Älä usko sanaakaan – Robert Anton Wilson ja ihmisyyden käyttöohjeet

Jos maailma alkaa näyttää kummalliselta, Robert Anton Wilson saattaisi onnitella sinua. Hänen mielestään hämmennys oli merkki siitä, että olet vihdoin oivaltamassa jotain olennaista: todellisuus ei olekaan niin vakaa kuin luulimme.

1/22/20263 min read

Robert Anton Wilson (1932–2007) , ystävien kesken RAW, ei ollut mikään tavallinen akateemikko. Hän oli kirjailija, filosofi ja itseoppinut psykologi, joka kutsui itseään sissi-ontologiksi. Wilsonin tavoitteena oli horjuttaa ihmisten kiveen hakattuja uskomuksia ja osoittaa, että elämme kukin omassa "todellisuustunnelissamme".

Wilson oli mielenkiintoinen hessu. Ajoittaisten neronleimausten seassa hän pohti hyvinkin esoterisia ja psykedeelisiä tapoja hahmottaa todellisuutta ja suositteli itsekin lukijaa suhtautuvansa varauksella kaikkeen, mitä hän sanoo: ”Älä usko sanaakaan siitä, mitä sanon.” Wilson painotti, että hänen teoriansa olivat vain työkaluja, eivät totuuksia. Erityisen tunnettu hän on "kahdeksan piirin mallistaan". Vaikka mallin loppupää karkaa melkoisiin scifi-sfääreihin, sen neljä ensimmäistä tasoa tarjoavat hämmästyttävän käytännöllisen tavan ymmärtää arkista vuorovaikutusta.

Neljä peliä, joita pelaamme tietämättämme

Wilsonin mukaan meidät on "ohjelmoitu" toimimaan neljällä maallisella tasolla. Kun opit tunnistamaan, mikä piiri milloinkin ohjaa keskustelua, alat nähdä ihmisten reaktioiden taakse.

1. Bio-selviytyminen: Turvaa vai vaaraa?

Tämä on hermostomme alkukantaisin kerros, eräänlainen biologinen turvatutka. Se jakaa maailman vain kahteen osaan: turvalliseen ja uhkaavaan. Jos olet nälkäinen, sairas tai pelkäät toimeentulosi puolesta, tämä piiri huutaa hälytystilaa.

Oppi: On turhaa puhua faktoista tai strategiasta ihmiselle, joka pelkää. Jos vastapuoli on hälytystilassa, luo ensin turvallisuuden tunne. Vasta rauhoitettu hermosto kykenee kuuntelemaan.

2. Valta ja reviiri: Kuka on kukkulan kuningas?

Heti kun turvallisuus on taattu, astumme valtapelien maailmaan. Tämä piiri säätelee statusta ja hierarkiaa. Kyse on samasta "nokkimisjärjestyksestä", jota nähdään eläinkunnassa.

Oppi: Monet työpaikan konfliktit eivät johdu itse asiasta, vaan loukatusta statuksesta. Jos haastat toisen reviirin, hän puolustautuu vaistonvaraisesti. Usein tilanne ratkeaa antamalla toiselle tilaa ja arvostusta.

3. Logiikka ja kieli: Sanojen luoma maailma

Tämä on mielen ja rationaalisuuden taso. Tässä "piirissä" luomme malleja, käytämme kieltä ja keksimme selityksiä. Wilson kuitenkin muistutti, että kartta ei ole maasto: meidän sanamme ja selityksemme ovat vain kuvauksia todellisuudesta, eivät todellisuus itse.

Oppi: Meillä kaikilla on erilaiset sanastot ja uskomukset. Älä oleta, että toinen tarkoittaa samalla sanalla samaa asiaa kuin sinä. Kysy: ”Mitä sinä tällä tarkalleen ottaen tarkoitat?” – se purkaa uskomattoman määrän väärinkäsityksiä.

4. Sosiaalinen rooli: Lauman jäsenyys

Viimeinen maallinen taso liittyy yhteisöön ja moraaliin. Se kysyy, miten meidän kuuluu käyttäytyä ollaksemme "hyviä ihmisiä" lauman silmissä. Se säätelee häpeää ja hyväksyntää.

Oppi: Sosiaalinen paine on valtava voima. Jos kritisoit jotakuta muiden edessä, hän kokee sosiaalisen olemassaolonsa uhatuksi. Anna palaute kahden kesken, jotta et aktivoi toisen puolustusmekanismeja.

Sissi-ontologian perintö

Wilsonin malli ei ole kiveen hakattu laki, vaan leikkisä tapa tarkastella ihmisyyttä. Se muistuttaa, ettemme ole pelkästään loogisia olentoja. Olemme biologisia, reviireistään tarkkoja ja sosiaalisesti ehdollistettuja organismeja.

Kun ymmärrät, että suurin osa ihmisten reaktioista on vain näiden piirien automaattista suorittamista, on helpompaa suhtautua muihin (ja itseensä) lempeämmin. Wilsonin sanoin: kun tiedostamme omat ohjelmistomme, voimme alkaa päivittää niitä..

Haluatko nähdä, miten mielen ohjelmat hakkeroidaan käytännössä?

Robert Anton Wilson opetti meille, että elämme kukin omassa ”todellisuustunnelissamme” – usein täysin automaattiohjauksella. Mutta miten nämä mielen sisäänrakennetut ohjelmistot tunnistetaan ja miten niitä voi muuttaa?

Jos haluat viedä tiimisi pintaa syvemmälle ihmismielen mekanismeihin, mentalisti Jose Ahonen tuo nämä teoriat lavalle tavalla, jota et unohda. Josen keynote-puheenvuorot eivät ole perinteisiä kalvosulkeisia, vaan kokemuksellisia herätyksiä, joissa mielen vinoumat, näkymätön vaikuttaminen ja inhimilliset haavoittuvuudet tehdään näkyviksi.

Tilaa Jose puhujaksi, kun haluat:

  • Nyrjäyttää mielen uuteen asentoon: Oppia tunnistamaan ne hetket, jolloin ”autopilotti” vie meitä harhaan.

  • Ymmärtää sosiaalista hakkerointia: Nähdä, miten helposti luottamus rakentuu (ja miten sitä voidaan manipuloida).

  • Tehdä näkymättömästä näkyvää: Saada konkreettisia työkaluja parempaan vuorovaikutukseen ja päätöksentekoon.


Kuten Wilson sanoi: kartta ei ole maasto. Josen puheenvuoroissa pääset tutkimaan tuota maastoa tavalla, joka naurattaa, hämmentää ja antaa ajateltavaa vielä viikkojen päästä.