Viisi keikkaa Jouluun.

 Kuva : Juulia Sarlio

Pikkujoulukausi alkaa taas olla ohi. En ole ennen ollut jouluihmisiä, mutta pakko myöntää että viimeistään tuossa joulukuun alussa alkaa katse siintää joulun rauhaan. Kausi on meille esiintyjille se kiireisin vuodesta, monet tekevät kolmasosan vuoden keikoista muutaman viikon sisällä. Keikkoja napsautellaan auki kuin joulukalenterin luukkuja. Enää viisi keikkaa jouluun...

Itse tein reilu parikymmentä keikkaa marras-joulukuussa. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän enää haluan tehdä kolmen keikan iltoja, joten tälle kaudelle olin sopinut useita kokoillan keikkoja juontoineen ja esityksineen. On paljon kivempaa keskittyä yhteen keikkaan kuin stressata aikatauluista, pysäköinneistä Helsingin keskustassa saati taksien saamisesta pikkujouluiltana. Tämän viikon perjantaina olisi luvassa kauden toinen kolmen keikan ilta. Palkkasin kuskikseni ystäväni välttääkseni sudenkuopat.

Vaikka esitys olisi sovittu alkavaksi 19.30 ja loppuvaksi 20.00, ei se tarvitse kuin yhden toimitusjohtajan pitämään se kuuluisa “viiden minuutin” puhe klo 19.25 joka loppuu viimein 19.45, että taikurin pakka on konkreettisesti sekaisin ja aikataulut uusittu. Toistaiseksi en ole yhdeltäkään keikalta ollut myöhässä enkä aio tälläkään viikolla olla.

Kilometrejä tuli myös paljon kuljettua niin omalla autolla kuin junalla. Juniin sellainen pikku vinkki, että paras hinta-laatusuhden on ravintolavaunun yläkerralla paikan suhteen. Paremmat penkit kuin extrapuolella ja hyvän tuurin sattuessa jopa oma nojatuoli jossa näköalat ulos.

Kilometrejä vilisee. Pimeyttä ja harmautta, perillä iloinen ja odottava yleisö. Pidetään hauskaa yhdessä reilu puoli tuntia, sitten he jäävät takaisin pitämään hauskaa, minä palaan pimeyteen. Olisi kiva tietää, mitä kaikkea esiintyjän päässä kemiallisesti tapahtuu esiintymisen aikana. Sen osaan kertoa, että uni kyllä tulee kotiin päästyään helposti, mutta usein herää parin tunnin päästä pirteänä miettimään keikan kulkua tai huomisia keikkoja. Mitä kollegojen kanssa olen asiasta jutellut, en ole asiassa yksin. Unilääkkeisiin en ole uskaltanut kajota, yritän pärjätä mindfulnessin ja mielikuvaharjoittelun avulla.

Keikkamatkoilla pientä lohtua toivat ässäarvat ja netticasinot, keikan jälkeen adrenaliineja purin Players Unknown Battlegrounds -pelissä. Kahdella edellä mainitusta olen vielä voitolla, jälkimmäisestä en.

Sijoitin syksyllä parhaisiin vastamelukuulokkeisiin, mitä rahalla saa. Sony WH-1000mx3 oli painonsa arvoinen hankinta kultaa. Yhdellä viikolla satuin sattumalta kolme kertaa junan lastenvaunuun. Päätös ei ollut minun, vaan VR:n järjestelmien. Lasten elämöinti ei haitannut, kun napsautti kuulokkeet päälle. Tämä ei ollut maksettu mainos.

Pienin keikka oli kymmenen ihmistä, suurimmalla yli tuhat. Paljon mustaa kahvia ja kivennäisvettä. Ne kuuluvat raideriini. Syödä yritin terveellisesti että jaksaisi. Salaattia, keittoja, kalaa. Hotelliöitä kertyi useita eikä hotellien aamiainen enää pitkään aikaan ole tuntunut hohdokkaalta. Jos se maksaa ekstraa, jätän aina väliin.

Tälle syksylle sattui myös kirjamme julkaisu. On ymmärrettävää, että kustantaja haluaa kirjan joulumarkkinoille. Joten ne vapaapäivät kun ei ollut keikkaa, olin promoamassa kirjaa jossain. Mutta palasina on leipä maailmalla ja yrittäjän pitää yrittää. Kirjaa onkin mennyt hyvin ja se on saanut hyvän vastaanoton. Löytyy kirjakaupoista sekä suoraan minun kauttani, näiden sivujen “kauppa” kohdasta. Laitan nimmarin oheen.

