen ja edistäminen.

Olen omalta osaltani yrittänyt tehdä kaikkeni suomalaisen taikuuden esiin nostamiseen mm. järjestämällä Suomen pitkäikäisintä taikuriklubia, Club Harhaa ja esimerkilläni rohkaissut muitakin perustamaan upeita taikaklubeja ympäri Suomen. Viraalivideot Magic for Dogs on tuonut suomalaista hulluutta maailmankartalle ja tuo edelleen, viimeksi eilen taas iso internetportaali lisensoi yhden videoista sivuilleen. Huijarit projektin kanssa olemme myös näyttäneet, että taikuus taipuu moneen ja kiinnostaa ihmisiä.

Tänä vuonna jatkan normaalisti yrityskeikkailua, jonka lisäksi luvassa Joku Juttu Siinä Oli - kiertue ympäri Suomea sekä mielenkiintoisia kuvioita ulkomaille. Kesällä pääsen luennoimaan ja esiintymään New Orleansissa ja muista kansainvälistymisjutuista tiedotan myöhemmin.

Taikuus elää!
Mundus Vult Decipi, Ergo Decipiatur
X
Jose