Hypnoosi

Allekirjoittanut tutkimassa mielen ihmeellisyyksiä, tällä kertaa T.A. Watersin "Mind, Myth & Magick"-teosta, jota myös mentalismin Uudeksi Testamentiksi piireissä kutsutaan.. Kirjahyllystä löytyy myös huomattava määrä hypnoosi-aiheista kirjallisuutta.

Olen tutkinut hypnoosin maailmaa kauemmin, kuin taikuuden tai mentalismin.

Kiinnostuin hypnoosista brittiläisen hypnotisoijan Paul McKennan TV-ohjelmien myötä. Minua vaivasi, voiko ihmisen todella hypnotisoida kuvittelemaan olevansa Elvis tai kana. Ajatus tuntui järjen vastaiselta.

Hypnoosi tuntui mystiseltä ja tavallaan tuntuu edelleen. Vaikka hypnoosia on käytetty lääketieteessäkin satoja vuosia, ei sen mekanismeista ole vieläkään kukaan aivan varma. Mentalistien keskuudessa hypnoosi on seksikäs ja kiinnostava teema, vaikka useimmiten mitään oikeaa hypnoosia ei esityksissä edes tapahdu.

Itse en hypnotisoi ihmisiä lavalla oikeasti, enkä myöskään väitä niin tekeväni. Käytän joskus esityksissäni hypnoosia teemana, mutta kieli poskessa ja ironisesti. 

Minulle hypnoosi on ollut suuri apu vuosien varrella. Olen käyttänyt itsehypnoosia mm. rentoutumiseen, keskittymiseen, fokuksen vaihtamiseen ja tavoitteiden kirkastamiseen. Olen hypnotisoinut lukuisia ystäviä ja tuttavia ja heidän kokemuksensa ovat olleet positiivisia ja kannustavia.

Olen joskus kuunnellut hypnoosinauhoitteita, sekä suomalaisia että englanninkielisiä. Olen törmännyt hyvin harvaan hyvään äänitteeseen. Ongelmakohtia ovat esimerkiksi liian tarkka kuvailu siitä, mitä pitäisi tuntea, kokea tai havaita. Kaikille miellyttävä paikka ei ole esimerkiksi kuuma aurinkoranta.

OIen jo pitkään miettinyt, että olisi hauskaa tehdä oma hypnoosiäänite. Varmasti löytyy muitakin, joille pieni rentoutumishetki ja oma aika ei olisi pahitteeksi.

Tämä hypnoosinauhoite on tehty rentoutumista varten. Nauhoitteen jälkeen (tai sen aikana!) on ihan luvallista alkaa nukkua.

Suosittelen, että kuuntelet äänitettä kuulokkeilla siten, ettei äänenvoimakkuus ole kovin kovalla vaan niin, että kuulet puheen juuri ja juuri. Ota mukava asento ja lähde syvälle hypnoosin rentouttavaan maailmaan.

Klikkaa tästä: http://www.mielentaikuutta.com/hypnoosit/

YleinenjosemattiKommentoi