Vielä tämä viikko painetaan, keikkoja neljä. Ensi viikolla Club Harha HKI ja sitten joulun viettoon. Tammikuun vietän pitkälti ulkomailla, lähinnä lomaillen ja akkuja lataillen mutta pari keikkaakin pääsen vetämään legendaarisella Iskelmän stagella Playa Del Inglesissä. Samalla viikolla saman lavan valloittaa Frederik. Yritän ottaa meistä yhteiskuvan teidän iloksenne (laittakaa Instagram seurantaan). Paikka on muuten oikeasti todella mainio esiintyjän kannalta. Ainakaan edellisellä keikallani ei ollut edes humalaisia yleisössä. Mielelläni menen uudestaan.

Muistakaa pyhittää Joulu lähimmäisille, niille on aina liian vähän aikaa. Joulun taika tulee omista rituaaleista ja tavoista, joten tehkää siitä oman näköisenne.





YleinenjosemattiComment
Kuinka kokea hallusinaatio 10 minuutissa ilman päihteitä?

Aivomme ovat alttiita erilaisille hallusinaatioille jopa ilman minkäänlaisia päihteitä. Hallusinaatioita pystyy myös aiheuttamaan itselleen. Yksi kiinnostava, joskin hiukan pelottava hallusinaatio on niin kutsuttu "Bloody Mary illuusio".  Illuusiossa omat kasvot muuttuvat oudoiksi, toisen ihmisen kasvoiksi tai jopa eläimen tai hirviön kasvoiksi. Ilmiötä tutkinut psykologi Giovanni Caputo totesi että ilmiö toimi useimmilla koehenkilöillä vähintäänkin oudosti ja joillain todella häiritsevästi. Jotkut näkivät vain omien kasvojensa vääntyilevän, toiset omien kasvojensa tilalla vanhempiensa kasvot, kuolleen sukulaisen, lapsen tai eläimen. 

 Kummiteleva lapsi Googlemapsissa vai osoitus aivojemme tarpeesta havaita kasvoja?

Illuusio toimii näin: tuijota hämärässä huoneessa peiliin kymmenisen minuuttia. Minuutti minuutilta kasvosi alkavat vääristyä ja hakea erilaisia muotoja. Yleensä noin kymmenen minuutin kohdalla kasvot saattavat näyttää täysin toisen ihmisen, tai olennon kasvoilta.

Ilmiö on hyvä esimerkki aivojemme mieltymyksestä hahmontunnistukseen ja visuaalisen informaation täydentämiseen mielikuvituksella. Kun silmämme väsyvät hämärässä, alkavat aivomme täyttää puuttuvaa informaatiota keksimällä asioita. Ilmiön vuoksi ihmiset ovat taipuvaisia näkemään kasvoja siellä missä niitä ei ole, kuten kummituskasvoja valokuvissa tai Jeesuksia paahtoleivässä. 

Ilmiö toimii myös pariharrastuksena. Kymmenen minuuttia silmiin tuijottamista hämärässä kuulostaa romanttiselta, mutta kannattaa varautua kokemukseen jossa kumppanisi tai kaverisi kasvojen tilalla tuijottaa vastaan jokin täysin vieras olento...

Yleinenjosematti Comment
Hommaa laatikko ennen kuin alat ajattelemaan sen ulkopuolelta

En oikeastaan ole koskaan osannut mitään muuta hyvin, kuin asioita, jotka liittyvät luovuuteen. Mainostoimistohommat, työvalmentajan työ sekä tietenkin nykyiset hommat mentalistina, taikurina, juontajana ja kouluttajana liittyvät kaikki oleellisesti luovuuteen.

Työssäni esiintyjänä ajattelen luovasti suurimman osan ajastani. Suunnittelen temppuja, ohjelmia, käsikirjoituksia, videoita, klubeja, koulutuksia ja ties mitä. Ajattelen laatikon ulkopuolelta, sisäpuolelta ja ilman laatikkoa.

Joku tokaisi minulle joskus, että on varmasti ihanaa kun on noin luova ammatti. Voi ajatella vapaasti. Ihanaa se kyllä on, mutta ei vapaata. En nimittäin usko, että vapaus on hyvä luovuuden lähde. Ainakin omalla kohdallani luovuus alkaa kukoistaa vasta kun sitä rajoitetaan.

Nuorena kollina tein musiikkia tietokoneavusteisesti. Amiga 500 tietokone Fast Tracker ohjelmalla avasi maailman musiikin luomiseen muuten soittotaidottomalle taiteilijalle. Aluksi ohjelmassa oli neljä ääniraitaa, jolle säveltää. Yhdelle rummut, toiselle basso, kolmannelle syntikka ja neljännelle ehkä kitara. Neljä raitaa oli mahtava rajoite musiikinteon opetteluun, koska se rajoitti luovuutta. Neljä raitaa oli haaste. Älyllinen ja taiteellinen. Yhdelle raidalle saattoi saada jopa rummut ja basson kun oikein kikkaili ja mietti.

Samalla tavalla rajoitteita voittivat jo kauan sitten esimerkiksi The Beatles ja Queen, jotka nauhoittivat neli- ja kasiraitureilla massiivisia teoksia ns. Multitracking tekniikalla.

