Mentalistin käsityöoluet

Olen jollain tavalla hyvin pakkomielteinen ihminen. Jos innostun jostain, otan aiheen haltuun kaikella kapasiteetillani, yleensä jo lievään hulluuteen saakka. Vuosia sitten kiinnostuin oluen tekemisestä, näennäisesti yksinkertaisesta prosessista, johon kuitenkin saa upotettua aikaa ja rahaa rajattomasti. Aloitin kokeilut valmispakkauksilla joista lähinnä tuli etäisesti oluen makuista kiljua. Pikkuhiljaa sain valmispakkauksetkin maistumaan hyvälle kun aloin päästä hommaan kiinni (älä lisää sokeria vaan spraymallasta tai vaikka kaksi valmispakkausta yhteen settiin). Kunnianhimoni ja uteliaisuuteni ei kuitenkaan ollut vielä lainkaan tyydytetty.

Aloin kiinnostumaan "all grain brewingistä", eli oluenpanemisesta täysin alusta saakka, maltaista ja humalista erilaisten tiivisteiden ja siirappien sijaan. Luin aiheesta loputtomasti, kuuntelin erilaisia podcasteja ja lopulta tein ensimmäisen ihka oikean oluen itse. Yllätys oli suuri, kun ensimmäinen oma olut maistuikin paremmalle kuin moni Alkossa myytävä olut!

 Oppia on haettu niin podcasteista, internetistä kuin kirjoistakin.

Olut on tuoretuote ja etenkin ale-tyyppiset oluet voivat olla erittäin maukkaita kotona tehtyinä, kunhan panoprosessi on oikea ja hygieniasta on huolehdittu.

Tästä alkoi kokeilut: pelkästään erilaisilla mallaspohjilla ja humalilla saa luotua huikean kirjon eri olut-tyylejä mutta kotona tehdessä hauskaa oli myös erilaiset hullut kokeilut: kookosportteri, kirsikkaolut, mustapippuristout tai vaikkapa monsoon malabar-kahvilla maustettu rommiportteri.

Työni on hyvin sosiaalista ja ehkä juuri siksi vastapainona harrastukseni ovat jotain aivan muuta: oluenpaneminen on hyvin meditatiivista käsityötä ja esimerkiksi kalastaessa olen yksin luonnon kanssa.

 Kotioloissa pantu Bitter. Koira-aiheet etiketeissä oli mukana jo ennen Magic for Dogsia.

Muutama ystäväni on mukana palkitussa Pyynikin käsityöläispanimossa ja kun he ehdottivat yhteistyön aloittamista oman oluen muodossa, ei minun tarvinnut juuri asiaa miettiä. 

Perustimme  Sideshow Brewing-nimisen käkipanimon, joka ainakin tässä vaiheessa tuottaa fyysisesti oluet muissa panimoissa, kuten Pyynikin käsityöläispanimossa. Sideshow Brewing on nyt julkaissut yhden oluen, Surfing Dog IPAn jota on pantu jo nelinkertainen määrä alkuperäisiin suunnitelmiin nähden hyvän kysynnän vuoksi. Reseptiä on myös paranneltu kokemusten mukaan.

25.9. julkaistava toinen olut kantaa nimeä Reggae Dog ja se on kevyt, vaalea, maltillisesti katkeroitu mutta reippaalla kädellä aromihumaloitu olut, joka tuoksuu mangolle, papaijalle ja ananakselle. 

 Ensimmäinen oma olut baarissa juotuna! Paikkana Public House Huurre Tampereen Kalevassa.

Mietin pitkään oluiden ulkoasua ja tarinaa. Koristin omia kotioluitani koira-aiheisella etiketillä jo ennen Magic for Dogs-viraalivideota joten aihe tuntui edelleen hyvältä, olkoonkin että olutmaailmassa on jo nyt ylitarjontaa erilaisista koira-aiheisista oluista. Erilaiset koirat myös antoivat inspiraatiota oluen "isoon ideaan", kuten Tuutikki Havaijilla, erään ystäväni Reggaemainen-koira tai veljeni bostonin terrier, joka tähdittäisi komeasti etikettiä Pirate Porter-oluessa. Reseptieni muodostus lähtee aina "isosta ideasta" ja mielikuvasta, jonka pohjalta alan miettiä maltaita, humalia ja mahdollisia mausteita. Etiketit toteutti toiveideni pohjalta loistava graafikko Joni Syvänen.

 Hyvässä seurassa!

Kaupallisten oluiden tuottaminen on jälleen yhden unelmani toteutuminen, josta olen hemmetin ylpeä. Olen omistanut elämäni luomaan ihmisille pieniä ihmeitä, mutta näköjään tässä saa itse olla kaikenaikaa yllättynyt ja hämillään.

Reggae Dog-oluen julkaisubileet 25.9. Ravintola Maja/Talossa klo 19 alkaen. Tehdään taikatemppuja, maistellaan oluita ja kuunnellaan reggae-musiikkia. Tervetuloa mukaan!

 25.9.2015 julkaistavassa Reggae Dogissa tuoksuu mango, papaija ja ananas.

YleinenjosemattiKommentoi