Myöhemmin ohjelmaan tuli neljä raitaa lisää, jolloin tuntui kuin joulu olisi tullut teknomaailmaani. Kahdeksalle raidalle saa jo vaikka mitä! Vuosien mittaan laitteet ja ohjelmat paranivat ja raidat lisääntyivät. Nykyisin musiikkiohjelmissa on raitoja loputtomasti.

Tanskalaiset elokuvaohjaajat Lars von Trier, Thomas Vinterberg, Kristian Levring ja Søren Kragh-Jacobsen lanseerasivat vuonna 1995 elokuvan taiteellisen suuntauksen, Dogma 95:n.

Dogman perimmäinen tehtävä oli rajoittaa ohjaajan luovuutta elokuvan sisällön kirkastamiseksi.

Dogma 95:n sääntöjä oli:

- Elokuva tulee kuvata vain aidoilla kuvauspaikoilla. Rekvisiittaa tai lavasteita ei saa tuoda paikalle. (Jos tiettyä esinettä tarvitaan juonen kannalta, kuvauspaikka on valittava niin että sellainen löytyy valmiina.)
- Ääntä ei saa tuottaa kuvista irrallaan, tai päinvastoin. (Musiikkia ei saa lisätä elokuvaan jälkeenpäin, vaan sitä saa kuulua elokuvassa vain, jos sitä sattuu kuulumaan kuvaustilanteessa taustalla.)
- Kameran kuuluu olla käsivaralla. Vain kehon aikaansaama kameran liike tai vakaus on sallittua. (Ei ole sallittua kuvata jalustalta tai muulta tuelta. On kuvattava paikassa, jossa kuvattavat tapahtumat tapahtuvat.)
- On käytettävä värifilmiä. Erityistä elokuvavalaistusta ei saa käyttää. (Yhden kameraan liitetyn valaisimen käyttö on sallittu. Alivalottuneet kohtaukset on leikattava pois.)
- Optiset tehosteet ja suotimet ovat kiellettyjä.
- Elokuvassa ei saa olla pinnallista toimintaa. (Murhat, aseet, ja niin edelleen ovat kiellettyjä.)
- Ajalliset ja paikalliset siirtymät eivät ole sallittuja. (Elokuvan on tapahduttava tässä ja nyt, ikään kuin reaaliajassa.)
- Genre-elokuvat eivät ole sallittuja.
- Elokuva pitää siirtää 35 millimetrin filmille käyttäen normaalia 4:3 kuvasuhdetta. (Aiemmin sääntö vaati, että elokuva on myös kuvattava 35 mm filmille, mutta sääntöä löysättiin pienen budjetin elokuvien tekemisen helpottamiseksi.)
- Ohjaajaa ei saa mainita elokuvan tiedoissa.

Pitkälti Dogman ansiosta tanskalainen elokuva nousi maailmanmaineeseen.

 Ernest Hemingway

Tarina kertoo, että Ernest Hemingway löi kavereidensa kanssa vedon siitä, että hän pystyy kirjoittamaan puhuttelevan tarinan kuudella sanalla. Hemingway voitti vedon. Kuusi valittua sanaa kuului:

“For sale: baby shoes, never worn”

Tarina innoitti Smith-lehteä pyytämään lukijoiltaan elämäkertoja tiivistettynä kuuteen sanaan. Kuuden sanan elämäkertoja vastaanotettiin niin tunnetuilta kuin vähemmän tunnetuilta ihmisiltä. Muutamia esimerkkejä tarinoista:

Well, I thought it was funny. — Stephen Colbert
Couldn’t cope so I wrote songs. — Aimee Mann
Grumpy old soundman needs love, too. — Lennie Rosengard
Painful nerd kid, happy nerd adult. — Linda Williamson
No future, no past. Not lost. — Matt Brensilver

Millainen olisi sinun kuuden sanan elämäkerta?


“Aivan mieletön show! Kolme roolia yhdessä miehessä; mentalisti, taikuri ja stand up -koomikko. Vieraat kiittelivät vielä seuraavanakin päivänä huikeasta esityksestä. ”

— Emmi Sipilä, project manager, Kouta Media Oy

Pikkujoulukeikkoja myydään nyt kovaa vauhtia. Joko sinun yritykselläsi on varattuna takuuvarma viihdenumero? Katso tarjoamani ohjelmat ja kysy tarjous, vastaus alle tunnissa.

YleinenjosemattiComment
Todennäköisyyttä ja harhaa

Heitetäänpä kolikkoa. Ei mitään taikurin kolikkoa vaan ihan oikeaa, omasta kukkarosta löytyvää euron kolikkoa. Viidellä ensimmäisellä heitolla kolikko kääntyy aina kruunaksi. Mitä veikkaat seuraavalla, kuudennella heitolla tapahtuvan? Mikä on todennäköisempää – se että tulee kuudes kruuna vai se että tulee klaava?

Voin heti tunnustaa, että kysymys oli muotoiltu johdattelemaan sinua harhaan, sillä kumpikaan vastauksista ei itse asiassa pidä paikkaansa. Jos kolikko on kaikin puolin kunnossa, jokaisella heitolla todennäköisyys saada kruuna tai klaava on täysin sama eli 0,50.

Olen blogissani jo aiemmin käsitellyt pelaamiseen liittyvää taikauskoa ja tällä kertaa sukelletaan vähän syvemmälle sellaisiin harhoihin tai virhepäätelmiin, jotka on helppo huomata – jos ei itsessä niin ainakin toisten ihmisten käyttäytymisessä.  Aivomme tekevät meille tepposia, ja tällaisten sudenkuoppien tiedostaminen on lähtökohta niiden korjaamiselle. Monet näistä periaatteista pätevät myös yleisemmin rahapelien ulkopuolella, ja korjaavia periaatteita voidaan soveltaa monella muullakin elämän alueella.

Esimerkkimme kolikonheitosta on yksi yleisimmistä sattumaa ja todennäköisyyttä koskevista virhemalleista. Kyseessä on klassinen niin sanottu pelaajan harha (englanniksi gambler’s fallacy tai Monte Carlo fallacy), joka on vain yksi pelaajia koukuttavista harhaluuloista. Nimen viittaus Monte Carlo juontuu tunnetusta tapahtumasta vuodelta 1913, jolloin Monte Carlon kasinon ruletissa pallo pysähtyi peräti 26 kertaa peräkkäin mustalle. Jossain 15. mustan tienoilla pelaajat alkoivat panostaa huikeita summia punaiselle häviten suuria summia.

Opimme jo koulussa ns. suurten lukujen lain, ja virheellisesti sovellamme sitä myös yksittäiseen pelitapahtumaan, vaikka ilmiö toteutuu vasta – nimensä mukaan – suurissa luvuissa, eli silloin kun tapahtumia on riittävän lukuisa joukko. Jos heitämme kolikkoa tuhansia kertoja, alkaa kruunan ja klaavan esiintyminen lähestyä fifty-fifty-tilannetta. Yksittäiseen tai edes muutamaan perättäiseen kolikon heittoon se ei kuitenkaan päde, vaan jokainen heitto on ainutkertainen, ikään kuin koko edeltävää heittohistoriaa ei olisi lainkaan. Kolikko ei kanna mukanaan muistoa aiemmista yrityksistä ja tuloksista, vaan tuottaa tuloksen joka ikinen kerta täysin sattumanvaraisesti.

Voimme joutua saman harhan valtaan usealla tavalla myös automatisoiduissa peleissä kuten hedelmäpeleissä, joiden toiminta perustuu satunnaislukugeneraattoriin. Sattumanvaraisuudesta huolimatta, monet pelaajat puhuvat kuumista tai kylmistä peleistä sen mukaan, onko peli juuri antanut voittoja vai ei. Tämän perusteella eri pelaajat sitten joko pelaavat tai välttävät pelaamasta kyseisiä pelejä, vaikka todellisuudessa pelikoneen aiemman käyttäytymisen perusteella ei voi millään ennustaa sen tulevaa käyttäytymistä tai tuloksia.

Eteenkin uudet kasinot netissä yleensä ilmoittavat kolikkopelille teoreettisen palautusprosentin, joka toteutuu vasta hyvin suurella otannalla. Sanotaan, että pelin palautusprosentti on vaikkapa 96 % kuten parhaiden nettikasinoiden tapauksessa on laita. Huikea prosenttimäärä pitää paikkansa pitkällä aikavälillä ja huomioiden kasinon kaikki kyseisen pelin pelaajat. Jos minä pelaisin nyt samaa peliä 100 kierrosta 1 euron panoksella, näyttäisi pelikassani istunnon jälkeen varmasti aivan jotain muuta kuin 96 euroa. Se olisiko saldo enemmän vai vähemmän kuin 100 euron kokonaispanokseni, riippuisi aivan sattumasta.

Eikä pelurin harhaan edes tarvita itse peliä. Jo pelkästään se, että ajatellaan pitkän tappioputken päättyvän suureen voittoon tai pidempään voittoputkeen, joka tasoittaa voitot ja tappiot, on periaatteessa samaa ilmiötä. Onpa vastaan tullut myös listoja yleisimmin tai harvimmin arvotuista lottonumeroista, joita viisaasti käyttäen vakuutetaan voiton olevan – jos ei varma – niin ainakin varmempi kuin mutumenetelmällä tai syntymäpäivien perusteella kokoon pannulla rivillä.

Mielenkiintoista on myös se, että jos olisin sanonut ”pitkän voittoputken jälkeen tulee pitkä tappioputki, joka tasoittaa voitot ja tappiot”, ajatus ei olisi tuntunut kovin tunnistettavalta. Harvempi pelaaja näet käyttää samanlaista logiikkaa epäsuotuisaan suuntaan – paitsi silloin, kun selitetään jälkiviisaana jo tapahtunutta häviötä. Halumme on selittää kielteiset asiat itselle edullisesti. Vielä selvemmin tämä näkyy pelaajien taipumuksena pitää voittoja ja muita onnistumisia oman taidon näytteinä, kun taas tappiot laitetaan yleensä huonon onnen piikkiin. Laiskuuden lisäksi aivot ja aivoituksemme ovat myös epäloogisia.

Samalla tulee esiin myös se, miten haemme jatkuvasti ilmiöille syy ja seuraus -suhteita. Aivomme ovat rakentuneet niin, että pyrimme näkemään varsinkin perättäisissä tapahtumissa samankaltaisuutta tai erilaisuutta ja rakentamaan niistä ennustettavia malleja. Eloon jäännin kannalta on ollut hyödyllistä ymmärtää yhteys rasahtelevan pensaan ja hyökkäävän leijonan välille. Jos aivomme ei pystyisi moiseen, emme olisi nyt tässä miettimässä rahapelejä. Kaikkialla, kuten onnenpeleissä, ei samanlaisia säännönmukaisuuksia kuitenkaan ole olemassa, vaikka aivomme niitä sielläkin mielellään näkee.

Koska erillisten tapahtumien yhdistelykyky on ollut niin tärkeä, se elää meissä edelleen hyvin vahvana. Aivomme hakee ja muodostaa erilaisia kuvioita koko ajan, ja etenkin pyrkimys harmoniaan on voimakas. Odotamme, että klaavan ja kruunan tai ruletin punaisen ja mustan osumat muodostavat kauniin ja tasapuolisen jakautuman ja voitottomat kaudet vääjäämättä täydentyvät samalla määrällä voitollisia pelisessioita.

Mutta palataanpa vielä todennäköisyyksiin. Monty Hallin ongelmaksi nimetty arvoitus on sekä psykologinen ongelma että leikkiä todennäköisyyksillä. Ongelman asetelma on tuttu, jos olet koskaan katsonut ohjelmaformaattia nimeltä Let's Make a Deal. Ohjelmassa kilpailijalle näytetään kolme ovea; Yhden taakse on piilotettu upouusi auto ja kahden oven takaa löytyy vuohi. Kilpailija saa valita yhden oven, mutta sitä ei avata aivan vielä – ensin avataan toinen ovi, jonka takaa paljastuu joka kerta vuohi. Seuraava askel on mielenkiintoinen: tässä vaiheessa kilpailija voi vaihtaa valitsemaansa ovea.

Nettikasinot kokemuksia keränneet kilpailijat todennäköisesti yrittäisivät olla fiksumpia ja pitäytyä valinnassaan, mutta tässäpä piileekin Monty Hallin ongelman juju! Todennäköisyyksiä laskemalla alkuperäisen oven vaihtaminen toiseen on kannattavampaa, sillä ilman vaihtoa kilpailijan mahdollisuudet voittaa ovat 1/3, mutta vaihtamalla mahdollisuudet nousevat 2/3.

Monty Hallin ongelma onkin erinomainen esimerkki siitä, miten hiuksenhieno ero voi harhan ja todennäköisyyden välillä olla.

YleinenjosemattiComment
Huippumentalistit kokoontuivat noitakaupunki Salemissa

 Matkustimme veljeni kanssa mukavasti Icelandairin koneella.

Minulla on kunnia kuulua ainoana suomalaisena Poskiparran Peten lisäksi kansainväliseen Psychic Entertainers Association -järjestöön. P.E.A on mentalistien, hypnotisoijien ja eettisten psyykikkojen kattojärjestö, johon kuuluu reilu parisataa alan ammattilaista ympäri maailman. Tänä vuonna Meeting of Minds -kongressi järjestettiin noitahistoriastaan tunnetussa kaupungissa, Massachusettsin Salemissa. Ennen kongressia vietin muutaman päivän Bostonissa. Upea kaupunki ja todella hyvää ruokaa. Sääkin helli, lämpöä oli päivisin yli 30 astetta.

Salem sijaitsee noin puolen tunnin matkan päässä Bostonista ja siellä asuu noin 41 000 asukasta. 1692 Salemissa tapettiin 19 ihmistä noituudesta epäiltynä hirttämällä, jonka lisäksi useita noitaepäiltyjä kuoli vankiloissa. Tänä päivänä Salem elää noituudesta ja pikkukaupungista löytyykin noitamuseita, kummitustaloja ja lukuisia noituusrihkamaa tarjoavia kauppoja sekä ennustajia. Kaupungissa näkyy paradoksaalisesti vahvana myös eri uskonnot. Kaduilla pyörii jehovantodistajia, kristittyjä ja mormoneja tarjoamassa pelastusta noituuden ja pahan palvelemiselta.

Hawthornen hotelli kuuluu "Historic Hotels of America" liigaan.

Meeting of the Minds kongressi pidettiin upeassa ja historiallisessa Hawthornen hotellissa, joka tarjosi kivaa kontrastia Bostonin ultramoderniin hipsterhotelliin, Aloftiin. Jenkkiläiseen tyyliin hotellin tekniikka, kuten äänentoisto ei ollut aivan terävintä kärkeä, mutta puitteet olivat vaikuttavat. Virallisesti kongressi alkoi sunnuntaina, mutta jo lauantai-illan etkobileisiin oli saapunut tuttuja naamoja ympäri maailman. Suurin osa mentalisteista oli jenkkejä, mutta paikalla oli myös tekijöitä mm. Skotlannista, Jerusalemista ja Saksasta. Näin alalla toimivan näkökulmasta oli upeaa tavata alan legendoja, joiden kehittämät temput ja metodit ovat alamme kulmakiviä.

 Luennoilta jäi käteen paljon materiaalia syksyn esityksiin

Päivät vietimme luennoilla oppien uutta ja löytäen vanhaan uusia näkökulmia. Tietoa tuli paljon ja inspiraatiota sitäkin enemmän. Materiaalia jäi käteen niin paljon, että uuden shown sisältö alkaa olla kasassa. Uusia numeroita nähdään yrityskeikoillani sekä julkisissa tilaisuuksissa jo syksyllä.

Jouduin valitettavasti poistumaan kongressista ennen loppugaalaa keikkakiireiden vuoksi, olin buukattu viihdyttämään VIP vieraita Oulun SuomiPop-festivaaleille. Loppugaalassa palkittiin alan korkeimmalla tunnustuksella, Dunninger Awardilla loistava skotlantilainen mentalisti Colin Cloud. Onneksi ehdin nähdä miehen esityksen kongressin iltajuhlassa, todella vaikuttavaa esiintymistä ja huikeaa mentalismia. Mies on tunnettu esimerkiksi America’s got Talent -ohjelmasta, jossa mies pääsi aivan finaaliin saakka.

 Yksi maailman parhaista mentalisteista, skotlantilainen Colin Cloud

Mentalismi on melko yksinäinen laji ja ainoa asia mitä kaipaan “oikeasta” työelämästä on työkaverit. On hienoa tavata kollegoita, vaihtaa ajatuksia ja tuulettaa päätä keikkaelämän plussista ja miinuksista. Seuraavaksi alan käsikirjoittamaan, rakentamaan ja harjoittelemaan uusia numeroita ja odotan innolla, että pääsen niitä teille syksyllä esittämään. Leuat tulevat putoilemaan varmasti!

 

Laurel, Yanny? Miksi ääniharhat toimivat?

 Viikon viraali-ilmiö on laittanut jo  T-paitakauppiaatkin töihin .

Viime päivinä sosiaalisissa medioissa on kiertänyt ääni-illuusio, jossa kuuluttajaääni sanoo Laurel tai Yanny, tai aivan jotain muuta. Ihmiset ovat hämmentyneitä kun samassa tilassa, samoilla kaiuttimilla ihmiset kuulevat äänen eri tavoin.

Miksi toiset sitten kuulevat Laurel ja toiset Yanny? Ääninäytteessä ei oikeastaan sanota kumpaakaan. Niin kutsuttu priming-efekti (suomenkielellä ytimekkäästi "implisiittinen alustusmuisti") on ilmiön ensimmäinen syy. Priming tarkoittaa tietynlaista virittäytymistä. Kun meille kerrotaan, kuuletko Laurel vai Yanny, viritymme jo valmiiksi kuulemaan jommankumman.

Ääninäytteessä on tavallaan kummatkin ääntelyt, mutta Yanny korkeammilla äänitaajuuksilla kuin Laurel. Tästä voisi vetää johtopäätöksen, että vanhemmat ihmiset kuulevat lähtökohtaisesti Laurel ja nuoremmat Yanny. 

Virittäytymistä voit testa hyvin tällä äänipätkällä. Voit ensin päättää, haluatko kuulla "Brainstorm" vai "Green needle", jonka jälkeen soittaessasi äänipätkän kuulet ennalta valitsemasi äänen. Hullua!

Ellen DeGeneres esitti ohjelmassaan myös hauskan pätkän joka näyttää hyvin, kuinka aivomme käsittelevät äänidataa. Pätkässä kuulet aluksi robottiäänellä mölinää, mutta kun ääni toistetaan selkeänä, alkaa robottiäänikin kuulostamaan täysin järkevältä. Aivomme siis oppivat tunnistamaan lauseen kohinan seasta. Aivan pimeetä!

Tein myös itse muutama vuosi sitten videon, jossa demonstroin erästä ääni-illuusiota, niin kutsuttua McGurk efektiä. Tämä harha liittyy siihen, kuinka aivomme prosessoivat ääntä ja visuaalista informaatiota. Visuaalinen informaatio on tärkeämpää, joten se yliajaa ääni-informaation ja aivomme keksivät ääniä aivan itse. Älytöntä!

Miltä tuntui hypnoosin eka kerta?

Teini-ikäisenä näin televisiosta englantilaisen hypnotisoijan, Paul McKennan hypnotisoivan ihmisiä esittämään Elvistä ja kanaa. Olin skeptinen. Päätin, että jos pelkästään puhumalla on mahdollista saada ihminen käyttäytymään aivan hassusti, on tuo taito opeteltava. Kun minä olin nuori oli internet vasta tiettyjen insinöörien pilke silmäkulmassa, mutta onneksi Korpilahden kirjasto tarjosi vastinetta kirjastokortille.

Luin kaiken, mitä hypnoosista löysin: Lauerman ja kumppaneiden lääketieteellisistä hypnoosikirjoista Jarl Fahrerin parapsykologian rajamailla liikkuviin huuhaa-opuksiin. Ujosti aloin testailla hypnoosia nuoruuteni varrella ja viimein onnistuin. Ensimmäinen kerta hypnoosissa vastaa hiukan ensimmäistä kertaa seksissä. Odotukset, pelot ja into ovat kovia ja kun ensimmäinen kerta tapahtuu niin sitä ihmettelee, että nyt se sitten tapahtui.

[youtube=://www.youtube.com/watch?v=LJ6ybBCx2ZI&w=640&h=480]

Kerran onnistuin suggestoimaan silloisen tyttöystäväni tilaan, jossa hän ei pystynyt puhumaan mitään. Testailimme yhteisymmärryksessä hypnoosin rajoja aikana, jolloin olin kaikkein voimakkaimmin aiheesta kiinnostunut. Hätääntyneen näköisen tyttöystävän yrittäessä saada sanoja suustaan tajusin viimeistään, että tämähän perkele toimii.

Havahtuminen tähän oli jopa hiukan pelottavaa.

Hypnoosin kautta tutustuin mentalismin maailmaan, jossa suggestioilla ja hypnoosilla oli ainakin pieni paikkansa. Suurin osa mentalisteista ei hypnotisoi, mutta useat käyttävät hypnoosin mystiikkaa draamallisena tehokeinona esityksissään.

Aito lavahypnoosi onkin varsin epäeettinen viihteen muoto jossa on riskinsä. Entisaikojen lavahypnotisoijat olivat usein häikäilemättömiä tivolihuijareita, jotka saattoivat käyttää esimerkiksi erilaisia kemiallisia kaasuja “hypnoosin” aiheuttamiseksi.

Yksi kantava aiheeni Voodoo-showssa on suggestiot ja hypnoosi. Aion kertoa ja näyttää, miten ja miksi hypnoosi toimii. Ketään ei hypnotisoida, mutta kaikki saavat tuntea suggestioiden voiman. Näytän myös konkreettisesti, kuinka sanoilla muovataan todellisuutta.

Olen kouluttanut lukuisia myyjiä, esimiehiä, turvallisuusalan kouluttajia ja poliiseja siitä kuinka helppo laiskoja aivojamme on huijata ja miten altis ihmismieli on.

Taikuri ja mentalisti näkee ihmismielen kummallisuuksia aitiopaikalta. Käytäntö opettaa ja laajentaa ymmärrystä niin perhokalastuksen kuin vuorovaikutushakkeroinninkin suhteen.

Odotan innolla, että pääsen raottamaan myös teille mystiikan verhoa.

www.voodooshow.info

Kevään esitykset:

TAMPERE: Hällä-näyttämö, 13.4.2018 klo 19 - 20.30

https://www.facebook.com/events/189455028327740/

LIPPUJA: https://holvi.com/shop/bsxxkc/product/46c96f9d5ea964d7b0515ba02ccb8447/

VAASA:  Skafferiet at Ritz, 28.4.2018 klo 20-22

https://www.facebook.com/events/785363141661319/

LIPPUJA: https://www.netticket.fi/information_plays.php?info_id=10359

 

Mikroilmeet - mitä tulee tietää?

[youtube=://www.youtube.com/watch?v=-HE7y0A-r-c&w=854&h=480]

Mikroilmeet ovat viime aikoina saaneet paljon medianäkyvyyttä. Se ei toisaalta yllätä, koska aihe on ollut varsin mediaseksikäs Yhdysvalloissa jo muutaman vuoden ajan ja esimerkiksi psykologi Paul Ekmanin hahmon pohjalta rakennettiin suosittu sarja Lie to me. Oulun koneälytutkimus mikroilmeiden parissa on ainutlaatuista koko maailman mittakaavassa.

Mikroilmeet ovat olleet osa “Vuorovaikutushakkerointi” -koulutuksiani jo vuosia. Koulutuksissani käsittelen enimmäkseen muita asioita, kuten miksi ajattelumme toistaa kaavoja, olemme laiskoja havaitsemaan uusia asioita ja kuinka esimerkiksi työkavereidemme ennakko-odotukset vaikuttavat suorassa suhteessa toimintaamme. Mikroilmeet kuitenkin kiinnostavat ihmisiä ja avaan aina mielelläni asiaa laajemmin.

Mikroilmeet ovat osa nonverbaalista viestintää, joita ihminen sekä tulkitsee että tuottaa alitajuisesti. Mikroilmeitä tapahtuu yleensä hetkellä, jolloin ihminen yrittää peittää tunteitaan joko tietoisesti tai alitajuisesti. Ihmisten kyky havaita ja tulkita mikroilmeitä alitajuisesti vaihtelee.

“Lie to me” -ohjelmassa ja populaarikulttuurissa mutkia vedetään suoriksi ja mestari-ihmistuntija näkee valheiden läpi mikroilmeitä tuijottamalla. Tämä on kuitenkin täyttä fiktiota. Vaikka olisit kuinka hyvä tulkitsemaan mikroilmeitä, et pysty niistä lukemaan ajatuksia. Mikroilmeet ovat signaaleja ristiriitaisista tunnepiikeistä ja antavat viitettä siitä, millainen tunne ihmisen mielessä käy. Se, mihin tunne sitten liittyy, onkin aivan toinen asia. Vaikkapa inhon tunne saattaa liittyä keskustelun aiheeseen, keskustelukumppaniin, närästykseen tai muistoon eiliseltä.

Toisaalta olen useinkin havainnut mikroilmeitä saaden viitettä siitä, mitä ihminen ajattelee. Tätä tapahtuu esiintyessä sekä ihan arjessa. Ylimielisyyden tai itsetyytyväisyyden mikroilme vastapuolen kasvoilla hetkellä, jolla sanon hinnan jollekin projektille viittaa siihen, että maaliin menee. Tässä ei ole mitään mystistä, vaan kyseessä on normaalisti automaattinen prosessi joka on teorian kautta muutettu tietoiseksi. Tätä tapahtuu kuitenkin verrattain harvoin. Useimmiten en myöskään jaksa aktiivisesti seurata ihmisten kasvoja ja eleitä, luotan enemmän puheeseen ja sanojen valintoihin.

Valheita ihmiset tunnistavat ilman mitään mikroilmetietämystä. Alitajuinen, automaattinen prosessi havainnoi kehonkieltä, ilmeitä, äänen painoja, sanojen käyttöä ja tuottaa sitten signaaleja joista ihminen päättelee, tuntuuko vastapuoli luotettavalta. Kaikkia näitä työkaluja voi kuitenkin myös opiskella ja tuottaa enemmän tietoiseksi. Tämä tosin lisää vastuuta ja ylitulkinnan vaaraa. Etenkin alkuvaiheessa esimerkiksi kehonkieltä opiskelevat ihmiset näkevät signaaleja kaikkialla ja helposti ylitulkitsevat ihmisten asentoja ja liikkumista.

Isoin ongelma vuorovaikutuksessa ei ole mikroilmetietämyksen puute, vaan ihmisten luontainen itsekeskeisyys ja aktiivisen läsnäolon puute. Usein keskustelu on kuin pingistä ajatuksilla, jossa toinen kuuntelee, nyökyttelee mutta kaiken aikaa miettii, mitä haluaisi itse seuraavaksi sanoa. Ja kun toinen viimein lopettaa jaarittelunsa, alkaa toisen vuoro. Toinen taas esittää vuorollaan kiinnostunutta ja miettii omiaan.

Mikroilmeiden opiskelussa on sekin hyvä puoli, että ylipäänsä keskitetään huomiota kasvoille. Kasvoilla tapahtuu sosiaalisten ilmeiden ja mikroilmeiden välillä paljon muutakin, kuten ns. “Subtle expressions”, hienovaraisia ilmeitä. Tunteet aiheuttavat ilmeitä monin tavoin ja olemalla aktiivisesti läsnä saatat havaita paljon signaaleja joita et aivot automaatti-moodissa havaitsisi.

Mikroilmeiden bongaamisen harjoittelu on kuitenkin mielenkiintoinen ja aika vaaraton harrastus. Suosittelen lämpimästi perusteiden opiskelun jälkeen katsomaan esimerkiksi lentokenttä-sarjoja, niitä, joissa kiinalainen mamma yllätetään salakuljettamassa ruokasieniä tai Amsterdamista palaavan surffaripojan laukkua tutkitaan huumejäämien varalta. Partnerille voit sanoa, että teet taustatutkimusta jos sohvalla makaamisesta tulee kuittia.